UUSI KOHTAAMINEN
Reading edition
Ne vieri pois ne vievät vaunut ja niiden myötä matkamies, ja sydän, vaikka valmistaunut, vast' eron vakavuuden ties.
On kotoisissa kammioissa nyt hiljaisempaa, tyhjempää, ja luona sen, ken sielt' on poissa, alati aatos viivähtää.
Hänt', eronnutta, mieleen johtaa kaikk' esineet, kaikk' askareet; nykyistä elävämmin hohtaa nyt entishetket elpyneet.
Ne usein ilmi-todellistuu, kaikk' ero haihtuu, etäisyys: ei mennytkään hän, siinä istuu, hymyily vastaa hymyilyys.
Ja on kuin ensi tuokiossa ois soiva tuttu ääni taas, kuin hämyisessä kammiossa hyväilis sormet suortuvaas.
Sanoiksi saamasta min esti useinkin hetki soinnuton, niin läheisesti, lämpöisesti nyt soi kuin kuiske sovinnon.
Kuin saatto, jok' ei luovu luota, poismennyt mieleen palajaa, salaista tunnustusta tuota sanattomasti kuiskuttaa.
Ja kaipaus, mi kalvoi mieltä, ei tyhjyytt' enää tuta voi, jo kuuntelee se kevään kieltä, se odottaa, se unelmoi.
Kuin yöhön aamun ylhä sulo kuvastuu kohtaaminen uus, kuin lapsosille joulun tulo, kun laulut soi, kun syttyy kuus.
On pian mennyt aika pieni, — niin rinnan aatos riemuaa, — koht' ohjata jo oman tieni sen luo ma saan, jok' odottaa.
Miss' armaamman luo aamu säteen, maat heleämmin heilimöi, siell' yhdymme taas käsi käteen, niin sydämeni ikävöi.