KUUDESKOLMATTA LUKU

Taistelu uudesta voimakeskuksesta

Niitä oli runsaasti kolmesataa siipeä. Arvattavasti ne olivat Kongon joukkoja. Olin aavistanut, että tässä uuden voimakoneen ympärillä ensimmäinen taistelu syttyisi.

Ree-Kian oli siihen varannut parhaimpansa. Siipien kaarteista saattoi nähdä, ettei niitä ohjannut mikään luola-punainen, vaan mies, joka oli siipeensä eläytynyt. Se oli Kongon joukkoa sekin, mutta sen sieluna oli Masonin valioväki.

Sääli oli nähdä sen epätoivoista kamppailua. Auringon jälkilieska vielä tavoitteli zenitiä, itäinen taivas jo uhkasi sysimustalla synkeydellään ja tuossa valon ja varjon suurenmoisessa karkelossa aseeton vartiojoukko kiiti päättömänä kouruna vihollisrintaman ylitse, alitse, editse — valossa välähtäen, varjoa varjona leikaten. Polttajaketjun rynnistäessä keskustaa kohti se äkkiä iski nuolena siipien niskaan, paiskasi painollaan pari kolme kohti maankamaraa — ja tankojen suitsutessa suistui itse samaan armottomaan maaliin.

Kymmenesti se uudistui ja kymmenesti Kolmannen Piirin kamara niitti rikkaan sadon.

— Toverit! kuului äkkiä ääni yli kaikkien muiden äänien. — Me saamme apua! Gordonin joukko on tulossa!

Se oli Ree-Kianin syvä basso. Hänen koneensa viilteli ilmaa vartioväen selkäpuolella.

— Toverit! huusi se jälleen. — Tästä ottelusta riippuu kaikki! Muistakaa, että voitonehto hohtaa tuossa allamme! —

Sen katkaisi äkisti mieletön mylvinä. Yhtäältä se tuli riemuna, toisaalta epätoivon kirkunana. Taistelevien sikermää paloitteli huikaisevien heijastajain elävä viuhka.

— Gordon! Gordon! erottui kasvavana kuorona.

Se oli hirveätä. Valojen kadotessa piirittäjäin ketju tiheni yhtenäiseksi seinäksi. Tarvittiinko enää Austrian joukkoja — Kongon ja Gordonin polttajat jo uhkasivat tukehuttaa pienen lauman.

Silloin — näin yksinäisen siiven liitelevän hohteisen laatan pintaa, näin puolustajain joukon imeytyvän liikkumattomaksi keoksi ja oivalsin vihollisen valmistuvan ratkaisevaan hyökkäykseen.

— Toverit kuului kuin syvältä maan kamarasta. — Me olemme hukassa! Gordonin joukko ei tule!

Ree-Kianko tuolla tavoin puhui!

En ehtinyt ajatella ajatustani loppuun. Kiljuvana kiilana pyrähti keskusjoukko kohti tummenevaa taivasta. Sen arvaamaton liike oli paljastanut polttajajoukolle voimakoneen jättiläissilmän, ja jyrisevin riemuhuudoin se laskeutui hyljätyn aseman katteeksi.

— Ree-Kian! tahdoin huutaa. — Roisto! Petturi!

Mutta kiila nousi pienenä varjona tähtitaivasta kohti, hajaantui ja painui koilliseen.

Ja silloin polttajain parvessa kävi kohahdus. Voimakoneen keskustasta oli puhaltunut jättiläismäinen lieska, joka sähisten piirsi ilmaa vaihtelevassa kaaressa. Mieletön parku pääsi piirittäjäin suista, vimmatusti ämpyillen tiheä joukko pyrki pakenemaan. Mutta siipi töksähti siipeen, vioittunut kone sulki kymmeneltä muulta pakotien ja murhaava tulenlieska karisti siipiä kuin muinaisuuden haulipanos lentäviä otuksia.

Vain pieni osa äsken riemuinneesta lentueesta pääsi pakoon. Kuin pyörryksissä töytäillen ne pyrkivät korkeuteen. Kolmisenkymmenen siiven vahvuisena joukkona tuo jäännös sitten näytti alistuvan välttämättömään ja pyyhälsi terävänä kiilana pohjoiseen.

Masonin jättiläispolttajan vetäytyessä ulkokultaiseen kuoreensa seurasin etenevää lentuetta. Koillisella taivaalla häämötti taaja, liikkuva varjo. Yhtäkkiä se piirtyi hienoksi viivaksi ja viiletti kärjellään luoteiseen.

Ah! Se ei ollut Ree-Kianin joukko; se oli huomattavasti suurempi. Ainakin tuhatkunta siipeä käsitti sen lähenevä rintama. Pohjoiseen kiitävä pieni kiila teki tylsän kaaren länteen, painautui maata kohti — ja ajoi suoraan ahdistavan vihollisen nieluun.

