TULI TUTKIJAN AKKUNASTA …
Reading edition
O. E. Tudeerille, 70-vuotiaalle
Tuli tutkijan akkunasta yö yölt' yhä tyynenä tuikuttaa. Väsy mieli ei mittaamasta olevaisien ongelmaa. Kuin nousee ja laskee laineet, sukukunnat uupuvat unheeseen, ja ihmismahdit ja maineet kuin kupla on virran veen.
Ne nopsaan vaihtuu ja vaipuu, mut uuvu ei elon virran vuo. Iankaikkinen iäisen kaipuu tomuss' elää ja etsii ja luo. Maan raskas, raukea multa ylös irti maast' yhä ikävöi, tuta tahtoo se taivaan tulta, se henkeä heilimöi.
Tuhat vuotta ja taas tuhat vuotta sama voittelo voimien nousevain, ettei ois nähtyjä suotta näyt suurien unelmain. Maan lasten taistoa tuota, sitä mittaa tutkija mielessään: maan kenttiä missä ei juota veret, kyynelet kylläkään?
Sitä miettijä mittaa ja vaakaa: kova ihmisen kohtalonkoulu on, on maata ja mieltä raakaa ala raivata rannaton. Mut halki vaarain ja harhain on taistellen päästy, mi päästy lie, on karttanut kaunein ja parhain, on eestynyt ihmisen tie.
Humanistia hopeahasta ei allepäin elon ankeus saa: niin ollut on, niin on vasta: vain kilvoitus kirkastaa. Sama voima vieläkin voittaa, mi ammoin Persian laumat löi, ja vapaus korkea koittaa, jota vuossadat ikävöi.
Taru Hellaan viel' yhä toistuu, — se mieleen lämpimän tunnon tuo. Maan polkijat maasta poistuu, ja kahleensa kansa luo. Ja alla kun pohjantähden yön kaiheest' astuvi armain maa, sen aamun, sen aamun nähden »Tosi ollos!» hän toivottaa.
»Älä käännä kasvojas meistä, pyhä vapaus, valkeus ylhä maan. Suo voimasi Suomen seistä ja varttua vaiheissaan. Oi maa, joka niinkuin Hellas idän laumat lannistetuksi sait, mitä versoa tanterellas suo kohtalon korkeat lait?
Kuki untani kultaisemmin, kuki aavistustani armaammin, kuki kuntoa maa, jota lemmin, jonk' aamua tervehdin. Jätä muisto soipa ja sorja ajan kaukaisuuksihin kaikumaan: ei ollut kansasi orja, oli vartia vapaan maan.
Kuki sointua, Suomen saari, väki elvytä Väinämön kantelon, luo helkkyvä laulun kaari yli Pohjolan pimennon; kaje ylhempi yötä ja turmaa jätä jälkees aikojen aallokkoon, kuin raunioinakin hurmaa jalo, hohtava Parthenon!»
30.8.1918.