PAKOLAISET.
Reading edition
On kaita piilopolku korven syliin, vain harvoin ihmisjalka löytää sen. Ei johda kulkijaa se metsäkyliin, tuo 'polku loputonten taivalten.
Se kiertää reunamata jylhän rotkon, sen, missä huuhkain öisin huhuaa, ylitse käy se soisen rämenotkon, Syvärit missä mustat tuijottaa.
Kas, siellä kummitukset öisin teiskaa, manalan aaveet, peikot kotiutuu, ja virvatulet soiden yllä leiskaa; siks' seudun väki paikkaa kammoksuu.
Lähellä rotkoa on hiilimiilu ja vanha sysisauna. Aikoja on hauta käyttämätön ollut; kiilu ei saunan räppänästä valkea.
Suvinen yö se varjoin himmentyvin nyt laskee maille, linnut vaikenee ja korven yllä lepää rauha syvin. Mut kenpä siellä ripsaa, rapisee?
Jo aukee saunan ovi, kyyristyen mies aukosta sen astuu näkyviin. Hän kummitusko, polttajako sy'en? Luo katsehen hän korven syvyyksiin.
On hauta tyhjä, pinoa ei missään. Ei työssä siis. Hän vaiti kuuntelee ja odottavan näyttää kiihdyksissään ja säpsähtää, kun oksat kahisee.
Nyt kuului vihellys, ja hiljaa vastas hän siihen. Naavakuusten takaa saa esille mies nyt. »Terve tulemastas!» niin äsken tullutta hän toivottaa.
»Mä varroin iltakauden evääntuojaa, ei saapunut, lie turha odotus. Tää korpi nälkäkuolemalta suojaa ei suone, eessä lienee uupumus.»
Näin virkkaa tulija se mielipahoin ja toinen tuohon vastaa kiihtyen: »Valkoisten vangiksi en ehein nahoin mä jääne, ennen korpeen nääntynen!»
Risukko rapsaa ihmisaskeleista, jo oisko kintereillä vainoojat! Ei auta näkyvissä siinä seista, takana miilun oivat suojamat.
He sinne painautuvat vaiti, pelvoin. — Nyt nainen saunan eteen ilmestyy selässä reppu raskas, kantaa kelvoin ei jaksa. Pois jo häipyi pelon syy.
He esiin käyvät riemuin tervehtien ja naisen hartioilta irroittaa jo kontin pois. Hän otsaltansa hien nyt pyyhkii, jutteluhun puhkeaa:
»Jo eksyin äsken tuolla, löytää hevin en tietä sammaleista tahtonut. Kai vartositte povin sykkäilevin? Kas, esihin nyt eväät hankitut.»
Puheli näin ja kautta vinon uksen he käyvät sisään saunaan matalaan ja miehet tuovat risukannalmuksen nokisen kiukaan luokse tullessaan.
Tää maahan kaivettu on sauna, muinen majana ollut hiilenpolttajan. Vain muutama on riuku koivupuinen pylväiksi lyöty seinäin multahan.
Lavitsa tuettu on hongantyvin ja siinä sammalvuode pehmeä. Käy pölkky pöydän sijaisena hyvin, ja valon hämyisen luo räppänä.
Pianpa lieska kirkas kiukahalla katossa saattaa karstan kiilumaan ja havut tuoksuu multalattialla, ja nainen häärii ruoka-puuhissaan.
Hetkeksi unhottaen vainon ajan ja pakolaisen kurjan kohtalon näin rauhassa nyt pienen piilo-majan he alkaa aterian nautinnon.
Mut syötyään on hetki hyvästjätön, jää rakkaat, kotiseutu, kaikki jää, ja eteen aukee taival tietämätön. — Vain nainen yksin kotiin kiirehtää.