HUHU.

Siitä kerrottiin laivan kannella supattaen ja ainoastaan luotetuimpain kesken — paniikin välttämiseksi. Oivallettiin näet, että jos se huhu leviäisi yleiseksi matkustajain kesken ja vielä laskeutuisi kolmanteenkin luokkaan, niin siitä voisi tulla tupen rapina. Asia oli siis pidettävä salassa. Mutta kuitenkin siitä puhuttiin monissa piireissä, luultavasti jo kolmannenkin luokan kannella. Sillä siksi vähän on valtamerilaivan matkustajilla yhteisharrastuksia, että jos jokin sellainen ilmestyy, se pian on kaikkien tiedossa ja hampaissa. Ja tämä huhu oli tosiaan omansa koskemaan kaikkien yhteisharrastusta, jopa koko matkan menestymistäkin.

Mistä lieneekin keskusteltu ennen tämän huhun syntymistä. Ilmojen vaihteluista ja sääenteistä olivat käsitykset joka päivä pian loppuunseulotut. Liikemiehet keskustelivat saapuneiden radiotietojen nojalla aina hetkisen kursseista ja hinnoista, mutta hyvin pintapuolisesti, koska kukaan ei tahtonut paljastaa, miten ne hänen asioihinsa saattoivat vaikuttaa. Naiset puhuivat tietysti puvuista, joita he monesti päivässä vaihtoivat, mutta hyvin varovasti, koska täytyi hienotunteisesti välttää kaikkea myötämatkustajain arvostelemista. Ympäristö ei antanut aihetta mihinkään sananvaihtoon; meri oli autio ja avuttoman yksitoikkoinen, ei sieltä saanut lähtökohtaa mihinkään keskusteluun. Istuttiin vain lepotuoleissa taikka käveltiin verkalleen kannen ympäri ja laskettiin, montako kierrosta oli taas saatu tehdyksi. Salongeissa pelattiin korttia tai dominoa, mutta vähänpä siitäkään saatiin sananvaihtoa irti.

Silloin pulpahti yht'äkkiä esiin tuo huhu ja lähti kiertämään. Miesryhmä pysähtyi kaiteen luo, tarpeeksi etäälle muista matkustajista, ja sen keskuudessa kävi hiljainen supatus:

— Ei, siitä ei tosiaankaan ole syytä yleisemmin kertoa, parempi pidättää tiedot pienemmässä piirissä.

— Eikähän mitään aivan varmaa tietoa olekaan. Mutta huolettava juttu se olisi, jos se osoittautuisi todeksi.

— Peräti huolettava. Ja erinäisiä merkkejä sen todenperäisyydestä on jo nähtävissä. Ainoastaan määräajoinhan juoksee enää pesualtaisiimme vettä ja keittiöt kuuluvat saaneen määräyksen noudattaa suurta säästäväisyyttä pöytäastioita pestessään.

— Niin, kolmannessa luokassa pestään niitä jo merivedellä.

— Mutta hiljaa, väkeä tulee … sehän on toistaiseksi todistamaton huhu…

Kuten kuiskeet vihjasivat, koski huhu sitä, että makean veden varasto oli laivasta ruvennut vähenemään ja että siis mahdollisesti saattaisi tulla juoma- ja ruokaveden puute. Mistä mokoma arveluttava huhu oli peräisin, sitä ei kukaan tiennyt, mutta arveluja, miksi suolaton vesi oli vähissä, lausuttiin useankinlaisia. Oli ehkä tapahtunut jokin erehdys tai petos vettä Brasiliassa viimeksi otettaessa. Sitä pumputaan laivoihin erityisesti rakennetuista vesiproomuista, jotka tilauksesta saapuvat laivan kylkeen myymään tuoretta vettä. Mahdollisesti oli letku vuotanut tai oli myyjä tahallaan petkuttanut tarkastavaa upseeria — molempia kuuluu voivan tapahtua, ja tulos saattaa silloin olla kohtalokas. Olisihan laivan puolesta aina mitattava, että sen säiliöt ovat täydet, ennen kuin valtameren yli lähdetään, mutta onko sellainen tarkastuskaan aina erehtymätön?

Näistä keskusteltiin noissa pienissä piireissä, laivan höyrytessä Afrikan rannikkoa kohden, ja tuo hiipivä huhu jännitti mieliä päivä päivältä yhä enemmän. Kukaan ei kuitenkaan kääntynyt laivan päällystön puoleen kysyäkseen, miten laita oikein oli, — ei, sehän olisi ollut loukkaavaa epäluottamusta päällystöä kohtaan. Hekumoitiin vain itse huhulla. Mitenkähän käynee, jos vesi todella rupeaa loppumaan? Täytyy tietysti ruveta sitä ajoissa annostelemaan, käyttää makeaa vettä ainoastaan ruokiin ja juomavedeksi, — tähän asti sitä oli vielä annettu silmivedeksikin, joskaan ei ihan rentonaan. Sitten saadaan kai peseytyä suolavedellä, jossa ei saippuakaan liukene.

