XV.

— Kas niin, tässä olen minäkin! kuului ääni ovensuusta.

Solakka, mutta ruumiiltaan jo jotensakin vaurastunut poika, jolla oli tuuhea, lyhyeksi leikattu tukka, juoksi iloisesti sisään, mutta pysähtyi äkisti huomattuaan minut.

— Grishka, mitä sinä säikähdit? kysyi nuori nainen, kutsuen hänet luokseen. — Tules tänne!… Sila Sampsonovitsh on kyllä oikeassa sanoessaan, että tämä poika se on meidän joukkomme etevin.

— Minä olen vanhin… Minut löysi setä katupylvään luota.

— Pylväsniekka! kuului joku ilvehtivän hänen takanaan.

— Ja sinä Solamatti, — häsähti Grishka katsahtaen taakseen. — Sinut löydettiin solakosta — sinä olet Solamatti.

— Etkö häpeä! torui häntä Olga Stepanovna. — Eihän voi tietää, mistä Herra sallii kenenkin löytyä. Ei pidä soimata ketään.

— En minä ilkeydestä sitä sanonut. Vasjka se aina tekee minulle kiusaa.

— Niin, Grishka on nyt meidän mestarina, Nyt tuli hän pikimältään kotiin syömään ja menee sitten kouluun takasin.

— Ettekö te juuri opetakin heitä?

— En; täällä on lähellä käsityökoulu. Hän opettelee puusepän ammattia, oman toivomuksensa mukaan, ja toinen käy sepänopissa.

— Nikolka, niin. Kyllä hänkin pian tulee. Hän sai tänään aika lailla työnjohtajalta.

— Mitä hän sai?

— Työnjohtaja veti häntä hiuksista ja korvista.

— Mistä syystä?

— Hän katkaisi viilan. Ansiostapa hän saikin; ei meillä joutavista anneta kyytiä.

— Onko sitä sattunut sinullekin? minä kysyin. Grishka katsoi minuun, nyykähytti päätään ja naurahti.

— Kuinkas muuten? On toki kovastikin! Nyt ei enää anneta… Minä olen sen koulun jo käynyt läpi… Minä teen tuoleja, jakkaroita. Katsokaas tuonne! sanoi hän osottaen sisähuoneen ovelle päin, missä suuri, valkoinen pöytä oli nähtävänä. — Se on minun työtäni. Semmoista minä teen vapaapäivinä. Mestari ei ole auttanut vähääkään, minä olen itse tehnyt kaikki. Ja vielä minä aikaa myöten laitan parempiakin kaluja. Sinulle, sanoi hän kääntyen Olga Stepanovnan puoleen, — minä laitan piirongin sekä kaapin lehti- ja silmikkokoristuksien kanssa, ja vielä sängyn, jonka päätyä pienet kyyhkyset kaunistavat. Kunhan käyn puuhun-piirtäjän luona opissa. Meillä ei pääsekään kuka hyvänsä puuhun-piirtäjän oppiin. Ainoastaan ne, joilla on selvemmin sujuva käsi. Herran on tietäminen, että meidän ammattimme on puhdasta. Me käsittelemme puuta. Siitä ei tartu likaa eikä hajua. Paljaita käherälastuja vain, jotka tuoksuvat niinkuin metsässä, ja ovat niin valkoisia ja puhtaita. Minä panin tuonne korillisen puupöliköitä, selitti hän toimekkaasti Olga Stepanovnalle. — Mestari sanoi, että vie kotiin takkapuiksi, siihen ne kyllä kelpaavat.

Grishkan muoto osotti tavatonta reippautta ja varmuutta. Hän tunsi itsessään, että hän jo oli oikealla tiellä, ja näki tulevaisuuden kuvastavan selvänä ja kirkkaana.

— Kun minä tulen suureksi, niin rupean mestariksi ja avaan oman liikkeen, ja oppiin otan poikia Sila Sampsonovitshin lastenkodista… He saavat sitten avata oman työpajan.

