4. ARKKUUNPANO.

Heti kun henki on paennut, lähdetään noutamaan arkuntekijää, krovun loatijaa [kropu, ven. grobj] — sekä pesijää —, jotakuta läheistä heimolaista naapurista. Omaiset eivät arkkua valmista eivätkä ota osaa muihinkaan toimiin vainajan hankkimiseksi hautaan, enempää kuin kuolinvaatteittenkaan ompelemiseen. Siitä olisi vainajalla paha mieli, omaiset kun muka halukkaasti toimittaisivat hänet hautaan.

Jotkut vanhat pohmolitshat [hurskaat, "jumalalliset" (ven. bogomolets)] ovat kyllä joskus jo eläessään laittaneet itselleen arkun. Niinpä Jyvöälahdessa oli Tshulein Olekseilla arkku jo kauan aikaa valmiina. Ukko riiputteli sitä nuorissa ulkona pirtin leveän räystään alla ja kävi joka juhlapäivänä pyhällä savulla "koatimassa". Samoin oli satavuotiaalla Miina-ukolla Vuonnisessa arkku kuolinhetkeä vartomassa. Itse olivat äijät kuolinkomeronsa valmistaneet, koska muka oman vaivan ala on otollisempi eikä tunnu niin vieraalta kodilta.

Arkku valmistetaan useasti podvalkka- [pirtin sintshin ylinen (ven. podvalj)] ja tshunalalauvoista [aitta sintshin perässä "mustan aitan" vieressä (ven. tshulanj)], ne kun ovat kuivia ja omia vaivanaloja. Mutta jos ei näitä ole eikä muitakaan lautoja eikä lainaksikaan saada naapureilta, niin mennään metsään, kaadetaan iso mänty ja siitä halotaan ja veistetään arkkulaudat. Varsinkin vanhaan aikaan, kun ei ollut piloja [saha (ven. pila)], laadittiin näin. Kirveellä veistetyt ja kaplilla [vuolin] silitetyt laudat vain vitsastettiin — näin tehtiin tavallisesti talvella, kun ei saanut tuohta — taikka tiukattiin lujasti tuohisiteillä. Nurkkiin vain pantiin sisäpuolelle pystyyn salmulauta, jonka ympäri kiristeltiin kiiloilla tuohi- taikka vitsasiteet. Joka nurkkaan iskettiin kolme neljä sidettä. Kantena oli vain tasainen lauta, ja se kiinnitettiin puunauloilla. Nyt tehdään arkunkansi harjalliseksi, se tehdään, kuten itkuvirressäkin sanotaan:

"solomoijen [harjakouru] keralliset ta viilojen [päätyseinän viistetty, kahtaalle kallistuva yläosa] keralliset visan assuntasijaset."

Sivuun oikealle puolelle silmien kohdalle sahataan pieni ikkuna, n. 10 x 10 sm, ja siihen sovitetaan lasipalanen. Siitä voi vainaja pitää silmällä ulkomaailmaa. Jotkut maalaavat arkun mustaksi, mutta tavallisesti on se maalaamaton, vain kirveen ja vuolimen jäljeltä. Arkku valmistetaan talvella tai vilulla ilmalla pirtissä, mutta suvella ulkona, vajojen edessä pihamaalla. Arkun laatijoille itketään:

"Mitä valmistelette, vallan olovat omakuntaseni ta valivot voalimaiset ['Omakuntasilla' ja 'vahvoilla voalimaisilla' tarkoitetaan arkun laatijoita sukulaisia ja poikia naapureista] näinä päivävarreksuisina valkiella hyväselläni, kuin että ole näihe loatusie valmistellun valkien hyväseni varsityöhysie?

Min oimullisie olkatyöhysie [Töitä, yleensä ulkotöitä. Pirttityöt ovat 'vallan kepiempie tupatyöhysie'] oimun loajitteletta, olovat oma-kuntaset omenat ottamaiset [= 'valivot voalimaiset']?

Niin outosikseni osutteloo onehella vartuollani, jotta onnakko orhiella hyväselläni oimun polvuhisie [ikuisia] Tuonelan ontturikotisie ['ontturi on kirikössä pyhä paikka, missä pappi on, missä ei riehkeä tehä' (ven. altarj = alttari)] oimun loajitellah.