— Taikka olla peseytymättä, veisteli joku.

— Kukapa nyt taas juomatarkoituksiin käyttäisikään vettä, kun on saatavissa hyvää olutta, ja sitä on runsaasti, leikkasi toinen pilailija.

— Ja liemiruokiin pantakoon kivennäisvettä, kyllä siitä hyvä soppa tulee!

— Partammekin ajamme apollinariksella, saahan sen, jos tahtoo, lämpimäksikin.

Näin naljailtiin noissa pienissä piireissä, kun pelattiin savuhytissä "bridge'iä" tai kuunneltiin laivaorkesterin soittoa kannella. Mutta aina oli joukossa joku, joka otti asian varsin vakavalta kannalta, virkkaen:

— Voimmehan tässä piloillamme lohduttautua oluella ja soodavedellä, mutta leikki on sentään kaukana, jos huhu toteutuu. Muistakaa, että laivassamme on yhteensä miehistön kanssa toista tuhatta henkeä, on siis kysymys pienen kaupungin varustamisesta juomavedellä. Joukossa on sairaita ja lapsia, — miten heitä hoidetaan makeatta vedettä? Jo pelkkä tällainen huhu voi olla peräti vaarallinen. Kukin rupeaa sen johdosta pian hytissään täyttämään säiliöitä ja kylpyammeita, siinä loppuvat silloin äkkiä suuremmatkin varastot. Silloin syntyy kaikkien sota kaikkia vastaan ja sitä ei päällystökään kykene hillitsemään, sillä juuri se joutuu altavastaajaksi.

Niin, leikkiä ei ole tuollainen huhu, sen myönsi jo äskeinen veistelijäkin.

— Mutta kuka hitto on laskenut sellaisen liikkeelle, sehän on vallan rikollista! Vaikkapa siihen olisi jotakin syytäkin — ja savuttahan ei tulta synny —, asia olisi ollut pidettävä täysin salassa ja vain huomaamatta ryhdyttävä varatoimenpiteisiin. Päällystön, jonka taholta täytyy uskoa huhun vuotaneen, olisi joka tapauksessa puututtava asiaan, ainakin syyllisen selvillesaattamiseksi.

Ruvettiin sitten laskemaan, monenko päivän matka vielä oli lähimpään satamaan, josta voitaisiin saada vettä.

— Madeiran saari on lähin, sinne on noin neljän päivän matka.

— Mutta poiketaanko sinne? Tavallisesti eivät Etelä-Amerikasta tulevat laivat sinne poikkea, ne käyvät siellä vain menomatkalla.

— Nyt kuitenkin kerrotaan laivamme poikkeavan Madeiraan.

Eräs joukosta näpsäytti silloin sormiaan ja oli keksinnöntehneen näköinen.

— Siinäpä se! Pian nyt huomataan, onko huhussa perää vai eikö. Jos laiva vasten tapojaan poikkeaa Madeiraan, on se selvä merkki siitä, että vesi on vähissä ja että täytyy täyttää säiliöt lähimmässä satamassa.

— Niin, kysymys on silloin vain siitä, riittääkö vesi tuohon satamaan asti.

Herrain piireistä siirtyi tämä huhu tietenkin, kaikista varoituksista huolimatta, naistenkin seuroihin, ja siellä se herätti vielä suurempaa hälinää. Siellä ei ollenkaan maltettu kysyä, pitääkö huhu paikkaansa, siellä se heti otettiin täydestä eikä sen kamalia puolia peitelty. Pian oli koko matkustajisto kuin hermotaudin vallassa. Tuosta huhusta alkoivat keskustelut heti aamulla, kun tavattiin, ja jatkuivat sitten iltaan asti. Usein kiihtyen, mutta enimmäkseen sentään hillityssä sävyssä.

Sillä kiihtymystä ja jännitystä herpasi kumminkin se seikka, että päivät kuluivat ilman mitään suurta vedenkäyttelyn rajoitusta ja että päällystö oli niin aivan rauhallinen. Eikö se todella vieläkään tiennyt laajalle levinneestä huhusta? Mahdotonta!

— Ne näyttelevät ovelasti, kapteenit ja perämiehet, näin otaksuivat muutamat kuiskijat. — Tahtovat ehkä viimeisiin asti säilyttää kylmäverisyytensä, siten matkustajia rauhoittaakseen.

