C. LAURIN TUOMISET.

Muinon kysy Kyyprialta Rakkauden Emuulta Eros, sen poika mankki: »Saisinko ma kerran käydä Pohjan maita katsomassa; Millä lailla miehet siellä Sekä emännät elävät?»

Äiti ääntäpi hänelle: »Pakkanen paahtapi Poikani! pohjan mailla; Siella jääksi jähmettyisit. Jahka kevät kerkiäpi Joudat mennä joutsenille Johto-miesnä, juonen kanssa.»

Alko päivä Ahrikassa Vaivata varilla — Lähesty lämpelässä Matka-linnun majan muutto. Tuli joukko joutsenia, Joiden kanssa kaitsejaksi. Laitto lapsen äiti kaunis.

Evästetty Emoltansa Hemmuilla, heluilla, Vyötetty suosin-vyöllä. Tuli poika pohjan maille. Tahto siellä talvellakin, Vilullakin viekastella, Mutkaelen muotoansa.

Suksin Suomessa samosi Jäniksen jälillä Poluilla koikka-polven. Joutsi heitti jonkkelia Pirun pikkuisen olalla, Viini visko vinkkeliä Pienen kaulalla kanaljan.

Oli Lauri laitelluna. Lankoja laduille, Risuihin rihmaksia. Oli vaski vanteita. Pannut jäniksen jälille; Oli varvut varustellut Rintanansa rihmaksilla.

Kyttä pieni kyyrysissä. Puistossa puikkeissa. Sattukin saalihiksi. Surma siirsi silmukkansa. Pienen herjän hengen päälle, Että luuli lumiseksi Jänöksi jähmettyvänsä.

Kurkku kurjalla kähisi »Kyypria kylmästä Autata armotointa! Neittä kolme neuvo tänne Poloiselle pohjan maalle! Charis kaunoinen pelasta Karjalaisen kattilasta!»

Kaarle kuuli kaikotuksen Korvesta kotiinsa. Kiljasta kimmautti: »Laukka juokse langoillesi! Jop' on totta toisen kerran Käynyt näätä käntällensä, Tahik' suurempi sukuinen.»

Lauri koipesi kotoa Ailahti ajatus: »Jänistä jäntevämmän Pedon ketän peukalolla, Nyrkin päällä nyljeskelen. Sitten mielin miekkonenkin Saada koiville kosiat.»

Väärin polvin ponnistaavi Suksilla suoremmin Pyynille pyssynensä. Tullen, kammahdu, kuin katso: »Ihme! kumma! kuka tässä? Poika kaunis, kahden vuoden Tapioltani tapettu!»

Kaappajaapi kainaloonsa, Laukasi lankansa, Sieppasi silmukasta Helma-lapsen hermottoman. Suukosteli surmattua Polvillansa porkan päällä Sadatellen sallimusta:

»Niinpä luonto loit minua, Ikuiseks' itkuksi Syypääksi syyttömästi! Mikä tulleepi minulle Muu, kuin kauhia kadotus? Voi jos vielä virkonisit! Kuin ma koettelen kotona!»

Pisti pirun konttihinsa; Päinehen, päivinehen Sopikin solkenahan. Siellä herjäkäs herähty Äitelästä äimyksistä. Nuolen, tuskat tuottavaisen Laurin laukasi lävitse.

Lauri tulla tuuhottaavi; Laskeepi laukusta Pedonsa permannolle. Sepä ensin emännältä Sitte itse isännältä Syvät sytytti sydämet Kiehto keyhkot kiimohinsa.

Sitten naiset naimattomat Taivutti talossa. Rakkauden rahkehita. Ottamahan olka-päille. Povet poltteli pojilta, Väänsi mielet miehiltäkin Nurin parin narrin töihin.

Sen on Lauri langoillansa Sairauden saattanut Polonen poika parka! Itse istut ikkunassa, Ylen öitä yksinäsi. Kasvot kuuta katselevat, Ajatus on Aunen luonna.

[Painettu Koittareen I, s. 152, pääasiassa tämän käsikirjoituksen mukaan.]