UNHO.
Reading edition
Minun mieleni on kuin raskas, äänetön yö, min taivasta kierrä ei lempeä tähtivyö, min rauhaa häiri ei mainen riemu, ei nyyhky, — ah, ammoin kuoli jo sieluni valkea kyyhky.
Kuin kipinät vieminä myrskyn lensivät mun pois hetkeni hurmassa lemmen ja taistelun, kunis kyllästyin ilonmaljahan, myös sotahuoleen, elon kiitävät vaunut viskasi mun tiepuoleen.
Mua ennen on monen täällä käynyt näin, mun jälkehein joukko se kasvaa vain väsyväin. Meist' ei jää muuta muistoa kuin karut kummut, joill' orpoina häilyy ohdakkeen tylyt ummut.