SINIMETSIIN VIEN SINUT, KULTA.
Reading edition
Sinimetsiin vien sinut, kulta, missä Elo innon saa sekä uutta voimaa, Sydän suurentuu, ja on jäävä unhoon Ihmisten pienuus.
Sulo siimeksen ma jo siellä tiedän, Jota takaa vuor kuni templi suojaa; Punaruskossaan kiviseinä hohtaa Siintohon taivaan.
Ikihongat siell' yli pääsi huojuu, Kahapuolen näät salon ylhän, tyynen, Mut on eessäs veet sekä rannan puhdas Helkkyvä hieta.
Sitä painaa saa siro paljas jalkas, Mut jo pitkäkses ilakoiden heityt Ja sa annat niin kesäpäivän paahtaa Ruskeaks rintaas.
Himot haihtuu pois, — tuli siell' ei polta, Joka mailman muun erämaaksi martaa; Elo heelmöittyy, sekä luonto suuri Uhkuvi luoden.
Tähän seutuun niin sinut vien mä, kulta, Ja sa lemmelläs tämän rinnan uljaan, Jota näännyksiin erämaat ei saaneet, Elvytät intoon.
1901.