Voikoa oksattomista oikeista oijuslautasista [suorista, suorasyisistä laudoista] oimun loajitella. jotta ei orheis syntysissä oksien nenissä ohahtelis [huokaelisi] orhie hyväseni, oimun puutuvaikäni [ikäloppu]. Kuin oli olovat aikasie orheijen ilmojen peällä, oimun vaikeijen ohkoaloksien [huokailujen ja kipujen] alla olevaisilla ohahteli.

Elköä, verran olovat omakuntaseni, venkkien [järvenlahden kauruma, lisämutka] pohjissa venynehistä vesilautasista vetrehellä hyväselläni verran polvuhisie [ikuisia] Tuonelan katesijasie verran loajitelko.

Voikoa veräjien [pukeilla ulkona kuivatut] peällä kuivanehet kepiet vestolautaset verran etshitellä vetrehellä hyväselläni verran polvuhisiks Tuonelan ikisijasiks, jotta ei pitäis vetrehen hyväseni vettynehissä verran assuntasijasissa vetrehis syntysissä verran koalella. Kun oli vetres hyväseni verran puutuvaikäni vetrehien ilmojen peällä verran olovat aikasie [pitkät ajat] vieronoijen eloksien ['Vieronoijen eloksien' = kovien kipujen] visan akkiloitshijaisena (tässä: kärsijänä).

Elköä, oimun olovat omakuntaseni, ovettomie olentosijasie [ovettomia arkkuja] orhiella hyväselläni oimun loajitelko! Voikoa ovien keralliset olentosijaset orheih syntysih oimun loajitella.

Elköä, innon olovat omakuntaset, ikkunattomie ikisijasie [ikkunattomia arkkuja] innon loajitelko ihalalla hyväselläni! Voikoa ikkunoijen keralliset ikisijaset ihaloih syntysih innon loajitella.

Voikoa, kajon olovat omakuntaseni, kamaijen [arkussa on kamoa, kamana, kuten huoneessakin] keralliset Tuonelan katesijaset kaheksien kultakaplisien keralla kaverrella kaunehien ilmojen peällä.

Eikö kaunis hyväseni kaunehista syntysistä koalelis kamaijen nenissä istujiks krassuinta-lintusiks [laululintusiksi, kuten 'västäräkki, peipponi, peäskyni'. Ven. krasivyj = kaunis, korea] kaunehie krassuinta-virtysie [kauniita lauluja] krassuiksentelomah [kauniisti laulamaan].

Mie, kaiho vartuoni, niistä hänen kallehuisie kajon silmittelisin hotj niillä aikasin.

Voikoa, kultaset omenat kuvoamaiset ta hyvin olovat omakuntaset, kuuritshoijen [Kuuritshat, naulat, joilla 'soloma' on harjalla isketty harjariukuun, piipottavat yli harjan. Sanotaan paikoin 'harakoiksi' (ven. kuritsa = kana)] keralliset Tuonelan kuurtosijaset kujin loajitella kuulu hyväselläni kuulu ilmojen peältä kujin puuvunta-aikasina.

Eikö kuulu hyväseni kuuritsoijen nenissä istujiks kummalintusiks kujertelomah kujin koalelis kuulu syntysistä.

Mie, kurja vartuoni, hotj niillä aikasin kuulu hyväseni kukkahuisie [kaunehuisia, kaunista, miellyttävää olentoa] kujin sihnittelisin, kun jäin, kurja vartuoni, kuulu hyväseni kukkahuisitta kujin koalelomah kuulu ilmojen peällä kaikeks kuuluks ikäseksen'."

Arkun pohjalaudaksi pannaan vainajan alle asetettu kuolinlauta. Sivulautain alareunoihin on naulattu pari kolme yli ulottuvaa poikkipuuta, joiden varaan sitten pohjalauta lasketaan. Pehmikkeiksi pannaan arkkuun lehtiä. Vastoista hakataan tyvet pois ja pehmeät latvalehvät silputaan hienoiksi ja levitetään arkkuun: peitoksi lasketaan jokin valkea vaate.

Sitten heti, kun arkku on valmis, nostetaan vainaja siihen ja arkku asetetaan pyhäinkuvan alle pirtin perälle sivulautsan viereen kahdelle skammille (rahille), pää perään päin. Vainajaa arkkuun laskettaessa taas itketään:

"Elköä, kujin olovat omakuntaset, kylmiä kynnyskertasih [huoneisiin] kyhän loajitelko kyllä hyvästäni näinä päiväkypenyisinä.

