KUN VIIDAKON VARJOISSA ILKKUI KUU.
Reading edition
Miss' oksat raidan ne kaareutuu Yli lammikon rantarimmen, Kun viidakon varjoissa ilkkui kuu, Näin lapsuussatujen immen.
Hän kuunteli vait ja säpsähtäin, Kun hiljaa ma luokse hiivin; Hänen luotaan häämyssä yökön näin Pois liehuvan kevein siivin.
Kun salaa taivutin lehvää niin Puun sammalpeitteisen tieltä Ja nähdä jo koitin siimeksiin, Hän pois oli kaikonnut sieltä.
Kai tiesin nuo vain kujeiksi kuun, Mut tahdoin taas olla lasna: Olin sormea painanut pielelle suun, Kun kurkistin uteliasna.
Ma tahdoin tuntea uudestaan Koko satujen viehkeiden taikaa Ja uinua, vaikkapa hetken vaan, Taas armasta lapsuusaikaa.
1901.