KENTIKSI…
Reading edition
Kentiesi kevään säillä se totta ollut ois, kun maat on pälvipäillä ja lähtö järven jäillä on läikkyellen pois;
kun kutsui kevään valta, koi-luoja, kukkimaan runonsa roudan alta, tarulta, tai vahalta kun tuntui tarhat maan.
Ois noussut harjahirsi sydänten pyhättöön. — Jo kerkee syys ja kirsi, ei helky kiurun virsi, jäi ruusut jäätikköön.
Lie aika linnunmuuton, jo halla virvet vie syyslaakson laulupuuton, yö tähdetön ja kuuton koht' ympärillä lie.
Ah, kevään kukkakuita, kun mett' on metsä, maa, ja metsässä ei muita kuin linnun laulupuita, kuin aamun purppuraa!
Näe teit' en enää toiste, te kevään säihkysäät; pois tummuitte jo, pois te, se loppuu, kevään loiste, ne kestää, talven jäät.
Kuin haave kevät haipuu, sen kukka kuolee pois, sen valtakunta vaipuu, mut kuolla kevään kaipuu, ah, kuunaan kuinka vois!
Mi mieleen kevään hempi niin kuuman polton tois, mi loisto, loihtu, lempi? Oi uni ihmeisempi, kuin kevät itse ois!