Kipinäsarja suuren lentueen keskustasta ilmaisi sananvaihdon syntyneen. Sitä seurasi pienen joukon keinuva laskuliike. Se oli antautumisen merkki.

— Morris-Jeon miehet! kuulin Ree-Kianin äänen. — Näette, että me olemme voitolla. Parissa silmänräpäyksessä voisin syöstä ruumiinne maahan. Mutta me emme tahdo murhata. Me tarvitsemme aseita. Äitienne sielujen kautta, polttajat, vannotteko yhtyvänne kansan yritykseen?

— Vannomme! pääsi pienestä joukosta.

— Oikein! Kun Morris-Jeoa ei enää ole, on Tai-Kian-Jeo teitä kiittävä. Kongon ja Gordonin miehet, Tshung-Kingiin! Lian-Tsao jää miehineen voimakoneelle. —

* * * * *

Neula oli luiskahtanut kädestäni. Korvissani soivat yhä Ree-Kianin ylpeät sanat:

— Kun Morris-Jeoa ei enää ole, on Tai-Kian-Jeo teitä kiittävä.

Tai-Kian-Jeo! —

Tunsin La-Lin käden kädessäni. Hänen silmissään paloi huolestunut kysyntä. Pitkän tuokion tuijotin sanattomana hänen silmiinsä.

— Olemmeko joutuneet häviölle? ymmärsin vihdoin huolestuneen äänen toistelevan.

— Häviölle? Ei, Ree-Kian on voitolla. Mutta hän on unohtanut, että Tai-Jeo olen minä. Suuri armias Kaikkeus, mies, joka on surmannut suuren Masonin!

Vavahdin. Koneessa kipinöi voimakas kontakti. — Mitä se sanoi —?

— Kaikki lentueet — Tshung-Kingin — Lunan — Austrian — Ontarion — — kaikki lentueet - Tshung-Kingin — Lunan — Austrian — Ontarion — — Kongon-Gordonin joukot tuhottu. Ree-Kian matkalla Tshung-Kingiin. Virta katkaistaan puolen hetken kuluttua. Kaikki polttajat lähimpään varjoon. Tämä on suuren Tai-Morris-Jeon määräys —

Siis se jo tiedettiin. Tällä neljänneksellä sen tiesivät jokaisen Piirin joukot. Ja tällä hetkellä lentueitten kärjet kääntyivät asemilleen.

Toitotus katkesi. Olin sysännyt neulan juoksuun Ree-Kianin joukkojen piti olla jossakin Toisen ja Kolmannen Piirin rajalla.

Pimeys oli syvimmillään. Pohjoisessa kimmelsi Otavan kaaritähti. Siitä oikealle leimahteli tavantakaa heikko valoviiva.

Ah! Se ei ollut Ree-Kian. Se painalsi etelään, häilytteli satoja valokieliään ja — pysähtyi äkkiä valottomaksi haamuksi.

Ymmärsin sen liikkeen. Sen oli tavoittanut Tshung-Kingin määräys. Odotin sen tuossa tuokiossa porhaltavan itään. Mutta sitä se ei tehnyt. Sen heijastajat leimahtivat yhtenäiseksi valosuihkuksi, ja suihkun kärki suuntautui loivasti maahan.

Vasta sen seuraava liike pani eloa neulaani. Lentueen äkkiarvaamatta hyökätessä alailmoihin havaitsin valosuihkussa suuren siipisikermän. Vihollisen lähetessä se näytti tahtovan nousta sen yläpuolelle, mutta samassa silmänräpäyksessä hyökkääjä olikin painunut ahtaaseen kaareen ja käänsi nyt keulansa suoraan länteen.

Epämääräisten äänien kuuluessa helvetillisen siipisuhinan kiitävästä kaaresta leimahti sarja tulikieliä ja nouseva lentue jätti jälkeensä kipinöiviä kekäleitä, jotka tuli viivaa piirtäen syöksyivät maata kohti.

— Austria! kuului Ree-Kianin rohkaiseva ääni. — Näitte, toverit, kuinka se meitä pelkäsi. Tshung-Kingiin! Ajakaamme sitä takaa!

Se oli kiivasta lentoa. Austrian polttajajoukko lasketteli itäkaakkoon, selvästikin Gordonia tavoitellen, ja Ree-Kianin lentue kiisi pitkänä nuolena sen kintereillä.

Kerran pari näin edellisen väläyttävän heijastajillaan takaa-ajajain parvea, ja sitten jälleen sen viuhka valahti kulkusuuntaan.

Ja yhtäkkiä se sammui.

— Toverit! tärisi Ree-Kianin ääni. — Suuri Kaikkeus on antanut Tai-Jeon polttajat käsiimme. Voitto on meidän!

