A. RAKKAUUEN SYNTY.

Luoja lanpias isämme Istu iänkaikkisuuen Pimeässä piiroksessa, Ontto olemattomuuen Yö on ylen ympärillä. Kaikkisuuen kaikkinainen Valta vaan on valvomassa, Luojan luonna luomatakin, Täytiläinen täyellensä. Jalo ilo, itsestänsä Siitä sytty, syämmeensä. Itepäällänsä, isänen Aiatteli aivoillansa: »Ollapa tuota, toisen silmä Kahtomassa, kaikkeutta! Tuollapa tätä täyteyttä Toisen tunto tuntemaahan! Minä taian taivahita, Minä mahan maailmaita Tuon luontani sanalla!» Sano sanan; ja samassa Valo valtikan valasi, Paivä piilotti pimenon. Taivas täytti täisinensä, Kivi kirkas kiiltämällä, Päivän eessä ensimäisen, Keitti kullat kuohumaahan. Vuoren korkian kohussa. Päärly, päällä seitemällä Loisti, silmistä sininen, Tahikk' puoleksi punanen, Tahikk' kaiken karvallinen

Jalan juurelta Jumalan. Tähti koitti korkialta, Tihverästi tirkistllen Mesi-tyynelle merelle, Joutsenta jo johtatellen, Joka laulo lapsitoina. Elämänsä ennustusta.

Seilatossa sintävällä, Ilman ajan lainehella, Kyyhky kylvetti kynänsä. Orih hirnu hileällä, Äleällä äänellänsä, Katsahtellen kahen puolen: »Mistä muka miehen löyän, Kussa kuulen kaitsejani!»

Auriako alotteleepi Polttavia polkujansa; Päätti päivät maailmalle, Viiet jo viattomalle, Kulki kuuesten kululle; Lausu Herra hengellensä, Kuin ol' kaikkia kaunistettu, Valmistettu valvomaahan, Paitsi päällen päätteheksi, Luonnon hiippa luomatoina Luonnon ruunu ruumitoina, Luonnon sielu silmitöinä: »Tehkämme nyt Temppeliksi Itelemme, Ihmisiä, Haamullamme haastavia Kulkevia kuvallamme!»

Nousi sannasta, samassa, Multaisesta, muoollinen Poroisesta, povellinen, Ilmi, ihminen Isälle; Seisomaahan seinähirsi, Nurkkakivi kiiltämäähän, Aivottuhun alttarihiin, Tepittyhyyn temppelihiin, Tuolle sielun sieramihiin Herra hengellä puhalsi, Tuolle kasvot kaikkivalta Kaunisteli, kastamalla Auringonsa alkeissa, Päätteisä päiväisensä. Nosti siunaten sylinsä, Sano suulla suloisella: »Käy nyt kaikki kahtomassa Ympärillä yrttitarhan Mitkä ovat mielelliset, Niitä nimellä nimitä!» Kävikin käskylle keveä; Että uupu ensinkerran, Tuosta työstä työttömästä; Että nukku navallensa, Mahallensa marjekkohoon. Näki unta uupunutkin Toempata, toisen laista, Kuin on nähnynnä näkiä Siitä-päivin sielullansa. Näki Herran näössänsä, Sanovan sanoilla näillä: »Eivät ole onnelliset, Hyötylliset hyvyyteni. Yksinäiselle ylälle: Minä avun Aatamille, Otan, oikehen omasta Luustansa, luoakseni.» Otti kylen kynnellänsä, Lihan liitteli siallen. Teki naisen nauro-suisen. Ihanaisen ihmiselle. Anto syntynyn sylihiin, Puolisoksi puna-posken, Itse Luoja luoullensa, Käellä kätkemättömällä. Hiljoin, hiivasten povea, Syän kumpaankin sykähti. Niinkuin koitto korkeaisen, Pitkähisen piilin kärki, Nuolen kärki, nuolahteli Simaisessa sielussanne, Mesisessä mielessänne; Siinä itkut ensimmäiset Ilmestyvät ilon tähen. Siinä liittäyty likistys, Siinä synty suukkiminen, Lapset raitin rakkauuen Käsi käissä astumaahan Nousivatten, nojatusten, Isän istuimen eteheen, Alttariksi altoiseksi. Silloin raahti rakkauskin, Kuin ol' tuskin tunnin vanha, Alaisesta asungosta, Tulla taivaitten tasalle. Silloin julkesi jutulle, Silloin aivoi ansiolle, Matalasta maailmasta, Vaikk' ol' nilko nimitöinä, Sanotoina saapuilla, Ristimätä ristityltä. Isä Eevalta esinä Vainko vaati Aatamilta, Vainko kuulla kummaltakin: Mingän sanan saisivatten Sillen sielun siemenelle, Josta yhtyvät yheksi. Suulla yhellä yhessä Lausuvatten laulamalla: »Se on taivaitten tavara, Se on hellin hyvyytesi, Laupeutesi lavea!» Niinp' ol' nimellä hyvällä, Ylpeällä yksytenne Isä, äiti, ensimältä! Vaan kuin tuskalle tulitte, Alaiselle, ajatuksi Paratiisista pakohoon; Nimen panitte pahemman, Saitte sanan saastattavan, Raaja-rikon Rakkauuen.

[Painettu »Mnemosynessä», Maji v. 1822.]