KOTONA JÄLLEEN.
Reading edition
Lepikkorantamilla kotitienoon taas aikain pitkäin jälkeen kuljen yksin, mun sielun' yhtyy herkin värähdyksin taas hiljaisuuden soittoon vienoon.
Ja valkeet henget yllä korkeuksissa niin pehmein siivenvedoin vaiti entää, taas toivon kultateitä mieli lentää kuin ennen lapsuusunelmissa.
Ja laulu, joka pitkin joen pintaa kisoista nuorten kiirii kuullakseni, ajoilta autuailta, jotka meni, tuo tervehdyksen lientäin rintaa.
Ja äiti armas uottaa kuistillaan taas kuin muinenkin, mut, voi, niin hapsin harmain, ja tervetulleeks lausuu katsein armain: »Syliini sinut vihdoin saan taas!»
»Mun tähten' vanhaks sait, sun väsyi silmä, kun unhotin sun teillä synnin, humun!» Hän hymyy vastaan läpi kyynelsumun: »Maailma on niin kylmä, kylmä!»