AAMURUSKON SIIVILLÄ.
Reading edition
Yö siirtyvi pois kera peikkojen vallan, kun aurinko vasamansa valkeat luo; yli laakson ja suon, yli hyytävän hallan jo lankesi lempeä elämänvuo, mi täyttää korkean taivahankuvun: meren iäisen, mahtavan, pohjattoman; tien näyttäen kulkea ihmisen suvun ohi kuilujen määrähän korkeahan.
Maa kiitäen ylhässä kirkkaudessa siniaalloin jo aamua tervehtää; vedenkalvohon taivas kuin kuvastimessa pyhän valtansa maan yli yhdistää; ja katsehet hartaat nousevat silloin avaruutehen joukosta ihmisien — vaan vapauden saapa tää heimo on milloin, konsa päättyvä taival on taistelojen?
Ja aamu on auringon valtavin valoin elon autuain hetki; se lumoavan väriloistonsa siivin ja säde-tulipaloin ylös herättää uinuvan maailman. Se nostaen aattehet, hengen ja mielen on johtona onnen ja oikean luo. — Myös väräjävän tunnen mä sydämeni kielen, valonvaltias aamu kun vaikeni tuo!