4. RUUMIIN KOTONAOLOAIKA.

Kuollutta pidetään pirtissä kolmet sutkat, kolme vuorokautta. Kansi avoinna on arkku vainajineen rahien varassa pyhäsnurkassa, vain katevaate kuolleen peittona. Kansi on vieressä pystyssä sivu- tai peräseinää vasten.

Kuolintaloon kokoontuu naapureita, tuttavia ja sukulaisia vainajaa katsomaan. Jokainen kyläläinen ja vieras, joka tulee pirttiin, käy pyhällä savulla "koatimassa" vainajaa, ristii silmiään ja kumartaa kolme kertaa lattiaan saakka sanoen:

"Prosti milma, pokoiniekka kaikista reähistä, reähkähistä, muistetut ta i muistamattomat, tietyt ta i tietämättömät."

Kävijöitä syötetään ja juotetaan talossa varojen mukaan, heille annetaan mitä talossa sattuu olemaan: jos on pyhäaika, tarjotaan pyhäruokia, arkena taas arkiruokia. Vieraatkin tuovat mukanaan yhtä ja toista, sillä häihin ja lapsivaimolle ja vainajan läksiäisiin on tuotava kaikenlaisia jumalanhyviä. Ristiäidin on vielä vietävä kuolleelle ristilapselleen katevaate, muuten tämä tuonelassa tulee vastedes alastonna risti-äitiään vastaan.

Vainajan hyvälle tuttavalle itketään:

"Voi yksie urohien tuumasie tunnon yleneksennellä tuumaiksentelomah, tuvehen hyväseni tunnollini [samanikäinen hyvä tuttava].

Vet [kas], min tuvelmisista tunnon koaleli silma tunnon silmittelömäh niin tunnon rikenih kertasih, tuumaiksentelomah kaiken tunnollisie tuumasie, tuvehien ilmojen peällisie yksie urohien tukkutuumasie [joukkoarveluita, puheita, joita yhdessä pakinoidaan, tuumitaan].

Voi, sukie hyväseni, suimun yleneksennellä näinä päiväsulavuisina yksillä sulavilla suusoviettaisilla ['sulavilla suusoviettaisilla' = sovinnollisilla pakinoilla]. Vet olija yksillä sulavilla suusoviettaisilla suimun rikenih kertasih sukeijen ilmojen peällä oloaikaisina.

Eikö voi, paras hyväseni, panun yleneksennellä pakauttelomah parahan hyväseni panullista, kun siun panun assuntasijasih panun koaleli näinä päiväpatseroisina siun parahnisies silmittelömäh.

Ei voi, valkie hyväseni, vahveuvuksennella kenenkänä valkehuisie [olentoa] vassen kokonaisina näinä päivävarreksuisina.

On valkie Spoassusen' vakautellun valkien hyväseni vallan ylenemättömillä varsisijasilla.

Niin toivelen, vaimala vartuoni, jottei niin kuillana aikasin ['kuillana aikasin' = milloinkaan] liene vallan yleneksentelömäh näijen vallallisilla varsisijasilla.

Olen, vaimala vartuoni, kaikkien loatusih valveutellun valkieta hyvästäni kokonaiset päivä varreksuiset eänien katkoalemattomien [katkeamattomien] vaimaloijen vetysieni keralla."

Vieläpä itkijä heittäytyy vieraalle kaulaan, kaulaan, ja jatkaa valitustaan:

"Elä, orhien hyväseni oimullini, vielä omattomiks otlessiu ['omattomiks otlessiu' = aivan vieraudu] näistä orhien hyväseni omista olentosijasista, jos orhie Spoassusen' on orhien hyväseni orheijen ilmojen peältä oimun puuvutellun.

Rupiele oimun rikenih kertasih ['rikenih kertasih' = useasti] näihin orhiesta hyväsestäni jeänehih olentosijasih oimun koalelomah, kun alamma orhien hyväseni omusitta oimun elossella näissä olentosijasissa.

