ARAT ÄÄNET
Reading edition
Arat äänet, kuin nousu oraan, ujot kuiskeet, kuulutte taas: »Säde päivän on päilynyt soraan, on haljennut haudan paas. Iäks eikö taistoon ja toraan jo tallattu taimimaas?
Kevät seurasi talven selkää, kevät seurasi sittenkin. Kevät viittasi: viherrelkää, yli hautojen vihreimmin! Kevät, ah, sun antejas pelkää suku kukkies kuihtuvin.»
Mitä vastaan, vienoiset, teille? Kevät tietää, ei kenkään muu. On koittanut nukkuneille ylösnousemus, kukkain kuu. Kevät vaatii: sen valvateille häävaattehet valmistuu.
Ei kehrää, ei tee ne työtä, vain hiljaa ne heijastaa sitä päivää, mi seurasi yötä, sen kulkua korkeaa. Sen nousette, vaivutte myötä, sen kutsua kuunnelkaa.
Pian, empijät pikkuruiset! Lyhyt hetki nyt kaikki luo. Ujot kuiskijat toukokuiset, kevät kukkia sallii ja suo. Sen säät sädehohteluiset kaikk' auringon armot tuo.