KOTISEUDULLE.
Reading edition
Kun vuotta monta mailla vierahilla ma kuljin etsein turhaan onneani, niin joskus aattehilla kotoisilla mä viihdytellä koitin murheitani. Vaan vihdoin kaipuu voittamaton johti mun askelteni suunnan sinne, missä soi kehtolaulut mulle; maata kohti, jost' olin kauvan ollut eksyksissä.
Mun höyryn voima niinkuin lintu liitäin vie synnyinseudun suloisehen syliin, mut aatokseni, nopeammin kiitäin, ne tuttuihin mun johdattaapi kyliin. Näen siellä kansan työssä kiireisessä, sen taistelut ja riemut, kärsimykset, näen lehdot, laaksot, lammet keväimessä ja kuulen lintuparvein liverrykset.
Mä herään mietelmistä, koska kuulen puhetta tutuin murtein vierelläni; se on kuin tuoma vienon kevättuulen, se koskettaa kuin soitto sydäntäni. — Myös kohta seutu vuorten reunustama on tuossa kaupunkeineen, torneinensa; se muuttunut on paljon — sentään sama… Sua siunaan, seutu, taloin, luostarkirkoin!
Lien ollut väsynyt jo päivän matkaan, nyt tuntenut ei ruumis riutumista. Ma halki kaupungin vaan yhä jatkaan — on illan kulku oudon onnellista. Niin kiirein astun synnyinkylän maille, sen metsäin, järvien ja vuorten luokse, ja kansan peltomaille onnekkaille… Sa, riemukyynel, tyyneemmästi juokse!
Ma kulkeissani tunnen: yksin täällä voi täyttymyksen saada rinnan kaipuu. On synnyinpaikka puhtahin maan päällä, vain siellä lapseksi taas nöyrtyin taipuu. Kuin onnellista, ett' on kulkijalle yks' seutu suotu, jossa viivähtääpi, ennenkuin matka päättyy mullan alle, ennenkuin taistot iäisesti jääpi!