Oli niin omituista nähdä kaikkea tuota ympärilläni, semminkin kun tiesin, että majuri Bobkov parasta aikaa kuljeskeli ympäri puodeissa, kauppahalleissa, kirkoissa, esplanaadeilla sekä filantroopisten kauppiasten luona, pyytäen ja kerjäten elatusapua tälle oivasti ja onnellisesti varttuvalle lapsijoukolle. Juuri semmoisilla "Kristuksen nimeen" kootuilla varoilla kasvatti hän todellakin kaikkia näitä pieniä, näitä "harhaan joutuneita" lapsia, eikä hän milloinkaan koko näinä vuosina unhottanut evankeliumin sanoja: "älkää surko huomisesta päivästä"…

— Miten raskaita olot toisinaan ovatkin olleet — kertoi Olga Stepanovna, ikään kuin arvaten minun ajatukseni — ei Sila Sampsonovitsh koskaan ole horjunut uskossaan. "Kyllä me tulemme toimeen, ei Jumala hylkää meitä!" siinä kaikki mitä sellaisissa tiloissa olen kuullut hänen lausuvan. Välistä tulee hän kotiin iltasilla väsyneenä ja rasittuneena; hänhän on liikkeessä pitkät päivät. "Mikähän meille tulee huomenna eteen, mitä ihmettä me teemme?" kysyn minä. — "Me teemme mitä Jumala käskee. Eihän meillä ole mitään syytä olla levottomia. Katsopas näitä, sanoo hän osottaen lapsia, — mitäs luulet heidän olevan? He ovat Jumalan taimia, taivaan lintusia, kukapa siis pitäisi heistä huolta, ellei taivaallinen Isä?" Semmoinen on meidän majuri.

— Poikiako teillä siis vain onkin?

— Ei, on meillä kaksi tyttöäkin. Mutta heidän sijansa on kyökissä, missä saavat laittaa ruokaa näille. Minä olen pannut sen heille määräksi. Jonkunhan siinäkin puuhassa on oltava. Ja onpa hyvä heihin itseensäkin nähden, että saavat jo lapsuudesta tottua järjestykseen ja taloudentoimiin.

Samassa tuli juuri kuin kutsuttuna ovessa näkyviin pieni tyttö, jolla oli suuret, hämmästystä osottavat silmät.

— Mitä tahdot, Lupotshka?

— Jeroshkan pitäisi tulla kuorimaan potattia.

Jeroshka, pieni valkotukkainen poika, jolla oli hopeanhohtoiset silmäripset ja punaiset kulmakarvat, astui käskemättä esiin loukostaan, jossa oli kyhäillyt jotakin käytetyistä tulitikuista ja säleistä.

— Mitä sinä teit siellä?

— Puutarhan ja kylän… vastasi hän hämillään ja juoksi kyökkiin.

— Ja Fedjkan pitäisi tuoda vettä, pitkitti Lupotshka yhä yhtä tyynesti.

Osotaiksen että puun- ja vedenkantaminen oli Fedjkan asiana, hän kun oli kaikkia muita vahvempi. Hän oli leveähartiainen, poskipäät ulkonevat, ja oli pyytänyt saada tuon tehtävän suorittaakseen. Hänen unelmainsa päämääränä oli tulla sepäksi.

— Päivää, Lupotshka! tervehti Grishka, mennen tytön luo.

Tyttö kohosi varpaisilleen ja kurotti suunsa häntä kohden,

"Vanhin" suuteli häntä.

— Ah, kuulkaapas, juolahti minulle mieleen, — täällähän pitäisi olla eräs poika, jonka isä oli upseeri ja kuoli sotaretkellä Ferghanan kaanikunnassa.

— Hän on ollut täällä. Nyt käy hän välistä luonamme, mutta harvoin. Tarkoitatte varmaan Senjkaa?

— Missä hän nyt on?

— Sila Sampsonovitsh sai hänet toimitetuksi kadettikouluun.

— Kuinka se saattoi hänelle onnistua?

— Suokaa anteeksi, odottakaa vähän… Lupotshka, mitä sinä vielä tahdot?

— Voita ja pippuria olisi tarvis.

Oli mukavaa nähdä tuota pientä tytöntynkää oikean kyökkipiian touhussa; kuinka totinen olikaan hänen katsantonsa! Olga Stepanovnakaan ei voinut pitäytyä nauramasta, seuratessaan tyttöä ulos.