OIKEUTTA JAKAMASSA.

Vaikka ihminen luonnoltaan ei olekaan luotu oikeudenpalvojaksi eikä siihen erikoisemmin vihkiytynyt, sattuu kuitenkin elämässä tapauksia, jolloin pakostakin täytyy näyttää, kumpi on oikea ja kumpia vasen käsi.

Niin sattui minullekin Konstantinoopolissa. Olimme matkatoverini bulgaarialaisen kirurgiantohtorin ja hänen rouvansa kanssa käyneet pankissa nostamassa rouvalle kuuluvat tuhannen dollaria, jotka hän huolimattomasti työnsi pieneen käsilaukkuun päällystakkinsa vasemmanpuoliseen ulkotaskuun. Galatan rantakadulla kuhisi väkeä kuin markkinoilla ja sen läpi puhkoilimme kulkuamme uudelle sillalle päin asuntoamme kohti.

Pankin ulkopuolella oli kuitenkin tilaisuutta vaaninut pari henkilöä, jotka huomaamattamme läksivät seuraamaan meitä väentungoksessa. — Käytävä oli kapea, joten minä kävelin pari askelta tohtorin pariskunnan jälessä, ja silloin tulee toinen rosvoista roiskauttaen pitkän syljen tohtorinnan päällystakin oikealle puolelle tarkoituksella, että minä olisin sen huomannut. Katselin kuitenkin satamaan, olisiko joitain S.H. O.Y:n laivoja sattumalta siellä, enkä havainnut tapausta, ennenkuin mies itse nyhkäisi minua kylkeen ja osoitti, että katsos nyt mitä on tapahtunut. Minä alarmeerasin heti tohtorin herrasväen ja ryhdyin taskuliinallani kuivaamaan tohtorinnan takkia, johon tohtorikin otti osaa ja kaikki olimme kiinnostuneet tähän hommaan. Sillä aikaa toinen rosvo kuin ohimennen sieppaa tohtorinnan vasemmanpuoleisesta taskusta käsilaukun ja ne tuhannen dollaria pistäen omaan taskuunsa.

Mutta tohtori huomasi tapauksen, ja kun käännyin katsomaan, näin kuinka iso pajukori — rosvo oli puettu kantajaksi — lensi monta metriä kadulle ja sitten alkoi kilpajuoksu pitkin muurinviertä. Rosvolla oli kyllä verrattain suuri pakenemisenhalu, mutta tohtorilla oli pitemmät koivet, ja vajaan viidenkymmenen metrin päässä hän pääsi kintereille. Kirurgina tiesi hän tarkkaan, mihin paikkaan oli potkaistava, ja niinpä lensikin rosvo ainakin kolme metriä suudellen katukiviä. Nousi siitä kuitenkin, jonka jälkeen tohtori piteli häntä vähän kovakouraisesti. Minulla oli painava valokuvauskone kaulassani, enkä päässyt niin nopeasti paikalle, mutta sinne ehdittyäni vaati tiheäksi kerääntynyt väkijoukko että mies on päästettävä vapaaksi ja esiintyi varsin uhkaavasti tohtoria kohtaan. En minä heidän vaatimuksistaan mitään ymmärtänyt, mutta kun näin että rosvo oli juuri livahtamaisillaan karkuun väkijoukkoon, hyppäsin väliin ja löin häntä pari kertaa yhteenlikistetyllä kämmenelläni, jonka johdosta hän lopetti kaikki karkaamisyrityksensä ja asettui levolle.

