HERRA MARKARIANIN AUTOLIIKENNE.

Heti Aleppoon tultuani tiedustelin hotellissa, mihin aikoihin junia kulkee Bagdadiin, mutta siellä sanottiin, ettei kulje junia, kun ei ole rataakaan. Näytin heille karttaa — viimeisintä saksalaista tuotetta — johon selvällä punaisella juovalla oli merkitty rautatie Alepposta Mosulin kautta Bagdadiin ja sanoin, että jo monta vuotta olen kuullut puhuttavan Bagdadin radasta, — mikä sen nyt olisi hävittänyt. He väittivät kivenkovaan, ettei sellaista ole, saksalaiset kyllä aloittivat radan rakentamisen, mutta eivät saaneet valmiiksi, kun saapuivat englantilaiset ja ranskalaiset, eikä sen jälkeen ole radalle tehty mitään.

Näin kertoivat aleppolaiset. Kuten kuitenkin seuraavina päivinä huomasin, on rautatie valmis ja hyvässä kunnossa Alepposta Basraan saakka, ja sillä kulkee joka päivä junia, mutta välimatkalla Aleppo-Bagdad kuljetetaan vain tavaroita eikä ihmisiä ollenkaan, ja siitä kait johtui aleppolaisten tietämättömyys.

Pyysin heidän sitten hankkimaan minulle kameelin, jolla voisin taipaleen katkaista, mutta sellaisia laitteita kuin karavaaneja ei täällä enää käytetä. Nyt on autojen aikakausi ja muuta kulkuvälinettä kuin auto ei ole saatavissa, ellei halua tallustella jalan. Autolla pääsee Bagdadiin kolmessa päivässä, karavaanilta otti se viisitoista päivää ja jalkaisin kenties kuukauden. Tiedustelin, saisiko mistään toveria tällaiselle matkalle, mutta he nauroivat. Laskivat, että tarvitsisi olla vähintäin viisi muulia kantamassa vettä ja ruokatavaroita, jotapaitsi ketään ei saisi houkutelluksi mukaan paitsi tietysti mahdottomasta maksusta.

Kuin asian aavistaen saapui huoneeseeni silloin pitkä arabialainen ja tarjosi autoa käytettäväkseni. Hänellä on niitä useampiakin, voisin lähteä vaikka huomenaamuna, eikä hinta ole kuin pieni osa siitä, mitä toiset ottavat. Kysyin hintaa, mutta siitä ei oikein tahtonut tulla tolkkua, — hän nähtävästi halusi ensin tarkastella minua voidakseen arvioida kapasiteettini. Sitten pitkän harkinnan jälkeen hän ilmoitti, että pääsisin matkan kymmenellä punnalla.

Tarjosin hänelle neljä, kun hotellin edeskäypä sormillaan osoitti, että viisi puntaa on tavallinen taksa. Kovasti käsiään levitellen hän selitti sen tahdottomaksi ja sanoi tekevänsä vararikon, kunnes lopulta sovimme viidestä kultapunnasta, ja ylihuomenna lähtisimme. Kuitenkin jätin asian omasta kohdastani avoimeksi huomiseen saakka ja riippumaan siitä, saisinko erään minulle uskotun tehtävän siihen mennessä suoritetuksi.

Seuraavana aamuna tuli hän erään englanninkielentaitoisen toverinsa kanssa jo kuudelta aamulla tiedustelemaan lähtisinkö. Käskin tulla iltapäivällä kello neljältä, mutta siitä huolimatta kävi hän kolme kertaa jo aikaisemmin ja joka kerralla istuskeli pitkät tovit huoneessani, enkä saanut häntä muuten poistumaan kuin lähtemällä itse kaupungille.

