PÄIVÄLLE.

1.

Poimin kukat ohdakkeen, niistä kimpun pienen teen pöydällesi asettain.

Töyhdöt sinipunervat kuiskii sala-unelmat, jotka elää sielussain.

Viestin tuoksu tuokohon: sydän rakastava on, joka sulle sykkii ain.

2.

Hapsiesi kultarihmaa soljutin mä sormissain, sieluhuni onnen vihmaa laskihe niin hiljaa vain.

Hienoset käy kultahapset sydämestä toisehen, yhtehen näin tomun lapset herkin säikein kietoen.

Ainut vain nyt unelmani: jospa kestäis säikeet nuo! Muutoin vajoo sielussani iki-unhoon riemun vuo.

3.

Mun saarsihe aivan jo pimeys, loka, kuhun käännyin, ain' oli tielläni oka.

Oi, sieluni kärsi, en itkeä voinut; — kuin nauru ja nalja ois vastaani soinut.

Niin saavuit sä ystävä, liian et pian, mä vaipua olin jo keskellä lian.

Nyt sulle mä paljastan poveni haavat ja mieleni perukset, henkeni aavat.

Ja kuiskaan unteni haavehet hennot, ne joilla mä siivitin aatosten lennot.

Ne kaikki mi karsailta katseilta säästän, mun sieluni lapsoset ilmoille päästän.

Näin kyllin jo puutetta uskon. — Ja erheen niin kietovan kaiken kuin himmeän terheen.

Sä lämpöä hengit ja päivyen tavoin sumun haihdutti katsehes' kirkas ja avoin.