Lieneekö päässäni ollut tropiikkikaski sekä fortissomossa lausutut suomenkieliset ennenoppima lauseparret vaikuttaneet sen, että yleisö jonkun verran hajaantui, sillä se ei enemmälti puuttunut asioiden menoon, varsinkin kun paikalle joutui eräs turkkilainen upseeri, joka oli kadulta kerännyt rosvon heittämät tavarat rahoineen ynnä tohtori hatun. Poliisia emme nähneet missään, ja minä nostin rosvon niskasta pystyyn ja aioin kantaa hän Bosporukseen. Vähitellen alkoi hän kuitenkin itsekseenkin kävellä — tosin minun taluttamanani, ja hoki: "no mister, no mister". Silloin otti upseeri ohjakset käsiinsä, ja silloin alkoi myös toinen leikki. Minä en tiedä, mitä he puhuivat, mutta kohta sateli rosvon korvallisille lattealla kämmenellä annettuja iskuja kuin raesade. Vasta seuraavana päivänä sen käsitin kuullessani sanomalehtiuutisen tapahtumasta. Rosvo on nimittäin kreikkalainen, ja ketäpäs ei turkkilainen löisi mieluummin kuin kreikkalaista.

Seuraavassa kadunkulmauksessa tapasimme poliisin, — jolloin upseeri hävisi — ja me asianosaiset marssimme poliisikamarille. Siellä tehtiin sitten selostus tapahtumasta ja kaikki kirjoitimme nimemme asiakirjan alle, jonka jälkeen juttu oli selvä.

Seuraavan päivän aamulehti kertoi sitten tapahtumasta: "Eilen iltapäivällä ryöväsi kreikkalainen suurvaras — — — madame — — —:lta käsilaukun ja 1000 dollaria. Madamen mies sekä eräs tuntematon henkilö ottivat varkaan kiinni ja mukiloivat hänet pahanpäiväiseksi, jonka jälkeen toivat poliisiasemalle. — Poliisi on jo pitemmän aikaa etsinyt sanottua kreikkalaista hänen tekemiensä varkauksien johdosta."

Olimme siis tehneet varsin ansiokkaan työn aivan kädenkäänteessä ja nautimme suurta kunnioitusta hotelliväen puolelta, jotka olivat kuulleet tapauksesta. Mutta kun sunnuntaiaamuna partani ajettuani ja muutenkin vähän siistittyäni itseäni olin lähdössä Ruotsin konsulaattiin visiitille, saapui hotelliimme naapuritalosta eli poliisikamarista virkapukuinen mies, joka vaati, että Captain Kolan olisi pikimmiten saavuttava oikeudenistuntoon Sofianmoskeijan vieressä. Kun hotellissa ei asunut ketään sen nimistä captainia, kysyin oikeudenpalvelijalta, että mahtaisikohan asia mahdollisesti koskea minua ja näytin hänelle passini, mutta hän vain puisteli päätään ja lähti tiehensä.

Viiden minuutin kuluttua hän kuitenkin palasi ja ilmoitti, että minun läsnäoloani siellä juuri vaaditaankin. Arvasin kohta, että tämä kaikki johtuu siitä toissapäiväisestä asiasta, kun olin melko kovaäänisesti moittinut poliisilaitosta siitä, että en saanut Angoran viisumia ennen Salonikia ja mietinkin jo lähteä uimaan Bosporukseen, mutta kun bulgaarialainen tohtori rouvineen lupasi saattaa minua oikeuspaikalle saakka, en minäkään ilennyt jänistää.

Oikeuspalatsi sijaitsee täältä hotellista mennessä vasemmalla puolella siivotonta toria, ja se on suuri rakennus. Kauan harhailtuamme ja monilla kieli kyseltyämme pääsimme lopulta pitkän käytävän perin kulunutta lattiaa pitkin hampaattoman vahtimestarin puheille, joka esitti asiamme jonkunlaiseen kabinettiin. Kenties olisimme kauankin saaneet odotella sisäänpääsyä, mutta minä sanoin vahtimestarille, että en ole syönyt vielä mitään koko aamuna, ja ellei anneta audienssia, niin lähden tykkänään pois. Hän meni uudelleen kabinettiin, ja silloin kutsuttiin minut hetipaikalla sinne.

Huoneessa oli neljä herraa, joista äkkisilmäyksellä havaitsin kolme heikommanarvoisiksi ja yhden, — joka muuten oli perin ystävällinen katsannoltaan — päättelin pääpomoksi. Hän kysyi, olenko minä Captain Kola ja saatuaan nimeä täydentävän vastauksen hymyili kauniisti ja tarjosi tuolin istuakseni.

