LEHMUKSEN ALLA
Reading edition
Walther von der Vogelweide
»Lehdon on vienon nurmikolla, miss' alla lehmuksen levättiin, päät heinän nyt hienon kuopperolla — siin' uinutti kulta mun kukkasiin. Lehto ja laakso ne vihannoi, rallalalei! sorjasti niin satakieli soi.
Mun saapuvan salaa nähdä sai vaan, jo varroten ystävä rientää luo ja hellii ja halaa, Neitsyt taivaan! ett' onnen ja riemun se rintaan tuo. Suikkasi kai tuhat suudelmaa: rallalalei! Huulteni hohtoa katsokaa!
Hän kukkia taittaa, niistä armaan nyt vuoteen allemme laittelee. Jo kelpaa ja maittaa nauru varmaan, jos siitä ken sivu kulkenee. Eiköpä vaankin hän siellä nää, rallalalei! miss' oli ruusuilla mulla pää!
Jos tiettäis maanneen siellä mun — sietää ken vois, hyvä luoja, sen häpeän! ja lempeä saaneen — kuunaan tietää sit' ei saa muut kuin minä ja hän ynnä pikkuinen lintu vain: rallalalei! ei sitä kulje se kuuluttain.»