Kello neljältä sitten ilmoitin olevani vapaa lähtemään huomisaamuna ja pyysin varaamaan paikan jommassakummassa autossa, — niitä lähti nimittäin kaksi. Hinta oli nyt kuusi kultapuntaa, ja kun tiedustelin, mistä tämä hinnannousu aiheutuisi, sanoi hän varaavansa minulle paikan ohjaajan vieressä, ja sellaiset paikat ovat punnan kalliimpia. "Sitäpaitsi kaikki englantilaiset turistit aina istuvat etuistuimella, kun se on hienompaa", lisäsi hän.

"Minä istun mieluummin takaistuimella", vastasin hänelle, "ja maksan vain viisi puntaa."

"Mutta kolme muuta matkustajaa on arabialaista, eihän monsieur nyt sellaisten kanssa istu."

"Minkälaisia miehiä ne ovat."

"Kolme Mosulilaista kauppiasta, Tallafat, Katma ja Ibraim."

"Minä olen Katman kanssa nukkunutkin rinnakkain laivassa Cyprokselta Beirutiin, kyllä minä hänen kanssaan saatan istuakin rinnakkain."

Kun hän huomasi kaikki yrityksensä turhiksi, enkä minä puolestani suostunut korottamaan hintaa eilen puhutusta, sovimme uudelleen viidestä kultapunnasta. Hän pyysi passini käydäkseen leimauttamassa sen poliisilaitoksella, ja aamulla kello neljältä piti lähdettämän.

Puoli seitsemältä illalla tuli hän hotelliin ja sanoi, ettei poliisi suostu leimaamaan passiani ellen ole henkilökohtaisesti läsnä, joten minun pitäisi nyt mennä poliisilaitokselle. Tämä johtui siitä, ettei poliisi ollut ymmärtänyt passistani mitään. Läksin kiireen kaupalla osoitettuun paikkaan, mutta siellä ilmoitettiin, että passitoimisto on suljettu jo kello kuusi. Käskivät tulla seuraavana aamuna yhdeksältä.

Minua pakkasi kiukuttamaan, nyt myöhästyisin autosta, ja taas menisi päivä suunnitellusta hukkaan. Myrtyneenä menin hotelliini, jonne yli katumetelin kuului korvia vihlova klarinetin ja rummun duetto viereisestä ravintolasta, ja siihen äänten sekamelskaan nukuin.

Aamulla seitsemän aikaan ryntäsi arabialainen autonomistaja huoneeseeni, ja sekavasta puheestaan sain senverran tolkkua, että toinen auto on jäänyt odottamaan minua, ja nyt hän lähtee poliisilaitokselta hakemaan minun passini. Sanoin, ettei kannata yrittääkään, sillä minun täytyy mennä sinne kello yhdeksältä, mutta hän väitti, että kyllä hän vain nyt lähtee, sillä hänellä on sellainen mies mukanaan, joka osaa lukea kirjoitusta. Tunnin kuluttua lähtee auto, ja he tulevat hakemaan minua, jotta olen valmiina.

Hetkistä jälkeen kahdeksan hän taas saapui ja tosiaan toikin passini asianmukaisesti leimattuna. Siellä siis ei tarvittu minun läsnäoloani muuta kuin esilukijaksi. Tartuin tavaroihini aikoen kantaa ne alakertaan, mutta hänellä oli vielä jotain sanottavaa. Hän sanoi olevansa vaikeassa rahapulassa ja olisi tarvinnut sen viisi puntaa nyt heti. Minä vetosin sopimukseemme, jonka mukaan maksan summan Bagdadissa, enkä luvannut maksaa mitään, sillä paljon mahdollista oli, että auto olikin jo lähtenyt täydessä lastissa, ja nyt hän koetti houkutella minulta rahat seuraavaa tilaisuutta varten, joka saattoi tulla viikon kuluttua.

Hän vakuutti, että auto on paikallaan ja heti lähtövalmiina. Eikö nyt mitenkään kävisi laatuun antaa edes yksi punta, kun hän niin tarvitsisi. Sanoin, että kun olen nähnyt auton ja saanut tavarani siihen, maksan punnan etukäteen.

