← Table of contents
Hyvästi Porvoo — morjens Kalkutta!

ELÄMYKSIÄ KREIKANMAALLA.

Reading edition

Valokuvauskoneesta on paljon hyötyä ja huvia matkalla, mutta saattaa siitä olla harmiakin. Balkanilaiset harrastavat hirveästi valokuvausta, mutta kun heillä ei ole itsellään koneita, pyytävät he matkailijan ikuistamaan heidät. Niin minutkin pysäytettiin kadulla monen monituista kertaa ja vaadittiin kuvanottoon. Ellei sitä tehnyt, sai jälkeensä pitkän jonon ainakin seuraavaan kadunnurkkaan saakka, kunnes jotenkuten pääsi livahtamaan pakoon.

Minä kuitenkin tavallisesti suostuin pyyntöön ja näpsyttelin koneellani — tosin ilman filmiä ja kasettia -, sillä jos kaikki "kuvat", mitä olen näpännyt matkallani, olisivat vaatineet filmin, ei matkakassastani olisi enää mitään jäljellä. Ihmisille oli pääasia vain, että "otti" heistä kuvan, sitten he taas lähtivät tyytyväisinä tiehensä. Ainoa otus, jonka tosiaan olisin halunnut ikuistaa, oli muuan ikivanha pappi Konstantinoopolissa, mutta hän ei siihen suostunut, peitti kasvonsa ja kiiruhti lähimmän porraskäytävän pimentoon. Mutta ravintoloissa, joissa söin, piti järjestään jokainen edeskäypä valokuvata ensin itsekukin yksinään ja sitten kaikki yhdessä. Suurta kameraani he yleensä luulivat elokuvakoneeksi, ja siitä luultavasti johtui tämä tavaton innostus.

Aina seuraavana päivänä kuvanoton jälkeen he jo tiukkasivat minulta kuvia, mutta minä sanoin ettei niitä voi valmistaa, ennenkuin koko rulla on veivattu, ja jälellä on vielä pari kilometriä rullaa.

Kun tuli mainituksi ravintolat, niin ruokakin johtui mieleen. Voita ei yleensä käytetä, mutta sitävastoin höystetään kaikki ruuat öljyllä, ja siksi tuoksuvat ravintolat aivan ällöttävästi palaneelle öljylle. Aluksi saattoi mielihalullakin syödä öljyssä keitettyä lampaanpaistia, mutta ei se useammasti tunnu maittavan. Ainoat, joihin he eivät voi öljyään sotkea, ovat kanamunat, leipä ja juusto, ja niiden kannalla pysyttelinkin pääasiallisesti. Suolasilakkaa olisin mielelläni halunnut ja etsin niitä kaupoista, mutta silakat oli kuivattu vallan ryppyisiksi, ja sitten kauppias oli ripustanut ne raukat parittain nuoralle ovensa ulkopuolelle nippuihin, jossa ne surullisina heiluivat tuulessa kärpästen ahdistamina. Olihan siellä toki sentään nelikkosilakoitakin, joka kaupan ulkopuolella moniahkoja astioita, mutta niistä nousi kauhea löyhkä, ja kun tuuli päivän toisensa jälkeen ajoi tomua kadulta niihin, eivät nekään maittaneet.

Omituiselta muuten tuntui, että appelsiinit ja banaanit noteerattiin samoihin hintoihin kuin Suomessa, vaikka niitä kyllä oli joka kadunnurkassa suuret vankkurilliset.

Näistä ruokahommista vielä puhuen on mainittava teurastuslaitos. Ei siellä tarvinnut kuljettaa lahtilehmäänsä pitkiä matkoja teurastuslaitokselle ja lihantarkastuksiin, se vietiin lihakauppiaan oven edustalle, jossa kaupat tehtyä elukka lyötiin kuoliaaksi katuasfaltille ihmisten jalkoihin, veri laskettiin ja nahka nyljettiin siinä, jonka jälkeen alettiin myydä kappaleita halukkaille.

