KADONNUT KULTA.
Reading edition
Kuikutteli kuovi yksin, surujansa suolla soitti, märän mättähän välissä, nevan pehmeän povella, rahkarimmen rannattoman.
Niinpä kurja kuikerteli, tuota piipitti poloinen: kultansa oli ka'onnut, sortunut sorea sulho, häipynyt hämäräteille, eksynyt eri nevalle.
Eipä kuullut kuovi kurja kutkutusta kultasensa. Eipä tiennyt lintu lieto, vaikka oisi kulta kuollut, uupunut iki-unehen.
Niin nyt koito kuikuttelen kuin on suolla kuovi kurja, samoin vaivanen valitan, yksin rukka ruikuttelen. Poissa puoliso poloinen, kulta kaunoinen ka'onnut.