Niin äijiksi kyhelmäisikseni [mielipahoikseni] kyhän loajittautuo kyhelmällä vartuollani. Kyhän yhettömiks lietäneh kyhän puutumah kyllä hyväseni kylläsyöt [hyvät olennot], kun kylmiä kynnyskertasih kyhän loajitteletta.

Elköä, visan olovat omakuntaset, viilottomih [päädyttömiin, kattoharjattomiin] visan assunta-sijasih visan loajitelko vieslövän hyväseni vieslövyisie näinä päivävierennäisinä.

Niin viluilta viimoaloo ne visan assuntasijaset vieronasta vartuostani.

Visan yhettömiks lietäneh vieslövän hyväseni vieslövyöt visan puutumah vieslövien ilmojen peältä.

Elköä ovettomih olentosijasih oimun loajitelko orhieta hyvästäni näinä päiväoprennaisina. Anna olovammat aikasie orhie hyväseni orheijen ilmojen peällä oimun elostelisi. Vet tuloo äijät ikävien opoalaiset [mielipahat, kaihoset] onehella vartuollani.

Elköä, kajon olovat omakuntaset, kaunehen hyväseni kallehuisie näinä päiväkaunistoisina katottomih Tuonelan katesijasih kajon loajitelko. Anna kaunis hyväseni kaunehien ilmojen peällä kajon koaleloo.

Hos oli kaunis hyväseni, katoovaikäni [vanha] kajon vaikeijen kaihojen eloksien [pitkien vaikeiden sairauksien] kannattelijani [kärsijä], hotj toisin aikasin kaunehempie sanasie kajon loajitteli kaiholla vartuollani.

Elköä, kajon olovat omakuntaset, kaunista hyvästäni kainoattomih kajon assuntasijasih kajon loajitelko näinä päiväkaunistoisina. Vet jeän, kaiho vartuoni, kajon armottomiks kaunehien ilmojen peällä koalelomah kaikeks kauneheks ikäseksen.

Ei jeä onehella vartuollani aijankana ainusie urohien [miespuolisten] armosanasien asettelijaisie koko armahassa ikäsessäni."

Vainajalle pannaan arkkuun mukaan käspaikka (pyyhinliina), oikeaan käteen, palanen muiloa pielukseen sekä suka (kampa) ja nästyyki (nenäliina) kormanoon (taskuun), naisille kainaloon. Näitä voi vainaja toisessa elämässä tarvita. Lapselle, "mikä on jo kukaistelija", pannaan mukaan leikkikaluja, pojille hevonen, reki, jousi, jura, tytöille vaatenukkeja, joilla he eläessään ovat "kukoistellun". Itkuvirressäkin kehoitellaan:

"Voi ilokukkaset itvomaisellani ihaloih syntysih innon loajitella."

Kun lapsi näin saa "perinnön" mukaansa, ei hänen ole sitten niin ikävä täältä lähteä. — Obraza pannaan vainajalle käsien varaan rinnalle. Sitä "suulassutah" kirkossa — kun vainaja sinne kannetaan — ja kalmismaalla se otetaan ja isketään hautapatsaaseen. Hopeata, esim, hopearistiä, ei saa panna arkkuun. Jos niin tehdään, ei kuollutta "moa suvaitse". Hänellä ei ole maassa sijaa eikä taivaassa, vaan hänen pitää rauhatonna huojua ja kulkea siksi kunnes hopea otetaan arkusta pois. — Peitoksi pannaan vainajalle valkea katevaate.

Ennen oli kyllä vanhoilla tapana kerätä talteen kaikki hiukset, jotka päätä sukiessa irtautuivat, sekä partajouhet, ja kaikki pantiin kasnah [kassaan]. Vanhat mummot säilyttelivät hiuksiaan lippaassa valkeassa värtsissä. [Hiukset ovat muuten vaarallisia säilytettäviä ja hoideltavia. Jos hiiri saa niitä pesäänsä, tulee niiden omistaja niin kivuloiseksi, ettei näe enää tervettä päivää; jos hiuksia joutuu järveen ja kala saa suuhunsa, koituu siitä semmoinen tuska omistajan vatsaan, että pitää koukerrella aivan kuin mato. Vaivasta ei pääse ennenkuin kala on joutunut hengiltä. Jos taas tuuli saa hiuksia lennätetyksi huojuvaan puuhun, tulee hiuksien omistajan mieli häilyväksi ja rauhattomaksi. Sentähden on parasta polttaa irtautuvat hiukset]. Sieltä ne pantiin mummolle arkkuun pielukseen pään alle, jotta tulisi kaikki matkaan eikä mitään jäisi maan päälle. Kuolleen partaa ei toki pidä ajaa enempää kuin elävänkään, sillä "se on yhennäköni, jos peän leikkoa, kun partajouhet leikkoa".

