KUOLEMA.
Reading edition
Niin hiljaisna kuolema käy tietä kukkatarhain ja ruusut se taittavi kaunihimmat, se ottaa useat pois liian nuorra, varhain, kun veret viel' on poskilla hurmaavat. Vain nauraa surevien sydäntuskan nähden ja ilkkuu haudalla lempiväisen, ain' kulkenut on keralla turman tuhotähden, siteet poikki lyö armotta ystävien.
Se tyynnä käy tykö lemmen pyhän, polttavaisen ja lausuu: Sa elämäsi jättääkö voit? — Käy luokse kehtolapsen, luo rakastavan naisen, ja turhaan sen eessä sinä vaikeroit. Tykö vanhan se ystävänä, auttajana astuu, kun iltarusko sätehensä viimeiset luo, mut sulhon silmä säteilevä kyynelistä kastuu, kun valkeana yössä lepää impensä tuo.
Se poies vie elämästä uuteen valtakuntaan ja äänetönnä valtaovet umpehen lyö; siell' ihmisrinta uinua saapi iki-untaan, on tauonnut murehet ja riemut ja työ. siel!' ankara on vartia pakenijaa varten… ken vastaan nousta voisi, uhmahan lain, se koti ompi orjain kuin ruhtinatarten, sen portista sisään käypi kukin kerran vain.