— Ja siinä he epäilemättä menettelevät viisaasti…

— Olipa huhussa perää taikka ei.

Tultiin jo lähelle Afrikan rannikkoa. Sivuutettiin Cap Verdin ja Kanarian saaret ja lähestyttiin Madeiraa. Jännitys oli silloin kireimmillään: riittävätkö säiliövarastot todella loppuun asti, taikka tapahtuuko rapsahdus juuri jotakin vuorokautta ennen ensi satamaan saapumista? Oli jo saatu täysi varmuus, että tällä matkalla todella poiketaan Madeiraan, ja sen tiedon johdosta olivat matkustajat ymmärtävästi iskeneet silmää toisilleen. Mutta samoihin aikoihin, välimatkan yhä lyhetessä tuohon ihanaan saareen, jännitys vähitellen laukesi ja kuiskeet kutistuivat. Tästä selvitään nähtävästi sittenkin satamaan asti, vaikkapa tilanne olisikin täpärällä.

Kun sitten eräänä aamuna oli saavuttu Viheriään viinisaareen, kiirehtivät matkustajat maihin jaloittelemaan ja näköaloja ihailemaan, eikä laivan vesivarastoista enää kukaan puhunut mitään. Ei edes tiedusteltu, otettiinko sieltä uutta vettä. Koko äskeinen jännittävä huhu, joka lopulta oli kääntynyt noloksi, tahdottiin näin jälkiselvittelyittä unhoittaa. Palatessamme saarelta totesin kuitenkin, että tutunomainen vesiproomu todella oli laivamme kyljessä ja että siitä pumputtiin laivaan vettä. Sitä toimitusta valvoi laivanupseeri, joka tarkasti säiliöön nousevia vesimääriä osoittavaa mittaria, ja häntä ryhdyin nyt siinä lähtöä odoteltaessa puhuttelemaan.

— Taisi vesi mennä vähiin, koska täällä nyt täydennetään varastot?

— Täällä täydennetään varastot aina, kun tänne poiketaan, vastasi upseeri rauhallisesti. — Madeiran vuoristosta tuleva vesi on näet erikoisen hyvää ja raikasta. Ja kun parin argentinalaisen matkustajan vuoksi tänne kerran oli poikettava…

— Ei siis poikettu tänne yksinomaan vedenottamista varten, kysäisin.

Upseeri loi minuun hämmästyneen näköisen silmäyksen, ja vastasi:

— Vesi olisi säiliöissämme hyvin riittänyt Lissaboniin, jopa Hampuriin asti, mutta raikas vesihän on aina parempaa.

— Niin, tietysti…

Vaikenin ja jäin ihmettelemään, oliko tämä upseeri todella ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka ei ollut kuullut laivassa kierrelleestä vesihuhusta ja "vesikauhusta". Ei, noin hyvin hän ei olisi osannut näytellä osaansa, jos hän siitä olisi jotakin tietänyt, vielä vähemmin, jos tuossa huhussa olisi ollut jotakin perää. Enkä minäkään tietysti ruvennut hänelle enää kertomaan, mitä kaikkea laivassa oli lähes viikon aika kuviteltu ja uskottu, enkä, millaisessa jännityksessä matkustajain kesken oli eletty. Sillä hän olisi arvatenkin nauranut minunkin herkkäuskoisuuttani — vetäysin nolona pois.

Enkä enää muillekaan virkkanut sanaakaan edesmenneestä vesihuhusta, jonka koskettelemista toisetkin näkyivät välttävän. Ainoastaan yksi matkatovereistani hipaisi sitä asiaa myöhemmin naureskellen ja kehuen koko ajan suhtautuneensa epäilevästi koko vesikauhuun.

— Mutta mistä se sitten pääsi alkuun ja sai alleen niin kantavat siivet? kysyin.

— Mistä syntyvät yleensä perättömät huhut? Kenties oli kapteeni tai perämies kertonut jollekulle matkustajista, että tällä matkalla poiketaan Madeiraan ja siellä otetaan vettä, — muuta ei tarvittu. Maaperähän oli täällä laivassa, sen yksitoikkoisuudessa, huhulle erittäin otollinen.

— Ja johtopäätöksiä ruvettiin rentonaan tekemään! Hauska kouluesimerkki!

Tulipa melkein ikävä, kun se mieliä jännittänyt huhu noin oli tapettu — mistä nyt puhutaan ja valetaan kannuja! Onneksi läheni koko merimatka loppuaan ja poikkeamiset satamiin sekä perilletulon valmistukset vetivät jo huomion ja keskustelun puoleensa.