KYMMENES LUKU

Suurten Valvojain edessä

Kulkiessamme aukeni edellämme lukematon joukko seiniä. Vaivaloisesti astelin vartijaini välissä läpi moninaisten huoneiden enkä kyennyt panemaan merkille muuta kuin niiden epämääräiset valon vaihtelut.

— Pelkää, orja! tärähti äkkiä etumieheni ääni, ja sillä hetkellä huomasin olevani laajassa suojassa, jonka seininä oli kirjava sarja mitä eriskummaisimpia valotauluja.

— Pelkää, orja! jymähti kuin kymmenestä suusta, ja silloin vasta ymmärsin, mitä minun olisi tullut pelätä. Edessäni loikoili hyllyvillä lepoverkoilla kuusi ylhäisen näköistä miestä, joista keskimäinen käsitteli herkeämättä kontaktikonetta. Äärimmäisenä oikealla piteli tavattoman pullea mies vyötäisiltä kiemailevaa naista, joka hieroskeli hänen sydänalaansa. Kaikkien muiden katseet tuijottivat minuun kuin naskalit.

— Orja Lao-Koo, aloitti jostakin ääni, ja samalla vartijan nyrkki luhisti hartiani.

Seuraavalla hetkellä olisin lyönyt hänet maahan, mutta kohtasin taempaa Rai-Sunin silmäyksen. Siinä pilkahti tuskaisa kauhistus. Ja minä laskin käteni riipuksiin.

— Orja Lao-Koo, Pao-Laon sikiö, jatkoi lukeva ääni, — sinä olet neljä kierrosta sitten yrittänyt ottaa hengiltä sisaresi La-Lin, vaikka tiesit, että suuri Tai-Morris-Jeo oli katseellaan hänet korottanut.

Seurasi hetken vaitiolo. Ilmassa vallitsi odotuksen jännitys.

— Suuri Neuvosto, orja Lao-Koo on syyllinen, opetti vartijani antaen tukevan iskun niskaani.

— Orja Lao-Koo, pitkitti ääni, — neljä kierrosta sitten sinä jätit majasi ja antauduit Avaruuteen syöstyn Tai-Joonin, esivallan vihollisen, palvelukseen, vaikka tiesit, että sinua kaipasi suuren Tai-Morris-Jeon käsi.

Epäröin hetkisen.

— Suuri Neuvosto, orja Lao-Koo on syyllinen, lausuin ikäänkuin alistuen.

— Orja Lao-Koo, Tai-Joonin mukana sinä otit osaa kapinahankkeeseen, vartioit hänen pesäänsä ja kuuntelit hänen opetuksiaan. Tai-Joonin käskystä sinä olet pidättänyt luonasi suuren Tai-Jeon käskyläisen, kuudennen osaston vaanijan, Rai-Sunin, ja vihdoin yrittänyt häntä haavoittamalla välttää suuren Tai-Morris-Jeon kaikkialle kantavaa kättä.

— Suuri Neuvosto, orja Lao-Koo on syyllinen, uudistin tunnustukseni.

— Orja Lao-Koo, Suuri Neuvosto on päättänyt ennen ensi laskua muuttaa aineesi höyryksi ja lähettää henkesi herrasi Tai-Joonin luokse. Tämä on Suuren Neuvoston —

Outo väristys oli pannut minut kohottamaan päätäni, ja samassa äkkäsin lukijan vaienneen. Ensin juuttui minuun hänen ällistynyt katseensa, sitten kyömynenäisen terävä tuijotus, ja vihoviimeiseksi nosti sydänalaansa pitkin hierottavakin uneliaat kasvonsa. Mutta ensiksi pääsi ääneen vasemmalla loikoileva laiha kummitus.

— Tai-Hudson! sanoi hän. Miksi katsoo orja noin?

— Tai-Maon, voinko minä sen tietää! inisi lukija neuvotonna. Kyömynenäinen kohosi istualleen.

— Tai-Hudson, sanoi hän, — tämä orja ei ole orja!

— Ei, hän ei olekaan orja! säesti pari muuta.

— Mikä hän sitten on?

— Eikö hän ole Pao-Laon sikiö?