Senjälkeen istui hänkin pöydän toiselle puolen ja viittauksestaan toi eräs läsnäolevista kullallareunustetun vaipan hänen hartioilleen. Hän alkoi keskustelun, mutta kun en ymmärtänyt turkinkieltä kuin viittauksin, oli etsittävä tulkki. Hetken kuluttua saapuikin eräs englanninkielentaitoinen, ja niin alkoi kuulustelu.

Tuomari kysyi ensimmäiseksi:

"Tiedättekö kuka minä olen?"

— "Minun on mahdoton tuntea kaikkia ihmisiä, mutta ulkomuodostanne päättäen arvelen Teitä rauhantuomariksi", vastasin hänelle.

En tiedä, kuinka tulin tuon attribuutin lisänneeksi, mutta jostain Jack Londonin romaanista kait muistui mieleeni "justice of peace".

Tulkki käänsi ja tuomari naurahti ja sanoi, että olkoon nyt niin, koska tänään on eurooppalaisten sunnuntai. Minä lisäsin, että on rukouspäivä, eikä ollenkaan otollinen virantoimitukselle, mutta hän ei sitä käsittänyt.

Sitten kysyi tuomari, olinko läsnä toissapäivänä, kun eräs varas otettiin kiinni Galatassa lähellä siltaa.

Minä sanoin taas, että ilman minua ei mitään kiinniottoa olisi kenties tapahtunutkaan ja kysyin puolestani, onko varkaalle tapahtunut joitain vaurioita. Kun enimmän osan puheistani sanelin suomenkielellä, jäi tämäkin kysymys huomioonottamatta.

Nyt kysyttiin kaikki nimeni, isävainaan nimi, vaimon nimi ynnä onko lapsia. Minulla onneksi oli vaimon ja lasten valokuvat taskussani ja näytin ne tuomarille, joka hirveästi ihastui heihin, ja niin kääntyi keskustelu Suomen oloihin. Tuomari oli varsinkin metsäasioista innostunut ja kerrottuani hänelle karhunkaatojuttuja, tuli hän aivan haltioihinsa. Lupasi tulla käymään Suomessa.

Palasimme asiaan. — Tuomari kysyi, tahdonko minä Allahin nimessä kertoa kaikki, mitä tiedän tästä ryöstöyrityksestä. Kun tulkki käänsi Allahin englanniksi "by God", keskeytti tuomari puheen ja tiedusteli, mikä se "God" on. Tulkki selitti, että jumalia on monenlaisia, ja tämä olisi nyt minulle sopiva. Minä kuitenkin — muistellen sitä lyömistäni — vannoin Allahin kautta, josta tuomari oli kovin tyytyväinen.

Kun asia oli perinpohjin pengottu ja kirjoitettu paperille, tuotiin rosvo huoneeseen, jossa hänelle selostettiin tapahtumien kulku, — jos nimittäin jotain olisi jäänyt häneltä unhoon. Hän esiintyi perin rauhallisena aina siihen saakka, jolloin kirjoitimme sekä tulkki että minä nimemme asiakirjan loppuun, mutta kun mieheltä otettiin peukalonkuvainen samaiseen paperiin, pääsi häneltä itku. Kaduin silloin katkerasti, etten ollut häntä suoraapäätä kantanut Bosporukseen ja antanut uida Skutarin puolelle, sillä tarkoitukseni ei ollut saattaa häntä pahalle mielelle, ja nyt oli myöhäistä vetää sanojaan takaisin. Kovasti ulisten hän sitten lähti huoneesta omaan kamariinsa.

Kaksi tuntia vierähti tässä virantoimituksessa, ja kun tulimme kadulle, huuteli pappi moskeijan tornista puolipäivämessua Mekkaan päin. Se oli merkki, että virastot suljetaan kahdeksi tunniksi ja nyt menee itsekukin syömään sekä pelaamaan noppaa katuvieruskahvilassa, — jota kutsumusta mekin noudatimme.