POIS PORVOOSTA.

Olikin tullut asutuksi yhdessä kohti pitkään — kohta viisi vuotta ja alkoi jo tunnustaa siltä kuin olisin ollut siellä liikaa. Ilma tuntui ahdistavalta, ihmiset kiukkuisilta, pois piti päästä, mutta keinoja puuttui.

Kun sitten lauantai-iltana saunasta tultuani puhelin soi, ja tuttu ääni kaukaa kysyi: "Lähdetkö?" vastasin vitkastelematta myöntävästi. Hän kehoitti miettimään asiaa, mutta sanoin, että se on jo mietitty.

Eikä yleensäkään ole hyvä viivytellä matkallelähtöä. Koskaan ei voi tietää, minkälaisia esteitä seuraava päivä saattaa keksiä, taikka sitten tulee katumus, joka on niin monta lupaavalta näyttävää matkaa katkaissut jo ennen alkuaan.

Tätä peljäten minäkin heti seuraavana päivänä läksin poliisimestarin puheille hakemaan luottotietoja itsestäni, jotta voisin saada ulkomaanpassin.

Päivä oli kuitenkin sapatti, eikä poliisimestarin velvollisuus vaatinut häntä muuta kuin levolle, mutta kuultuaan asiani oli hän kipeästä jalastaan huolimatta heti valmis tulemaan virastoonsa, jossa kirjoitti minulle asianomaisen paperin ja toivotti hauskaa matkaa. Pyysi lopuksi muistamaan häntäkin matkan varrelta, ja olenkin hänelle silloin tällöin lähettänyt matkaani valaisevia kuvia, joten odotan hänen kohtapuoleen saapuvan jäljessäni.

Passinsaanti on nykyisin leikkiä siihen verrattuna, mitä se oli kymmenisen vuotta sitten. Silloinhan vaadittiin kaikenlaisia takauksia ja muun muassa siitä, että vasta määrättävät verot vielä ansaitsemattomista tuloista tulevat maksetuiksi. Nyt ei niitä enää vaadita, ei kysytä entisiäkään veronmaksuja, nyt toimii maaherran virasto ripeästi, ja kahdessa tunnissa saat sieltä passin kouraasi. Mutta olisikohan kohtuuton pyyntö, jos esittäisin, että johonkin kohti passissa oikein latinalaisilla kirjaimilla präntättäisiin oma nimi, isän nimi, ikä, sukupuoli, passinantopaikka ja -päivä. Sillä vaikka ne olisivat kuinka hyvällä kaunokirjoituksella ja vaikka kuinka monella eri kielellä kirjoitetut, niin ei tarvitse luullakaan, että passintarkastajat — Keski-Euroopan maita lukuunottamatta — viitsivät vaivautua ottamaan selvän niistä. Itse saa olla aina vieressä kymmeneen kertaan tavaamassa heille passin sisältöä; ja jospa ne hyväkkäät sitten uskoisivat, mitä niille puhuu, mutta kun väittävät vielä vastaan ja tahallaan vääristelevät nimiä ja asioita, joita eivät tunne. — Niinkuin sanottu, koskee tämä ehdotus ainoastaan Etelä-Euroopan sekä Aasian maihin annettavia passeja, — vaikka samanlaisiahan ne ovat nykyisin kaikki.

Passi siis oli, mutta viisumit piti vielä hankkia eri maihin. Minua neuvottiin antamaan passini matkatoimistolle, joka nopeasti toimittaa tällaisia asioita, ja niin teinkin, mutta tein sen myös viimeisen kerran.

Matkatoimiston pyynnöstä annoin heille luettelon, missä eri maissa aioin käydä, jotta niihin hankittaisiin viisumit, mutta kun päivää ennen matkallelähtöäni sain passini takaisin, havaitsin, ettei siinä ollut puoliakaan luettelemistani viseerauksista. Tämä aiheutti minulle melkoista harmia ja ajanhukkaa ynnä lisäkuluja matkani varrella, ja kuten sanottu, kierrän tästälähin kaukaa matkatoimistot.

Matkatoimiston syy ei ollut, etten saanut viisumia Chileen, en edes läpikulkua varten. Chilen Suomessa oleva konsuli näet vaati uutta todistusta poliisimestarilta, etten tekisi chileläisille mitään pahaa läpikulkiessani. Konsuli ei nähtävästi tiennyt, että jo passinsaantia varten vaaditaan poliisimestarin suositus, ja kun hän kerran oli suositellut minua kaikkiin maihin, niin ei siinä Chileäkään oltu unohdettu. — Jätin koko Chilen viisumin sikseen, sillä tiesin matkani varrella tapaavani toisiakin Chilen edustajia.

Piletti oli ostettu, lähtöhetki päätetty, ei siis muuta kuin heilauttaa hattua ja kiivetä laivankannelle.