LEMMITYLLENI.
Reading edition
Oisinpa, noita ma, laatisin rakkausjuoman, keijujen, kukkien suoman; hurmaisin sun.
Kipuna otsinpa loistavan kypeneparven, polttaisin poveesi arven. Muistaisit mun.
* * *
Aartehet kylläiset salatun lippaan halasin nuo omistaa. — Itkeä kyynelet viimehis tippaan silmäni saa.
Houkkia lienen ma, — . rakastan merta, pauhuja aallokon; vaikkapa kuohuissa tiedän sen, kerta hautani on.
* * *
Kauvan ei ilman tuulispää yhtä lempiä saata. Kalpea lehti, pian se jää; tanssikin toista jo kiidättää. Lehti ei lemmestä taata konsaan vois. — Kuolevi hiljaa pois.
* * *
Kultaisen päivyen säteen majaani himmenevään kanssasi toit. Hellästi tartuit sä käteen, polvelle painoit pään, suukkosen soit.
Hehkuvan rypälenesteen lailla se juovutti suukkonen tuo. Vaikka nyt laittaisit esteen; kieltäisit lempesi — saapuisin luo.
* * *
Valtavasti tuulten urut yössä soi. Poistukaa jo pienet surut! Tunne yksi mielen haltioi.
Huminassa öisen tuulen armahain äänen rakkahan mä kuulen kuiskailevan mulle hiljaa vain.
Lemmestäkö tuulten urut huminoi. — Poistukaa jo pienet surut lemmenlaulua kun tuulet soi.
* * *
Kun luhistui mun epäjumalain, Niin katkeruutta tunsin sielussain.
Mut ihminen jo kohos sijaan sen, Niin rakas mulle, oi niin läheinen.
§ * * *
Suudelmihin päivyen hiljaa valkokukkasen terälehdet aukeaa.
Suudelmistas armahain puhkee kukat sielussain, silmät loisteen kumman saa.
* * *
Tunnen suuren lempesi ympäröivän sieluni sulotuoksuna, vaikka silmiäs en nää hurmaa se ja viihdyttää, luopi onnea.
* * *
Täytit maljan nestein hehkuvin, tyhjensin sen huulin janoisin. Sain nyt polton siitä sieluun ain', kiertää tulivirta suonissain.
* * *
Silmiesi välke meren vihertävä, sytti ilmiliekkiin poven; veren kiihkot läikähdytti.
Puhaltele liekkiin tähän, palaa tahdon, palaa. Luotu en lie kytemähän tuhkan alla salaa.
* * *
Niin ääntäs rakasta mä haluin kuulen, sun katson silmiesi syvyyksiin ja kaarevuutta soman punahuulen.
Me kahden kesäpäivä kisailtiin. Illalla istuin jalkojesi juureen, kun päivyt painui pilviin hohtaviin.
Mä silmistäsi löysin ihmemaita, ja äänes sielun johti riemuun suureen. Olimme yhdessä niin onnekkaita.
* * *
Mä katsoin päiväntähteen loistavaan, — jos minne käännyin, aina, edessäin nyt auringonpa välkkyväisen näin.
Mä katsoin silmäis ihmevalkeaan, — vain edessäni aina kuvastaa nyt kaksi silmää kummaa, loistavaa.
* * *
He silmistäsi älyn kipunat vain näkee, sekä otsan ylväät kaarteet, mut mulle säilyy hymys valo-aarteet ja katsettesi säihkysalamat.
Oi, säälin köyhyyttä mä ihmisien, elolta onnea he turhaan pyysi. Jos kerran vajota sais hymyilyysi he, rikkauden löytäis ikuisen.
* * *
Kyselet: milloin alkoi onnemme? Sen tietäisinkö mistä. En tiedä päivistä mä mennehistä, en tulevia liioin aattele. Mä onnenhetkistä vain nykyisistä niin runsaan riemun sieluhuni sain, pois hälveni jo aika muistostain.