126. Väinämöisen sanoja.

1. Kielsi vanha Väinämöinen, epäsi Suvannon sulho kullalle kumartamasta hopealle horjumasta. 2. Sanoi vanha Väinämöinen nuoremmalle veiollensa: Kaunis on kattila tulella, vaikka vettä kiehukohon; hyvä mieli miehen päässä, vaikka ilman istukohon — väki ei väännä hartioita, säre ei mieli miehen päätä. 3. Sanoi vanha Väinämöinen nuoremmalle veiollensa: Hoida honkaista venettä, hoida hongan veistäjätä; pah' on orja palkatonna, paha paljon palkan kanssa — osallahan mies elävi, koira toisen kohtalolla. 4. Sanoi vanha Väinämöinen nuoremmalle veiollensa: Aina auttavi Jumala, ajan kunkin katkasevi; viipyen erät paremmat, kauan ollen kaunihimmat — harvoin syötti harva verkko, silloin suurilla kaloilla. 5. Sanoi vanha Väinämöinen nuoremmalle veiollensa: Jumalass' on juoksun määrä, ei miehen ripeydessä; juokseva johonki saapi, käypä kauas kerkeävi — usein käypi käypä härkä, kun jo hengästyi hevonen. 6. Sanoi vanha Väinämöinen nuoremmalle veiollensa: Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto; kiitä muille muita maita, itselle omia maita — omat maat makuisimmat, omat metsät mieluisimmat. 7. Sanoi vanha Väinämöinen nuoremmalle veiollensa: soisin Suomeni hyväksi, Karjalani kaunihiksi, hyvin aina elettäväksi, kunnialla kuoltavaksi — laiskat Lappihin menevän, muut veltot Viron vesille.