Omaiset varovat, etteivät vaatteetkaan pääse kuollutta koskettamaan. Jos kyynel putoaisi arkkuun, tulisivat itkijän silmät kipeiksi, niin kipeiksi, etteivät parantuisi, vaikka kävisi Tuli-Lapin tietäjissä. [Sieltä ne ovat Tuli-Lapista, missä Lappi elää, kaikki tiedot. Lappi kun on niin läpi-tulini tietäjä, niin siitä se on nimikin tullut, Tuli-Lappi. Se joka asian tietää, niin ettei ole päälle pääsijää, on läpitulinen tietäjä. Mironain Makarie oli käynyt Tuli-Lapissa]. Samoin tapahtuisi, jos kyyneleitä kirvottelisi arkun lastuille. Jos taas jonkun hiuksia joutuisi kuolleen arkkuun, rupeaisi siitä niiden omistaja kitumaan ja lopulta menisi auttamattomasti manalle koko ihminen.

Vainajan ylle arkkuun vältetään panna vierasta vaatetta taikka semmoista, mistä ei ole maksua suoritettu. Jos niin tekisi, joutuisi vainaja aina olemaan alatshi [alasti] tulevassa elämässä. Eikä niitä jälkeenpäin voi enää "maksaa" millään hinnalla. Niinpä pitääkin jo eläessään koettaa säästää sen verran, että voi omin varoin päästä hautaan.

Jos taas tahtoo tehdä toiselle pahaa, saattaa häneltä varastaa esineen, millä hän on vasta "työjellyn" (työskennellyt), niin että se vielä käden kosketuksilta on hikinen ja lämmin, ja sen työntää salaa arkkuun. Tällöin katoaa esineen omistajalta onni ja menestys. Mutta jos esinettä on ehtinyt jo "ves' lyyvä, vihma vikoa", ei sen avulla enää saata toiselta onnea riistää.

Jos sattuu paraillaan olemaan jokin kulkutauti liikkeellä, esimerkiksi "moru", ja on "tautihisia" talossa, otetaan suoloja, pyyhitään niillä sairaan kipeitä kohtia ja sanellaan

"Mäne alle kynnyshirren, alle kauhien katajan, tuonne kalman karsinah, manalaisen moaemäh!"

Sitten suolat, tautisuolat, sekä sairaan sijalta otettuja rikkoja pannaan valkeassa vaaterievussa arkkuun kuolleen vasemman kantapään alle ja sanotaan samat sanat kuin suoloilla pyyhittäessäkin. Näin tauti "porotetah" pois talosta kalman karsinaan, manalaisen maaemään. Jos taas joku kuolee "kulkijah tautih", haudataan hänet semmoisenaan, vaatteineen kaikkineen, ja niin kuolee se tautikin.

Pesijöille ja arkun tekijöille annetaan palkkioksi minkä niitäkin, sen mukaan mitä kukin haluaa: vaatetta, ruokaa taikkapa rahaakin. Pesijän palkka on maksettava, ennenkuin ruumis on ehtinyt kuivua pesun jäleltä. Sen perästä ei sitä enää saata suorittaa, silloin on se jo niin kallis, ettei sitä saata maksaa millään. Arkun laatijoita ja pesijöitä talossa syötetään ja juotetaan ja lopuksi sanellaan spassipot [kiitokset] itkuvirsin:

"Spassipot, vallan olovat omakuntaset, kun omat varsityöhyönnä vallan loajittelitta valmistelusien vaivasih ['Kun omat — — valmistelusien vaivasih' = kun omat työnne heititte kesken] ta valkiella hyväselläni Tuonelan vallan assuntasijasie vallan loajittelomah vallan olovan narotan sakonaisie myöten valivo kätysiennä keralla.

Spassipo, hyvin olovat omakuntaset, kujin omat avotyöhyönnä [omat osakkaat työt] asetteluisien kurjasih niiks aikasiks kujin loajittelitta, kujin kuulu hyväselläni kujin polvuhisie Tuonelan assuntasijasie loajittelitta.

Että kummien peähysie ['kummien peähysie' = pilkaten] kujin loajitellun; kujin olovan narotan sakonaisie myöten kujin loajittelitta kuulu hyväselläni kujin polvuhiset assuntasijaset."