A. LAURIN TUOMISET.
Reading edition
Amor hiihteä hivatti Jäniksen jälillä, Poluilla koikka-polven. Jouzi heitti joukkelia Pirun pikkuisen olalla. Viini visko vinkkeliä. Pienen kaulalla kanaljan.
Oli Laukka langoillansa. Lahmanut laduilla. Risukoita ristin rastin. Oli pannut pajatsimet Vaskisihin valjahisin. Oli raidat raudottanut Kultaellut kuusamikot.
Kävi kiini kiivas kyttä Kalkeissa kurkusta Siitä päivin silmän taakse Minä kytkin kyyneleni. Herjäkkään henkitorvi; Ett' oli jäähtyä jänöksi, Kokku-luuksi kohmettua.
Alko Annia avuksi, Kirstiä kirusti Kyttä kiljua kylältä. Kurkku kuulu kutisevan »Ai! Annikka! ai! Annikka! Voi! Tiinukka, Vortupakka! Jo nyt heitän henkoseni!»
Kuuli Kaarlo kuikutuksen Tallissa talonsa. Lausu Laurille kirusti: »Käy nyt Laukka langoillesi. Jop' on totta toisen kerran Käynyt näätä käntällensä Tahik' suurempi sukainen.
Lauri laukasi kotoa. Toivopa todella Karhua kauheamman Peon, peukalon kärellä, Nyrkin päällä nylkevänsä. Mielipä jo miekkonenkin Saada Saxoja satoja Kelpo koipia kosihin.
Väärin polvin ponnistapi. Suoraan suksilla Pyssy käessä pyyöksille Tullen kauhista kasellen. Kauli pienen pirulaisen Avuksensa sanomita:
»Laske laupias isäntä Kylmästä kylälle Hengen häästä heimovasi. Minä annan aikonani Sulle riistan rikkahaman. Nenvon neitosen lehosta Varvikosta vaimo-puolen.»
Laukka sätti säälimätä. Turkainen, tulinen! Veijaroisit veivihisi. Pidä naiset narrinasi Älä miestä meikäläistä. Minä otan olalleni, Nylen koipesi kotona.
Pisti pirun konttihinsa. Päineen päivinehen Sopi siihen solkenahan. Sielä herjäkäs herähti Äitelästä äimyksistä Nuolen, tuiman tuskan tuojan Laukan laukaisi lävitze.
Eipäs hennoinut enämmin, Tupahan tultua Miehen mieli murhatöihin. Laski lapsen laukustansa, Joka ensin emännältä, Että itse isännältä Syvät sytytti sydämet.
Sitte naiset naimattomat Taivutti talossa, Ottamahan olkapäille Rakkauden rahkeita. Povet poltteli pojilta, Väänsi mielet miehiltäkin Nurin narin narrin töihin.
Senp' ol' Laukka langoistansa Tuonut taudin tuomisiksi. Itse istuupi lavalla Ylen öita yksinänsä Ajatus on Aunen pääll Kantele on polven päälle Kuuta katsopi välisten.
[Kirjoitettu v. 1822.]