B. PERHOSEN SYNTY.
Reading edition
Neitsyt Maria Emoinen Kevät pälviä piteli Niitun nurmella ihanan, Tuomen kukkivan kuvassa, Pimennossa pihlajaisen. Poika pienoinen syliini Kultakukkia keräili, Ruunun ruusuista rakensi, Nauhat nurmista nijoili, Äijän päähän pinteliksi Kävi sylin kaulahani, Likisteli lohdutellen Mamman maallista sydändä, Murhevaista mielosata. — Äsken äiti tuosta tunsi Itse taivaiten isännän Asuskella alaisenna Köyhän syntisen sevuissa. Rohvaiseva rakkauden Riemu riensi rindahani, Taivas täytti tykkänänsä Neijen synkiän sydämen. Maiten, merten kauhistokset Katosivat, kasvon eissä, Heilu Herran Engeleitä; Kosket korvissa kohisit, Tali säysy silmihistä. — Sytty sydän kukkaisihin, Heräht' henki heinän päähän; Perhoisenna pienoisena Läksi lehto lentohoni, Ruoho reisuuni rupesi.
[Painettu »Mnemosyneen» n:o 19 v. 1820.]