B. RAKKAUDEN SYNTY.

(Tryckt »Mnemosyne» 1822). Laul. v. 1819.)

Itse luoja luonnon kaiken Istu iankaikkisuen Piirityksessä pimeessä. Ontto olemattomuen Yö on ylen ympärillä. Kaikkisuen kaikkinainen Valta vaan on valvomassa Täytiläinen täyellensä. Luojan luonna luomatakkin Ize päällänsä Isänen Ajatteli aivollansa: »Ollapa tuota toisen silmä Kazomassa kaikkeutta! Tallappa tätä täyteyttä Toisen tunto tuntemahahan! Minä mahdan maailmaita. Minä taidan taivahita. Luoda luontani sanalla.»

Sano sanan; ja samassa Maat ja ilmat ilmestyvät Päivä piilotti pimennon. Taivas täytti täysinensä, Maa-piirit pieninensä Isän istuimen etehen. Kivi kirkas kiiltämällä, Päivän eessä ensimäisen Keitti kullat kuohumahan, Vuoren korkean kohussa. Päärly, päällä seizemallä. Loisti silmissä sininen, Tahik' puoleksi punanen, Tahik' kaiken karvallinen Jalan juurella Jumalan. Tähti koetti korkealta, Tirkistellen tihverästi, Mesityynelle merelle; Joutsenta jo johdatellen Joka laulo lapsitoina Elämänsä ennustusta. Kyyhky kylvetti kynänsä Seilatessa sintävällä Ilman laajan lainehilla. Hepo hirnu hileästi Äleällä äänellänsä, Pelmutellen penkerellä Katsahtellen kahen puolen: »Mistä muka miehen saanen. Kussa kuulen kaitsejani?» Auringo alotteleepi Polttavia polkujansa Päätti päivät maailmalle Viidot jo viattomalle; Kulki kuudesten kululle; Lausu Herra hengellensä; — Kuin ol' kaikki kaunihisti Valmistettu valvomahan, Paitsi päälle päättehiksi Luonnon hiippa luomatoina, Luonnon ruuna ruumitoina, Luonnon sielu silmitöinä — »Tehkämme nyt temppeliksi Izelemme ihmisiä, Haamussamme haastavia, Kulkevia kuvallamme.» Nonsi sanasta samassa Ilmi ihminen isälle Tepittyhyn temppelihin, Alvottuhun alttarihin Seisallensa, seinä hirsi, Nurkka kivi kielellinen. Tuolle sielun sieramihin Herra hengellä puhalsi, Tuolle kasvot kaikkivalta Kaunisteli, kastamalla Auringonsa alkeissa, Päätteissä päivävalon. Nosti siunaten sylinsä, Sano suulla suloisella: »Käy nyt kaikki kazomassa Ympärillä yrttitarhan! Mitkä ovat mielelliset Niitä nimellä nimitä!» Kävikin käskylle keveä Että uupu ensi-kerran Tuosta työstä työttömästä, Että nukku navallensa, Mahallensa marjekkohon Näki unta uupunutkin, Toempata toisen laista Kuin on nähnynä näkiä Siitä päivin silmillänsä. Näki Herran näössänsä Sanovan sanoilla näillä: »Eivät ole onnelliset, Hyödylliset hyvyteni Yksinäiselle ylälle. Minä avan Adamille Otan oikeen omista Luistansa luodakseni.» Kisko kirun, kylkiluista Yhden, irti ihmiseltä. Valo naisen nauro-suisen, Mieltä myöisen miehellensä. Adam aavaisi unessa: »Mix' mun mieleni miehiipi Miksi sykkääpi sydämet?» Longottipa luomiansa Silmän aukaisi vasemman Mutta salpaisi samassa; Niinkuin, joka katselepi Avoin silmin auringota. Niinkain koitto korkeaisen Pitkäisen piilin kärki Nuolen kärki nuolahtella Alko Adamin sisussa Tuosta herkästi herähti Ilon tähden istuallen. Käellä kätkemättömällä Tuohon Luoja luodullensa, Pojallensa polven päälle Ize toimitti toverin, Ize siunaisi sikiät.

Eikä kaasoa katseltu. Eikä muuta puhe-miestä. Hiljoin hiivasten povea Sydän kumpaisen sykähti Siinä liittäyty likistys, Siinä synty suukkiminen, Siinä itkut ensimäiset Ilmestyvät ilon tähden.

Käsi käessä, astumahan Nousivatten nojatusten, Isän istuimen etehen. Silloin raahti rakkauskin Kuin ol' tuskin tunnin vanha Alaisesta asungosta. Tulla taivaitten tasalle. Silloin julkesi jutulle, Silloin aivoi ansiolle, Vaikk' ol' nilko-nimitöinä, Sanatoina saapuilla. Ristimätä ristityltä.

Isä Evalta esinä, Vainko vaati Adamilta, Vainko kuulla kumbaltakin Mingän sanan saisivatten Sillen sielunsa siteelle Että yhdistyit yheksi? Saalla yhellä yhessä Lausuvatten laulamalla: »Se on hellä hyvyydesi, Laupeudesi lavea, Suuri suloinen Jumala!»

Niip' ol' nimellä hyvällä, Ylpeällä yksyydenne Isä, aiti, ensimältä! Vaan kuin tuskalle tulitte, Alaiselle ajetuksi Edenistä erämaahan; Saitte sanan saastaisemman Nimen panitte pahemman Raja-rikon-Rakkauden.

[Tämä käsikirjoitus on myöhemmältä ajalta. Niinkuin a-toisinnosta näkyy, eroaa »Mnemosyneen» painettu jossain määrin tästä.]