ILTATUNNELMA.
Reading edition
Pois kulki päivän kehrä päältä soitten, nyt muita maailmoita lämmittää: ja heikko heijastus, mi jälkeen jää, on kohta orja sumun ruhtinoitten.
Pian vallassa on kansa unelmoitten, nyt alkaa aavistusten tuttu sää, ja ikuisuuden soinnut helähtää, kuin kuolonkellot aikain kaameoitten.
Miks', sieluni, niin katsot kummissasi? Mun tyhjyy elämäni tuntilasi ja päivän iltaan rientäen se vie.
Kun sammut, aatos, sammut taistostasi, on silloin tullut vuoro kuolemasi, ja alkanut on unten suora tie.