Kreikkalainen ravintola on myös niin järjestetty, ettei siellä tarvitse kysellä, mitä ruokalajeja on tarjottavana. Hella ja keittovehkeet sijaitsevat aivan sisäänkäytävän vieressä, siinä keitetään ja paistetaan, ja jokainen vieras saa itse katsella patoihin sekä valita mieleisensä ruokalajin, joka sitten kannetaan pöytään. Paitsi ruokailuhuonetta on useissa ravintoloissa lisäksi korkeitten muurien tai rakennusten ympäröimä pieni pihatto pöytineen, ja siellä vihreän muratti- tai viiniköynnöksen peittämän seinän varjossa on viihtyisä aterioida. Pari kanarialintuhäkkiä kuuluu tietysti asiaan samoinkuin ainakin kaksi kissaa, kuten Konstantinoopolissakin.

Jotta kaikki olisi käytännöllistä, on pihan keskellä kaivo, josta tarvittava vesi otetaan. Likakaivoa ei tarvita, kun likavedet heitetään ovesta kadulle.

Pian kreikkalaisessa ravintolassa tuttavaksi tulee. Kun parikin kertaa käväiset samassa ravintolassa syömässä, niin heti sinut jo tunnetaan ja seuraavalla kerralla saapuessasi jokainen tarjoilija äänekkäästi tervehtii ja ohikulkiessaan aina sanoo; jonkun ystävällisen sanan, sillä kreikkalainen on luonteeltaan peräti ystävällinen. Mainitakseni esimerkin kerran, että kun passipoliisilta kysyin Suomen konsulaattia, jätti hän passipaikkansa ja läksi saattamaan moniaan kadunnurkan, kunnes tapasi toisen poliisin, joka vuorostaan otti minut huostaansa, kunnes pääsimme haluamaani paikkaan. Saattoipa hän vielä hissillä neljänteen kerrokseen, aina ovelle saakka, eikä ottanut vastaan tarjoamaani rahaa vaivoistaan.

Mutta toisaalta kreikkalainen on liikemies ja osaa kyllä keksiä keinoja, millä vierasta nykäiseisi. Hotellissa, jossa asuin, tuotiin lasku heti yhden yön nukuttuani ja maksoinkin sen, sillä arvelin tämän kuuluvan hotellin tapoihin. Seuraavana päivänä kysyi isäntä, kuinka kauan aion vielä viipyä. Vastasin viipyväni kenties kuutisen päivää, riippuen siitä, milloin laiva lähtee, ja silloin hän heti: kirjoitti kuuden päivän laskun vaatien maksua. Luonnollisesti en maksanut, vaan sanoin suorittavani laskun vasta lähtiessäni, johon hänen oli tyytyminen.

Kun sitten uudelleen sain laskun, oli siihen merkitty minulle käsittämätön menoerä, joka mielestäni oli suhteettoman suuri juomarahoiksi. Mainitsin siitä hänelle, mutta hän sanoi ylimääräisen erän olevan sähköstä, kun olen valvonut niin myöhään öisin ja kirjoittanut. Protesteerasin jyrkästi tällaista vaatimusta vastaan, mutta kun tosiasia oli, että luteitten pelotukseksi olin tavallisesti antanut valon palaa aamunkoittoon saakka, en ruvennut enemmälti riitelemään vaan maksoin, mutta lisäsin, että tässä tapauksessa hän saa itse huolehtia juomarahoista palveluskunnalle, sillä niitä en suorita kenellekään.