Sitä ei saattanut epäillä. Austrian lentue oli väsähtänyt kesken kulkuaan ja laajaan luovien sen siivet painuivat maata kohden. Tuskin se oli maaperän tavoittanut, kun jo Ree-Kianin parvi kieppui sen yläpuolella ja uhkaavasti laskeutuen väläytti harvoja valojaan sen voimattomien koneiden yli.

Kuului riemu ilmasta, sadatusten mylvinä maasta. Valosuihkuun kohosivat sadat vääristyneet kasvot, ja lukemattomat kädet vääntelehtivät yllätyksen hämmingissä.

— Austrian miehet! jyrisi Ree-Kianin ääni. — Kaikkeus on ottanut teiltä kontaktin ja siroittanut teidät tankojemme maalitauluksi. Rukoilkaa, että ääretön Avaruus ottaisi teidän kurjat sielunne hoiviinsa, aineenne ei enää tule näkemään nousevan auringon terää.

Kotvan aikaan ei epätoivoisten valitusten lomasta voinut sanaakaan erottaa. Mutta vihdoin ulvahti kuin yhteisestä kauhusta kehittynyt huuto:

— Teillä on kontakti! — Teillä on kontakti!

— On. Ja meidän kontaktimme ei petä meitä, nauroi Ree-Kian. — Ulos siivistänne, polttajat! Morris-Jeo ei enää voi teitä suojella. Tai-Kian-Jeo on oikea Tai-Jeo.

— Armoa! — Armoa! rukoili uhattujen lauma. — Kaikkeuden nimessä, oi suuri Tai-Kian-Jeo, me olemme sinun henkesi orjia. Käske meitä —

Mutta äänet kiihtyivät epäselväksi ulvonnaksi. Ree-Kianin kolmisenkymmentä polttotankoa kylvi leimahduksen kuolemaa koneensa jättäneiden yli. Ja vajaan neljänneksen kuluttua vain siipien varjossa liikahteli jäsen, jonka omistajalta kauhistus oli riistänyt kyvyn totella suuren voittajan armotonta käskyä.

— Alas, toverit! kuului jälleen Ree-Kianin ääni. — Me tarvitsemme heidän tankonsa. Lyökää hengiltä ne roistot. Tai-Kian-Jeo ei tarvitse Morris-Jeon polttajia.

— He ovat kansaa, olin kuulevinani jonkun sanovan.

— Kansaa! vastasi Ree-Kianin terävä ääni parven laskeutuessa maahan. — Kuka puhui kansasta?

— Minä, Sara-Kao, sanoi mies astuen ulos koneestaan. — Olen ollut kaksitoista kierrosta Morris-Jeon polttajana ja silti aina himoinnut kansan vapautta.

— Sara-Kao! tärähti Ree-Kianin ääni. — Kansa voi vapautua vasta silloin, kun Morris-Jeon viimeinen polttaja on poltettu. Sinä olet ollut yksi niistä.

Ja ennenkuin onneton oli astunut askeleen, oli Ree-Kianin tangosta lähtenyt lieska tehnyt hänen paikkansa tyhjäksi.

— Toverit! kuulin Ree-Kianin äänen. — Kenellä teistä on jotakin sanomista?

Ei hiiskahduskaan särkenyt hiljaisuutta.

Seuraavassa tuokiossa suljin silmäni. Kuin mielipuolet ryntäsivät voittajat voimattomien koneiden lomaan, ja säälitön teurastus puristi ilmoille korviasärkevän valituksen.

— Tshung-Kingiin, toverit! Näettekö pilven tuolla pohjoisessa? — Se on Austrian lentue. Saakoon se loput aseista. Eläköön kansa! — Eläköön Tai-Kian-Jeo!

Väenkö keuhkoista tuo viimeinen niin valtavana toistui? Vai verikö korvissani surisi?

— La-Li! huudahdin neulan hellittäen. — Kansa on saanut uuden Tai-Jeon. Jeon, jonka käsi on raskaampi kuin konsanaan Morrisin. Suuri armias Kaikkeus, niin ei saa käydä!

Sieppasin hänen värisevän ruumiinsa syliini, puristin sitä rintaani vasten ja hain sanoja riehuville ajatuksilleni.

Mutta ennenkuin sanoja löysin, tärisi korvakalvollani toisen sanat:

— Kaikki lentueet — Austrian — Lunan — Ontarion — — kaikki lentueet — Austrian — Lunan — Ontarion — — kaikki lentueet — Austrian — Austrian — Austrian — — Joo-Keen joukoilla oma virtansa. Tshung-King vaarassa. Nostamme voimaa. Kaikki lentueet Tshung-Kingiin! Tämä on Tai-Morris-Jeon määräys —

La-Li sylissäni sysäsin neulan neutraaliin. Tajunnassani takoi yksi ainoa jakamaton ajatus.

— La-Li! sanoin kiidättäen häntä vaunua kohti. — Suuri Kaikkeus auttakoon sinua ja minua! Täällä me emme enää viihdy.

— Mihin, Lao-Koo?

— Tshung-Kingiin! —