OMA SYY.
Reading edition
Veri sakoo, päässä takoo, näköalat väljät lyhentyy. Hiiltyy liesi, miettii miesi: Kaikki katoo, häipyy — kenen syy?
Saartaa sumu, taisto, humu jäivät kauas minne jäivätkään. Mieltä nosta autiosta maast' ei syksyn kuulaat päivätkään.
Tullen ehtoon keltalehtoon katse uppoo niinkuin iäks pois. Tietämättään nostaa kättään, niinkuin kuvan armaan nähnyt ois.
Nähnyt vielä peltotiellä valkoliinan hiljaa häilyvän luokse käyden, tähkäntäyden pellon auringossa päilyvän.
Veri sakoo, päässä takoo, näköalat vitkaan hämärtyy Sammui liesi, yössä miesi yksin istuu, huokaa — oma syy.