72. Lintuselle.
Reading edition
Oi lausu lintu pieno, sa peippo pihlajan, kuink' aina voit sa laulaa, iloita ainian? Sun laulus aamust' iltaan ma kuulen kultaisen, ja ain' on kirkas äänes ja rikas riemu sen. Niin elantos on niukka, niin ahdas asuntos, mut majas maireutta vain soi sun laulelos. Et kylvä etkä niitä, et korjaa latohon, vaan huoli huomisesta se sulle outo on. Kuin moni maailmassa sai kultaa, kunniaa ja loistolinnoiss' asuu, maat, vallat omistaa, mut huoleen hänet huomen ja kyyneliin se koi vain nostaa, jolle juuri sun ylistykses soi! Miks ylös nurkusilmän niin kylmän vain hän luo? Hän mitä vaatii, kaikki kun Luoja lahjaks suo? Edessä jalkojensa kun kaikk' on riemut maan, miks' alempaansa tallaa ja lisää huokaa vaan? Ei, laula, lintu pieno, vaan onnest' ainiaan, en valitusta virtees sekoita konsanaan. Tee aina kesän tullen pihaani pesäses, opeta aamuin, illoin ilohos, onnehes.