II VANHA TALO.
Reading edition
Tää kuva sieluani kirkastaa: ahteella joen vanha, vankka talo, etelän puolta puisto reunustaa, ylt'ympärillä pellot aukeaa, tasangon rantaa kiertää tumma salo.
Ne hedelmiä työn ja taistojen nää mannut viljavat ja laajat ovat. Kun isät uupui auran kurkehen vakonsa viereen, pojat täytti sen, mi kesken jäi. Lait elon on niin kovat.
Ma teitä, sankareita, ylistän, on raskain ollut teidän päivätyönne, mi tehty hyväksi on maamme tän. Jää unhoon urhot miekan iskevän, te ette jää, tyyn' olkoon tuonen-yönne!
Vain yhden tunsitte te laulun: työn, vain yhteen luotitte te voimaan: miehen, vain yksi lohtu teillä päivän, yön: jumala, vaimon hartaan hellä syön, mi sykki teille asti tuonentiehen.
* * *
Tää kuva sielussani kapinoi; ahteella joen ränsistynyt talo, salissa nauru, laulu raaka soi, mut puisto hellää kättä vaikeroi ja raiskattuna voihkii aava salo.
Ja mannut metsittyneet valittaa: sa minne menit, mies ja miehen usko! — Ah, vanha talo, laiminlyöty maa, sinulle konsa jälleen puhkeaa työn aika uus ja uusi huomenrusko?