— Tai-Hudson, voimmehan sen todeta.

Näin vilahdukselta Rai-Sunin kasvot; ne olivat valjut.

— Ho-Hon! sanoi Tai-Hudson. — Suuri Neuvosto haluaa nähdä orjan merkin.

Vartijat tarttuivat käsivarsiini ja taluttivat minut pari askelta eteenpäin. Toinen heistä kohotti vasenta käsivarttani.

— Suuri Neuvosto, änkkäsi hän, tällä orjalla ei ole merkkiä.

— Ei merkkiä!?

Ja silloin juuri keskeytti ällistyksen Rai-Sunin ihmeteltävän tyyni ääni.

— Oi Suuri Neuvosto, sanoi hän, Tai-Joon oli hyvin viisas. Hän poisti Lao-Koon merkin ihmeellisillä keinoillaan, samoin kuin hän vaalensi hänen punaisen värinsäkin. Vielä kolme kierrosta sitten näin leiman hänen kainalonsa alla. Siinä oli: 2—16—763.

— Hänen värinsä on vaalea, sanoi pyylevä mies. Tai-Hudson tarttui kontaktikoneen neulaan.

— Lao-Koo, sanoi hän, — Pao-Laon poika — toinen piiri kuudestoista neliö, kierroksella seitsemänsataakuusikymmentäkolme. Se on todettu.

Hierova nainen oli kurottautunut lähemmä, ja hänen huudahduksensa näytti osuneen jokaisen korvaan.

— Se on totta, sanoi pyylevä mies mitellen ruumistani. — Kautta Avaruuden, hän olisi erinomainen hieroja! Noilla lihaksilla —

— Noilla lihaksilla, liitti kyömynenäinen Tai-Simon silmiään siristäen, — voisi tuottaa kymmeniä tonneja valkoista metallia. Tai-Hudson, jatkoi hän, — minä ehdotan, että ensin käyttäisimme hänen työvoimaansa. Kaivoksissa on ollut kuolleisuus suuri.

— Työn valvoja on oikeassa, myönsi Tai-Hudson epäröiden.

Silloin kuulin jälleen Rai-Sunin äännähdyksen.

— Orja Lao-Koo on loukannut suurta Tai-Morris-Jeoa, puhui hän valittavalla äänellä. — Orja Lao-Koo on palvellut Tai-Joonia —

— Rai-Sun! ärähti Tai-Hudson toisten liikehtiessä. — Suuri Neuvosto ei ole käskenyt sinua puhumaan.

— Olet oikeassa, oi suuri Tai-Hudson. Suuren Neuvoston edessä minun tulisi vaieta. Mutta suuren Tai-Jeon kuudennen osaston vaanijana olisin viettänyt turhaan nämä kaksi toimettomuuden kierrosta, ellen näkisi tuon viheliäisen orjan höyrysuhahdusta tai hänen ruumistaan auringon kärventämänä. Oi suuri Neuvosto —

— Tai-Hudson! Minä en salli punaisen puhua! huusi pullea mies naisen hieroessa hänen korvallisiaan.

— Enkä minä, säesti Tai-Simon. Katsokaa! Luulisi orja Lao-Koon tahtovan tukkia hänen suunsa.

Vavahdin. Nyt vasta huomasin, että yhä tuijotin Rai-Suniin. Hänen äänensä, hänen kasvojensa ilme, hänen kostoa uhkuvat sanansa muistuttivat minulle, että hänen vanha äitinsä vielä virui kaivoksissa. Olisiko hän langennut kiusaukseen, vai oliko tämä teeskentelyä? Suuri armias Kaikkeus, miksei hän suonut minulle katsettakaan!

— Kautta Avaruuden, Tai-Hudson, nauroi pullea mies vartijain kiskoessa valittelevaa Rai-Sunia taemma, — antakaamme orjan ja vaanijan tässä edessämme selvittää välinsä. Se virkistäisi sielua. Meillä on tänään raskas tehtävä: Tai-Simon vaatii kaksikymmentä orjaa Lunariaan ja suuren Tai-Jeon naiselassa on neljä tyhjää verkkoa.

