VÄLITTÄJÄ.

Seisoskelimme eräänä paahteisena päivänä, suomalainen tuttavani ja minä, Rio de Janeiron satamalaiturilla odottamassa suomalaista lastilaivaa, jonka näihin aikoihin piti saapua. Virkistyksen hetki, miltei juhlahetki, on aina pienelle, kaukaiselle koloniallemme, kun saapuu kotimaasta laiva, joka usein tuo omaisilta pienen paketinkin ja jonka päällystön tai miehistön kanssa joka tapauksessa on mukava jutella. Sill'aikaa kun laiva viipyy satamassa, purkaen suomalaisen paperilastinsa ja ottaen sijaan brasilialaista kahvia ja maissia, pidetään kotimaanvierasten kanssa usein pieniä "piknikkejä", jotka ovat kuin keitaita erämaassa. — Tällä kertaa oli laiva jostakin syystä hieman myöhästynyt, mutta saadun radiotiedon mukaan se oli tuossa paikassa saapuva. Odottelimme sen vuoksi rauhallisesti rautapeltisen tavarakatoksen alla ja katselimme kuhisevaa rantaliikettä, — laivoja oli laajassa satamassa satoja, toisia tuli ja toisia meni, ja laituri oli kirjavanaan yleisöä, asiakkaita, matkustajia, laivamiehiä ja joutilaita toljottajia, niinkuin me.

Siinä viilletti valkoisten, mustien ja puolirotuisten joukossa lihavahko, pulleavatsainen, mutta silti teräväliikkeinen neekeri, jonka silmänvalkuaiset valppaina vilkuilivat joka taholle. Hän oli hienosti pukeutunut — nämä mustukaiset ovat mielellään keikareita —, valkoinen paidanrinnus hohteli kauas ja keppi, hoikkainen keppi, heilui nokkelasti hansikaspeitteisessä kädessä. Ja hän kiepsautteli ehtimiseen vaaleankellertävää olkihattuaan suurella käden liikkeellä oikealle ja vasemmalle, tervehtien kohteliaasti tuttaviaan, joita hänellä näkyi olevan joka taholla. Kas vain, jopa sai toverinikin, joka kanssani kuitenkin seisoi verraten etäisessä katveessa, häneltä syväkumarteisen tervehdyksen ja hatunheilahduksen.

— Tuttavako? kysyin hiukan kummissani.

— Sitä en voi oikeastaan sanoa, olen kai joskus tavannut hänet jossakin laivassa, joissa hän alituiseen käy. Hän tuntee muuten koko kaupungin, varsinkin sen meriliikettä harjoittavat jäsenet.

— Ehkä hän on jonkin laivayhtiön asiamies?

— Ei sitäkään. Hänellä on omalaatuisensa tehtävä täällä satamassa, niinkuin koko sillä ammattikunnalla, johon hän kuuluu — shipsmakereilla.

— Mitä ne ovat?

— Eräänlaisia merimiesten paikanvälittäjiä.

— Hankkivat siis paikkoja työttömille merimiehille?

— Kyllä sitäkin, hyvästä maksusta. Mutta tuonkin mustan keikarin toiminta on hiukan erikoista sikäli, että hän ei konttorissaan odota paikan eikä työvoiman tarvitsijoita, vaan kulkee täällä satamassa hankkimassa uhrejaan, joille hän sitten väkeä ja paikkoja hankkii. Täällä hän voi tavata työttömän merimiehenkin, jonka hän hyvästä maksusta saattaa saada johonkin laivaan sijoitetuksi, mutta se on satunnaista. Tavallisesti hänen toimintansa kohdistuu siihen, että hän, päästyään jonkin merimiessakin puheille, houkuttelee sen kauniilla lupauksilla, usein liioitelluilla ja valheellisilla, lähtemään laivastaan "lietsuun" ja ottamaan pestin toisessa laivassa. Ainahan merimiehillä satamaan tullessaan on jotakin syytä tyytymättömyyteen laivaansa taikka sen päällystöä kohtaan; tekee mieli saada vaihtelua, koettaa jotakin uutta, ja "runnarin" koreat puheet lankeavat sen vuoksi usein hedelmälliseen maahan. Tietääkö vaihto merimiehille parannusta vaiko huononnusta, se ei välittäjää huoleta, hän saa joka tapauksessa kaksinkertaisen välityspalkkionsa. Ja sellaisesta onnistuneesta yrityksestä avautuu hänelle tavallisesti uusi toiminnan ja tulojen sarja.

— Kuinka niin?

— Hän menee silloin, sanokaamme tuohon hollantilaiseen laivaan, josta hän juur'ikään oli houkutellut miesjoukon, suuremman tai pienemmän pois, pyrkii sen päällikön luo ja kysyy, eikö tarvittaisi miehiä laivaan. Tarvittaisiin kyllä, vastataan, joku vietävän runnari on äsken houkutellut muutamia aasinpäitä laivasta karkuun, — onko teillä miehiä tarjolla? — On kyllä, montako? — Hyvä, hankin ne heti. Ja nyt kävellä leuhtoo musta välittäjämme — niinkuin tuossa juuri näimme — johonkin toiseen laivaan, sanokaamme tuolla etäämpänä olevaan englantilaiseen, — on olevinaan siihen asiaa, ja hiipii siellä salaa miesten puheille. Kuvaa heille, kuinka mainioita paikkoja, entistä paljon parempia, hänellä nyt juuri sattumalta on heille tarjottavana eräässä suuressa, komeassa, hollantilaisessa laivassa. Miehet tarttuvat syöttiin, hiipivät yksitellen laivasta pois, taikka purkavat jollakin tekosyyllä sopimuksensa, ja rientävät runnarin luo, joka ensi töikseen heiltä ottaa välityspalkkion. Sitten lähdetään hollantilaiseen laivaan, jonka päällikkö tietenkin mielellään ottaa vastaan uuden miehistön ja maksaa hänkin puolestaan "välittäjälle" hankintapalkkion.

— Ja englantilaisen laivan päälliköllä on nyt tietysti miesten puute, — minäkin alan jo vähän ymmärtää tuota systeemiä ja elinkeinoa.

— Tietysti. Hän on nyt vuorostaan pulassa, on ehkä lähtö jo huomenna, ja kalliiksi kävisi ruveta odottamaan täydennysmiehistöä. Runnari taikka joku hänen asiamiehensä menee nyt englantilaisen päällikön luo ja tarjoutuu hankkimaan miehiä. Kapteeni tietysti kiroaa: kunhan voisitte sen heti tehdä!…

— Parissa, kolmessa tunnissa ovat tarvittavat miehet täällä! vakuuttaa neekeri.

— Ovatkohan?

— Ovat.

Ja niin todella ovat. Toimelias ja ovela "välittäjä" hankkii nuo miehet samalla tavalla kuin edellisessä tapauksessa. Ja siten kulkee vyöry edelleen, — laivoja on, kuten näkyy, tässä satamassa satoja ja ellei yhdestä onnistu taivutella miehiä lähtemään, onnistuu toisesta. Kaikkein pahimmassa tapauksessa mies haalii kokoon maihin juopottelemaan jääneitä karkureita tai mustia tovereitaan, — kyllä hänellä keinot on ja uusista välityspalkkioista hän on aina varma.

— Mutta supliikkiakin sillä miehellä täytyy olla!

— Sitä on. Kieli on hänellä yhtä sulava ja vetreä kuin kädenliikkeet ja kepinheilunta, ja hän esiintyy aina hyväntahtoisena auttajana ja pelastajana pulasta. Puhuu merimiehille kauniisti hyvänsuopeudestaan heitä kohtaan ja sadattelee kapteenien kanssa näitä nykyajan epäluotettavia laivamiehiä — hän hankkii toki parempia! Tosin ne, sekä miehet että kapteenit, jotka kerran ovat joutuneet tämän välittäjän "avustettaviksi", eivät hevillä toisen kerran hänen pauloihinsa antaudu. Mutta Rio de Janeiroon tulee joka päivä uusia laivoja ja uusia merimiehiä, joita voi huiputtaa.

Notkeaselkäinen neekeri oli jo hetki sitten uponnut asioilleen johonkin satamassa olevaan laivaan ja meidän huomiomme kiintyi taas toisaalle. Jo hetken kuluttua näkyi väylältä tulevan uusi höyrylaiva —, niin, todella, sillä on Suomen lippu mastossa; siinä saapuu nyt odotettu vieras kaukaisesta kotimaastamme.