Mie toivelen, oneh vartuoni, jotta orhie hyväseni niillä aikasin koaleloo omih olentosijasih.

Rupiele, armahan hyväseni aijallini ['armahan hyväseni aijallini' = taaton hyvä ikätoveri, samoin kuin edellä 'orhien hyväseni oimullini'] armassanasiks vassen ankehta varruttani, kuin alamma näissä armahan hyväseni assuntasijasissa armahan hyväseni armahaisitta aijan elossella.

Mie toivelen, ankeh vartuoni, jotta armassanani armas hyväseni on niillä aikasin asettelomassa armahien armosanasien keralla, kun armahan hyväseni aijallini asetteloo armahie armosanasie vassen ankehta varruttani.

Jos, valkien hyväseni vallallini, siun vallan assuntasijasih koalelen, vaimala vartuoni, vallan suurissa Tuonelan vaimalaisissani vajauttelomah siun valkevuisie vassen, voi, hotj vallan ainusien valkeijen sanasien kera vallan seäjellä.

Niin mie toivelen, vaimala vartuoni, jotta valkie hyväseni valkeijen sanasien keralla on vallan seätelömässä valkeista syntysistä.

Voi, armahan hyväseni aijallini, rupiele armahien armosanasien kera asettelomah ankehta varruttani, jos siun assuntasijasih kuillana aikasin koalelen, ankeh vartuoni.

Mie toivelen, niillä aikasin hotj armas hyväseni armahie armosanasie asetteloo ankehella vartuollani. Eikö hotj niillä aikasin ankehella vartuollani aijan suuret Tuonelan apieset alentelisi ankehista seänalasistani.

Rupiele, orhien hyväseni oimullini, opastelomah onehta varruttani kaiken oimullisilla olkatyöhysillä oimun koaleluaikasina. Vet en voi, oneh vartuoni, omista oimun nuoriikkaisista osratuumasistani ['nuorukkaisista osratuumasistani' = nuorista tyttöarveluistani] oivellella. Mie toivelen. jotta orhie hyväseni on niillä aikasin opastelemassa omilla olkatyöhysillä.

Rupiele, mairehen hyväseni manullini. kaiken manullisie mahtisie mahittelomah malkivoa varruttani, kun olen mairehen hyväseni mahtisien takana manun elossellun mairehien ilmojen peällä. Vet en voi, malkivo vartuoni, omista marjamahtisistani [tyttövoimistani] maltella [ymmärtää]. Mie toivelen, jotta mairissanani mairis hyväseni on niillä aikasin mahittelomassa mairehista syntysistä kaiken mairehillisih mahtisih."

Toiset sukulaisista, tuttavista ja naapureista, ketkä vain haluavat, jäävät vainajan taloon pimien yön valvontah. Ne kolme yötä, jotka ruumis on pirtissä, valvotaan kuolleen ääressä. Vainajaa ei saa jättää yksin koskaan, ei yöllä eikä päivällä, se kun saattaa nousta ylös ja tehdä vaikka mitä pahaa. Kerran entisaikaan oli vainaja jätetty yksinään, ja tämä oli noussut ja pureskellut orret ja laavusniekat, pöydät, lautsat ja skammit ja kaikki tuhannen rieskaksi ja pillan päreiksi — kuolleella kun on rautaiset hampaat. Sitten oli pureskelija jälleen mennyt arkkuunsa makaamaan.

