82. Kevät
Reading edition
1. Touon aika lähenee, Kylmät hallat vähenee, Päivä kirkkahasti Paistaa, ihanasti Korkealta, Taivahalta Siintävältä, loistavalta. Virta vilpas vieriää, Järven laine kieriää Hiljallehen rantaan, Pois katoopi santaan. Koivut, haavat Lehden saamat, Tuomet, raidat kukoistavat. Pensaat ja puut, Niityt ja haat, Laaksot ja muut Ruohoiset maat Kaunistuvat ihaniksi. Saaret, mantereet, Luodot, tantereet Muuttui taas jo tuttaviksi. Kukkula ja suo, Kaikki tyyni tuo Hauskuutensa tullessaan. 2. Pienet linnut visertää, Pyyt ne puissa viheltää, Teeret kuhertavat. Kumppaninsa saavat Pikkusetkin Lintusetkin, Itse pienet perhosetkin. Sorsat ruo'istohon ui, Kyttä maahan kumartui, Rastas laulaa puussa, Äijä lahden suussa Ruuhessansa Verkostansa Päästeleepi saalistansa. Tuohen ja muun Astian tuo Ympäri puun Lapset ja juo Mahlajaansa naureskellen. Sitten lähdetään Leikittelemään Luikaten ja lauleskellen! Kiekot kieppumaan, Pallot paukkumaan, Mailallansa kukin lyö. 3. Paimentorvi paikoin soi, Äijä laitumelta toi Touko-pellollensa Pari-hevosensa. Lapset kanssa Lampaissansa Soittelevat huilujansa. Nuori kansa tuomistoon, Maahan istui ruohistoon; Naiset kukkasista Kaiken-muotoisista Vääntää vaulat, Suuret paulat Kaunistamaan päät ja kaulat. Niin kevät tuo Riemuja maan, Uudeksi luo Luonnon ja maan Hauskuudeksi sydämelle. Laihot toukokuun, Kasvut maan ja puun Muistuttavat ihmiselle Uutta elantoo, Uutta olentoo, Uutta eloo elämään.