Menimme autovajalle, joka oli kadun toisella puolen, ja siellä se kulkuneuvo, Ford olikin, vaikkei läheskään lähtövalmiina. Arabialainen rupesi taas puhumaan, että kyllä hän sentään olisi tarvinnut kaksi puntaa, hän kyllä antaa kuitin siitä, ja sitten ei jää Bagdadissa maksettavaksi kuin kolme. Hetken riideltyämme suostuin hyväsydämisenä hänen pyyntöönsä, ja menimme pihalta konttorihuoneeseen kirjoittamaan kuittia.

Konttorihuone sijaitsi portinpielessä ränsistyneen kivitalon holvimaisessa pohjakerroksessa. Autonomistaja Markarian ojensi minulle liikkeen edustuskortin pyytäen kirjoittamaan kuitin, ja hän poistui järjestelemään asioitaan. Kun hän hetken kuluttua palasi, ojensin kuitin ja rahat pyytäen allekirjoitusta. Hän kuitenkin sanoi tarvitsevansa kolme puntaa aivan välttämättömästi ja sitenhän minullekin jäisi vähemmän perillä maksettavaksi. Otin rahat pöydännurkalta ja vastasin, että minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin, eikä sitä muuta enää kukaan. Ellei kelpaa, niin saavat lähteä ilman minua, saan kyllä toisiakin autoja.

Nyt kirjoitti hän nimensä kuittiin, sai kaksi kultapuntaa, mutta katseli niitä pitkään. Sanoi sitten, että hinta on määrätty pound sterlingeissä eikä Syrian punnissa (pound sterling on 18 frangia Syrian Puntaa kalliimpi). Silloin minunkin luontoni alkoi nousta, sillä hävittömyys meni mielestäni liian pitkälle. Sanoin hänelle kaikki oppimani arabiankieliset sanat perätysten ja senjälkeen paljon muuta, kunnes hän myönsi, että sopimus oli tehty kultapunnista.

Mutta vielä hän yritti viimeistä keinoa. Selitti, ettei millään tavalla voinut järjestää minulle istumapaikkaa takana, joten nyt joka tapauksessa saan etuistuimen, josta hinta olisi 6 puntaa ja muutenkin, kun hän oli ohut erehdyksessä näitten puntien suhteen ja nyt tulee hirveästi kärsimään, niin voisin kuitenkin maksaa viisi ja puoli puntaa.

Olin niin kiukuissani, etten voinut muuta kuin nauraa. Jätin konttorihuoneen ja menin pihalle katsomaan, joko auto oli kunnossa. Ohjaaja siellä paraikaa kiinnitteli vesileilejä autonsivuun ja iii moitti, että aivan heti lähdemme, pari matkustajaa lähti vain noutamaan tavaroitaan kaupungilta.

Kello tuli 10, tavarat oli lastattu ja sidottu, mutta lähtö viipyi. Tiedustelin syytä ja kuulin, että paperit on vielä laitettava kuntoon, sillä olihan erinäisiä tullipaikkoja sivuutettava matkan varrella. Katselin sitä hommaa ja näin, ettei arabialainen tosiaankaan hätiköi työssään. Puhuttiin pitkälti, leviteltiin käsiä, riideltiin äänekkäästi ja sitten taas kirjoitettiin jokunen sana. Ja niin oli kello jo puoli 11 ennenkuin nousimme vaunuumme ja ohjasimme itää kohti läpi hehkuvanhelteisten katujen. Ahdasta oli vaunussa, kun bensiiniastioita oli ahdettu matkustajien jalantilat täyteen, ja kysyin, miksei niitä pantu vaunun vasemmalle ulkosivulle, joka oli aivan tyhjä, mutta kuulin, että syrialainen poliisi on kieltänyt lastaamasta vaunun molempia ulkosivuja, toisen sivun täytyy olla tyhjänä. Koetin mukautua oloihin ja tyydyin kohtalooni.