En oikein päässyt käsittämään, mitä sikäläiset oikein hommasivat yönaikaan, sillä kaiket yöt he kulkivat hotellin ovissa ja keskustelivat äänekkäästi käytävissä, ja vaikka aamuisin nousin tavallista varhaisemmin, oli alahallissa jo täysi liikenne. Sitävastoin söivät ja nukkuivat he päivällä kello kahdestatoista kuuteentoista, jona aikana kaikki kaupat eivät tosin olleet suljettuja, mutta kuitenkin näytti olevan rikos myydä silloin mitään. Kerrankin halusin tällaiseen aikaan ostaa joitain vaatekappaleita, mutta myyjä ei uskaltanut niitä antaa kaupassa, vaan kehoitti minua menemään kadulle, jonne hän toi paketin jäljessäni ja salavihkaa työnsi käteeni. Toisen kerran erehdyin taas kiellettyyn aikaan pyrkimään erääseen kauppaan lengollaan olevasta ovesta, mutta lähellä seissyt henkilö esti minut sanoen sen olevan suljettuna. Se aika on nimittäin ravintoloiden ja kahviloiden aika, ja silloin niissä on elämää. Varsin omituisilta näyttivät eräänlaiset pelihuoneet, verrattain suuret tupakansavun täyttämät kahvilat, joissa miltei järjestään joka pöydässä pelattiin joko korttia, noppaa tai eräänlaista sormibiljaardia, joka viimemainittu on meilläkin jo tullut muotiin. En niissä rahoja nähnyt suuremmin liikuteltavan, ja peli olikin nähtävästi vain ajanvietteeksi tarkoitettu, mutta aniharvaan pöytään tilattiin jotakin ja sadasta miehestä korkeintaan kymmenellä oli kahvikuppi edessään. En käsitä kuinka tällaiset pelikahvilat kannattavat.

Sensijaan kannattanevat eräät toisenlaiset huvittelupaikat paremminkin. Muistin lukeneeni muinaisista kreikkalaisista hetairoista ja halusin nähdä sellaisia, vieläkö olivat kuvauksiensa arvoisia. Sain erään piraioslaisen oppaakseni, ja niin ajoimme raitiovaunulla pitkän matkaa, kunnes pysähdyimme valtavan rakennuksen eteen. Portista tulimme jonkinlaiselle atriumin tapaiselle moniosaiselle pihamaalle, jonka joka sivulta avoinna olevista ovista valo virtasi pihan sementille, ja kaikenlaatuisen musiikin hälinä tunkeutui korviimme. Astuimme eräästä ovesta sisään. Huone oli kuin meillä entiset anniskeluyhtiöitten olutkrouvit, pitkiä pöytiä seinänvierustoilla, keskiosassa senverran tyhjää tilaa, että joku halukas kykeni siinä tanssimaankin. Yhdelle seinälle oli rakennettu koroke, niinkuin saunanlavo, ja siinä istui vieri vieressä äärimmäisen keveästi puettuja tyttöjä — tai paremminkin sanoen naisia, sillä useat näyttivät jo eläneen parhaimman aikansa — kaikenvärisiä, odottamassa ottajaansa. Joku pari näkyi yrittelevän tanssia keskilattialla, mutta tuskinpa monikaan oli vielä saanut kultaistaan omaan kamariinsa, koska rivi näytti olevan varsin eheä. Ehtoo oli kuitenkin vasta alullaan, ja kaikesta päättäen liike menestyi hyvin, sillä miesväkeä istui pöydät täynnään juomassa viiniään ja äänekkäästi keskustellen.

Emme kauan istuneet, kun poistuimme ja menimme toiseen, vieressä olevaan "salonkiin" ja vielä kolmanteenkin. Kaikissa näytti olevan sama meno ja samanlainen "henkilökunta". Kolmannessa oli jo täysi markkinahumu vallalla, sellaisen rämämarkkinan, joka tuoksuu rihkamalle. Poissa oli siitä se elämänilo ja hekuma, joka vanhojen aikojen kuvauksista henkii lukijalle romantiikkaa. Mutta kenties eivät senkään ajan huvittelut olleet tämän kummempia. Ja toisaalta — onhan kertojalla aina oikeus muovailla henkilöitä ja oloja mielensä mukaan eli niinkuin hän niiden toivoisi olevan, ettei juttu näyttäisi ruokottomalta.

Läksimme ajamaan takaisin asuntooni ja raitiovaunussa istuessamme juttelin tästä piraioslaiselle tuttavalleni sanoen, että voisivat viedä nuo tytöt Akropoliin, jossa on muitakin raunioita, siellähän ne saisivat koko maailman ihastuksen osakseen, jos sanottaisiin niiden polveutuvan Kreikan suuruuden ajalta. Tuttava vähän suutahti ja sanoi, että kyllä täällä on parempiakin paikkoja, lähdetään sinne vain. Mutta minä olin sinä iltana nähnyt tarpeekseni enkä halunnut enemmälti tehdä tuttavuutta tällaisten laboratorioitten kanssa.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings