5. VARAUTUMINEN VAINAJAA VASTAAN.

Sitä pirttiä, missä vainaja on kuollut ja sitten kolme yötään levännyt, on jälkeenkinpäin varoen käytettävä. Kuuteen viikkoon ei siinä saa mitään iloa pitää eikä meluta. Ei myöskään saa pirttiä koko sinä aikana jättää puustaksi, tyhjäksi: vainaja voisi silloin palata sinne takaisin ja saada aikaan pahaa.

Mutta varsin vaarallisia ovat ne esineet, jotka ovat hengenlähdön aikana taikka heti sen jälkeen koskettaneet vainajaa, vieläpä jotkut semmoisetkin, jotka eivät ole kosketuksissakaan olleet. Niistä näet pelätään kalman tarttuvan.

Kaikki vainajan alla olleet vuodeoljet, kuolentarikat, sekä huonot vaatteet on ennen kuolleen hautaamista poltettava, samoin pesurikat, pesuvastat ja pesuripakot (rievut), vieläpä arkkua laadittaessa syntyneet lastutkin. Kaikki ne kannetaan loitos järven rantaan lietteelle taikka metsään alangoille, missä ei ole tapana liikuskella, ja sytytetään palamaan. Talvella ne poltetaan järven jäällä. Järven lietteelle taikka metsäalangolle, missä kalmajätteitä on poltettu, ei uskalleta mennä kävelemään. Moni on niistä paikoista saanut kuolemantaudin ja mennyt manalle, kun ei ole tästä taudista päästäjää. — Pirtin lattiasta, niin kauan kuin se on ruumiin jäleltä pesemättä, saattaa myös kalma tarttua, jos siinä kävelee paljain jaloin.

Ruumiin pesuvesi viedään ulos ja kaadetaan maahan semmoiseen paikkaan, missä ei voida liikkua, esim, jonkin huoneen salvoksen alle. Pesentäsaippuaa ei saa enää tavallisiin pesuihin käyttää; jos sillä pesisi itsensä, alkaisi vapisuttaa, niin ettei mikään jäsen pysyisi alallaan. Toiset pistävät sen kuolleen mukaan, mutta toiset panevat talteen taikavälineeksi, jolla voidaan aiheuttaa pahaa. Samoin myös sillä neulalla, jolla vainajan kuolinvaatteita on ommeltu, saatetaan tehdä pahaa, etenkin, jos sillä on ommeltu kolmet kuolijan verhot. Tytöt voivat pistää sen salaa tungettelevan nuorukaisen vaatteisiin, ja siitä tungettelijan luonto lankeaa; tuntuu kuin olisi aina "moa peällä". Se rihmakin, joka on jäänyt vaatteita ommeltaessa, on poltettava. Jos sillä ompelisi vaatteensa, saisi siitä itseensä tuskan, ikäänkuin kalman.

Ne kuolleen vaatteet, jotka ovat kuoleman hetkellä olleet vainajan yllä ja ovat liian hyviä poltettaviksi, viedään ulos ja pestään. Ensin ne huuhdotaan kolmessa vedessä, ja vesi aina kaadetaan maahan; sen jälkeen ne vasta virutetaan järvessä. Pestyä vaatteet asetetaan aidan nurkille kuivumaan ja ne saavat siellä tuulettua kuusi nedälie (viikkoa).

Monet varat on tehtävä, kun lähdetään viemään kuollutta pirtistä pois.

Sille sijalle, jossa arkku on ollut, heitetään heti kylmää vettä ja suolaa ("ruotshin-suolaa"), lisäksi vielä jokin rauta-esine: hiilihanko tai uhvatta, keittokoukku tai patahanko. Skammit, rahit, jotka ovat olleet arkun alla, polkaistaan kylelleen, jotta talossa ei vasta heti surma vierailisi. Vainaja viedään ulos jalat iellä-päin ja kun on ovesta päästy, ei lasketa sisään eikä uloskaan ketään, ennenkuin pirtin ovea on yhteen kyytiin kolmasti paiskattu hyvin kovasti kiinni. Sitten ei manan matkalainen voi palata takaisin. Kuollutta ulos vietäessä ei saa pirtin ikkunasta katsoa jälkeen. Siitäkin voi vainaja myöstyä takaisin. Ulkona taas, kun kuollutta tuodaan vastaan, ei saa katsoa vastaantulijaan, vaan pitää kääntyä takaisin päin ja "prostiutua". Sitten saa kyllä katsoa jälkeen. Ellei näin menetellä, hinkautuu kalma ja silmät tulevat kipeiksi.

[Silmiä, joihin kalma on hinkautunut, pestään vedellä, vesi viedään kolmen tien haaraan ja manataan:

"Mäne, kalma, karsinah, kylmä, kylmäh kyläh, alla kylmän kynnyshirren, alla kauhien katajan, karvoista emo- (t. iso-) kapehen, emon tuoman ruumehesta, vaimon kantaman ihosta, vaivasesta vartalosta!"]

Vaikka tuntematontakin vainajaa tuodaan vastaan, on prostiuduttava. Sillä "kuollehelle kuninkaskin lakkiah nostaa".