— Vaiti! Vaiti! leikkasi äkkiä ilmaa eriskummainen ääni.

Pullea mies keskeytti naurunsa ja loikkasi seisoalleen. Silmänräpäyksessä toiset viisi olivat seuranneet hänen esimerkkiään, ja naikkonen makasi suullaan miesten jalkojen juuressa.

Kävi omituinen, värisyttävä aavistus läpi huoneen. Näin vartijain riiputtavan käsiään ja tuijottavan maahan, ja Rai-Sunin luomakorva paistoi hänen hartiainsa tasalla.

— Vaiti! kertasi ääni. — Suuren Mantereen herra, Suuren ja Pienen Veden valtias Tai-Morris-Jeo on astunut Neuvoston eteen.

Seurasi masentava hiljaisuus.

— Hudson! tärähti ääni kuin yhtaikaa joka suunnalta. — Tämäkö on orja Lao-Koo?

— Oi henkiemme ja ruumiittemme herra, tämä on orja Lao-Koo, inisi Tai-Hudson.

— Ja mitä on Neuvosto päättänyt?

— Oi suuri Tai-Jeo, Neuvosto on sinun toivomuksesi mukaan tuominnut hänet ensi nousussa kedolle jätettäväksi.

— Yksimielisesti?

Tai-Simon on ehdottanut kaivoksia ja Tai-Wang-Hang on havainnut hänen lihaksensa erinomaisiksi hierontaan.

— Oi suuri armias Tai-Morris-Jeo, värähti Rai-Sunin ääni.

— Vaiti! Vaiti! jyrähti jostakin, ja kaikki liikahtivat levottomasti.

— Kuka tahtoi puhua käskemättä? tärähti kuin ukkonen.

Rai-Sun heittäytyi suulleen maahan.

— Anna kärventää minut kolmen nousun helteessä, oi suuri Tai-Morris-Jeo, uikutti hän. — Anna polttaa viheliäinen ruumiini jäsen jäseneltä, oi henkeni ja ruumiini herra! Mutta salli orja Lao-Koon, joka on noussut sinua vastaan, kuolla ennen minua!

Minua inhotti tuo maassa kiemurteleva olento. Vartijani eivät sitä ehtineet estää. Kahdella askeleella olin Rai-Sunin kohdalla, tartuin häntä kainaloihin ja kohotin hänet korkealle pääni yläpuolelle. Kaksi vartijaa oli takaapäin hyökännyt niskaani, mutta minä sinkosin heidät toisella kädelläni toveriensa syliin. Inhon tunteesta oli kehittynyt äkillinen toimintahalu, ja siihen liittyi nyt poikamainen uhma.

— Tai-Morris-Jeo! sanoin äänellä, josta kunnioitus lienee ollut kaukana. — Suuri Tai-Wang-Hang ehdotti hetki sitten, että selvittäisin välini tämän viheliäisen olennon kanssa. Anna hänen nyt kuulla tahtosi ja anna hänen suunsa sanoa minulle sana, niin minä säästän auringon näkemästä hänen tutisevia koipiaan.

Rai-Sunin silmien välähdyskö vai oman puheeniko aikaansaama hämmennys oli syynä, mutta minä vaikenin ja odotin jännittyneenä.

— Vaiti! Vaiti! kuului myöhästynyt varoitus. Tai-Hudson oli hautautunut kontaktikoneen taakse, Tai-Simon töllisteli viekas ilme avoimen suun ympärillä, ja pullea Tai-Wang-Hang näytti olevan valmis purskahtamaan nauruun.

— Tämä orja ei ole Lao-Koo eikä tämä Lao-Koo ole orja, tärähti ääni. — Tai-Hudson, suuri neuvosto ei ole mitään päättänyt. Tämä mies tuodaan viipymättä palatsiin kolmenkymmenen polttajan vartioimana.

— Tapahtukoon sinun toivomuksesi mukaisesti, oi suuri Tai-Jeo, änkytti Tai-Hudson koneen suojasta, ja eriskummainen ääni toitotti:

— Suuren Mantereen herra, Suuren ja Pienen Veden valtias Tai-Morris-Jeo on lähtenyt Neuvostosta.