Koko sinä aikana, jonka vainaja on pirtissä, ei pirtin lattiaa kertaakaan lakaista eikä muutenkaan siivota. Mutta heti kun kuollut on viety pois, lakaistaan lattia, pyyhitään vastoilla, ja rikat viedään ulos ruumiin jälkeen ja poltetaan samalla rantalietteellä, missä vuoileoljetkin. Tällöin manataan:

"Kaikki ruhkat myötähäs, kaikki pahat matkahas! Siipines, sulkines, luines, lutehines, ynnä ytimines, mäne myötä möykkyines!"

Silloin on vainaja "hieritty pois siltä paikalta eikä se enää siitä takaisin tule". [Samoin häiden aikana ei myöskään pirttiä lakaista. Vasta häiden loputtua lakaistaan, ja rikat työnnetään morsiamen jälkeen, jottei hän ikävöisi entiseen kotiinsa.] Lakaisemisen jälkeen lattia vielä pestään vihkolla, ja kolikalla (luudalla) vettä valelemalla lykätään. Kuolentasijalle lattiaan isketään kolme rautanaulaa, jottei sillä sijalla ketään varauttaisi. Jollei rautanauloja lyötäisi, kummittelisi kuolinpaikka, niin ettei kukaan voisi siihen panna pitkäkseen.

Viimeksi savustetaan pirtti katajoilla. Hinkalolle (arinalle) työnnetään katajia palamaan, ja palavalla havulla tulitellaan ympäri pirttiä, eniten kuolinsijoja, niin että huone tulee savua täyteen. Näin kalmanhaju kaikkoaa kuolinpirtistä, ja paholainenkin pelkää katajaa, kun se palaessaan rätisee.

Kyläläiset toimittavat kaikki nämä pesu- ja varaustyöt. Lopuksi on heidän itsensäkin puhdistauduttava. Heillä on pesuhommissaan ollut yllään huonot vaatteet, semmoiset, joita ei muissa toimissa käytetä. Ne riisutaan pois, peseydytään ja pukeudutaan puhtaisiin vaatteisiin. Sitten vielä savustaudutaan katajankatkussa taikka poltetaan vaateriepua arinalla, ja siitä nousevassa savussa pidetään käsiä ja vaatteita.

Aina ei kuollutta osata niin toimittaa pois pirtistä, ettei hän palaisi takaisin. On usein sattunut, että kuollut on vielä kalmistostakin kulkenut kotonaan peloittelemassa ja kummittelemassa. Niin oli esim. Rotioni Huotari, vanha vuonnislainen patvaska ja tietäjä, kulkenut kotonaan, kävellyt huoneissa ja ryskänyt ovissa ja kysellyt rahojaan. Kummittelija voidaan karkoittaa siten, että isketään kolmasti pirtin kynnykseen kirveen hamaralla [sama temppu tehdään, jos vainaja pirtistä ulos kannettaessa "jyventäytyy", niin että on kovin raskas kantaa], taikka taas häädetään korennolla tantereelle, heitetään vielä korento jälkeen ja uhkaillaan:

"Tule toini kerta, soat paremman kyyvin! Pisy tilallas, minne olet viety, missä olet olija! Ei ole tänne työn tekuo, eikä tilankana tarpehella! Männyt on männyn, jälkeh jeänehet elää!"

Joskus voi vainaja ilmestyä kotitanhuilleen oikein näkyväisenä hoamunakin. Silloin pitäisi olla suvikkovarsan suitset — varsan joka ei ole vielä ollut reen edessä; kun lyö niillä haamua, niin tämä katoaa. Jos taas vainaja on niin itsepintainen, ettei sitäkään säiky, pitää tehdä leppäni jousi ["Leppä on lemmon lessyttäjä, hoapa on piessan puu."] ja ampua sillä leppäni pulikka vainajan vasempaan kantapäähän. Vielä on käytävä kalmistossa lyömässä viisi leppänoaklaa (naulaa) vainajan kropnitshaan, hautakammioon, kaksi jalkopuoleen, kaksi käsien kohtaan sivuihin ja yksi pääpuoleen. Lyötäessä sanotaan:

"Pisy paikallas, mihin olet pantu!"

Voipa kuollut pistäytyä entiseen kotiinsa ihan ilmihaamussaankin ja elellä kuin eläessään: tehdä talon työtä, maata naisensa vieressä, käydä naapurissa vieraissa. Mutta jos hän nauraa tai vihastuu, niin hänellä näkyy rautahampaat, ja siitä hänet tunnetaan tuonelan asukkaaksi.

Hyvin helposti saattavat manalaiset tulla tyhjäksi jätettyyn pirttiin — jos kuoleman jälkeisillä viikoilla on erehdytty jättämään pirtti asumattomaksi. Silloin häädetään manalaiset kirveellä ja korennolla pois ja manataan:

"Manalaiset moatukkah, kalmalaiset koatukkah pois elävien imehnisten sejasta! Teät on pois hieritty elävien kirjoista!"