Pimeän yön valvonta on kallis (tärkeä) valvonta, niin kallis, että se, joka valvoo kolme pimeätä yötä kolmessa paikassa, pääsee "tsharsvah", kun taas sille, joka ei ole eläessään valvonut yhtään pimeätä yötä, ei tsharsvaa näytetä. [Ristityn pitäisi iässään ainakin kolme pimeätä yötä valvoa, olla apuna kolmeen lapsen synnytyksessä ja kolmella olla kummina.] Sekä miehet että naiset käyvät valvomassa, naisrahvas kuitenkin enemmän naisvainajaa. Pimeiden öiden valvontaan eivät tosin kykene muut kuin terveluontoiset henkilöt, se "toispuolehini" kun koettaa kovasti väsyttää valvojaa. Mutta nukkumaan ei saa ruveta. Mitään työtäkään ei valvottaessa tehdä, ei käsitöitäkään, ei myös meluta, leikkiä lasketa eikä naureta. Sillä "pokoiniekan pirtissä ei pitäis suu muhahtaa." Istutaan vain ja ristitään silmiä. Mutta puoliyön aikana ei pidä silmiä ristiä, sillä silloin on kaikki paha liikkeellä, illasta puoliyöhön saakka.

Pyhäinkuvain edessä, kuolleen pään yläpuolella, palaa tuohus ja pöydällä kyntteli, jos on pimeä aika. Ventshätuohus (vihkituohus), joka on vainajalla ventshätessä [Vihittäessä. Kumman tuohus ventshäämisaikana on lyhyemmäksi palanut, se kuolee ensin] ollut kädessä, on tavallisesti pyhäinkuvilla palamassa. Sitä on pidetty tallessa, poltettu hiukan ensimmäistä lasta ristittäessä ja nyt kuolintuohuksena se saa palaa loppuun.

Pimeän yön valvonnasta ei saa ottaa maksua, vaikka tarjottaisiinkin.

Mitään työtä ei pokoiniekkapirtissä koko aikana saa tehdä; ken raataa, hän lyhentää omaa ikäänsä. Toisissakaan huoneissa ei tehdä mitään suurempia töitä eikä koko talossa, sillä työn raadannalla ei silloin ole svjätenjöä, siunausta.

Tänä aikana jakavat perilliset keskenään vainajan jättämät vaatteet ja muut tavarat. Sillä ennen hautaan viemistä on kuolleen omaisuus jaettava. Jos tavarat jäävät jakamatta, niin

"kyllä on niistä puoli tuulen, toini tuiskun, kolmansi pahan pitäjän."

Niistä ottaa osansa ken ehtii, saa ja sattunee. Mutta vasta sen jälkeen, kun vainaja on pesty ja laskettu arkkuun, saa jakamispuuhiin ruveta. Tavarat pitää kaikki kantaa kuolleen pirttiin: "siitä heän näköy, jotta ne on joattu, kun ne joatah hänen itsheh aikana". Omaisuus jaetaan "verrotellen" ja sovitellen, miten paraiten osataan, toiselle tuo, toiselle tämä. Jos vainaja on eläessään jollekin jotain luvannut lahjaksi, on se hänelle annettava, jottei lupaaja pahastuisi.

Aamulla, huomeneksella, herätellään vainajaa, itkien valveillellah yksille teevesille yhteisen samovoarastolan, tee-pöydän, ääreen, johon hänelle on jätetty lyhjä sija teelaseineen. Itketään:

"Etkö voi, soavis hyväseni, soarnan yleneksennellä soarnan polvuhisilta Tuonelan sijasilta soarnan aivosina huomenes-soalostisien soarnan ylenentä-aikasina yksillä sakonovoiloilla [tavanmukaisilla (ven. zakon = laki)] samovoaravetysillä omien soahkunastolasies [ruokapöytien] peällä omien kahenloatusien soarnumaisies ['kahenloatusien soarnumaisien' poikien ja tyttärien] keralla ta i sammu vartuoni keralla. Vet kun kaiken aikasie olit soarnan ensimäisinä yksillä samovoaravetysillä omien soahkunastolasies peällä.

Niin sammulla vartuollani äijiksi sammusikseni soarnan loajittautuo näinä huomenessoalostisien soarnan ylenentäaikasina.

Etkö voi, soavis hyväseni, miun sammuih eänisieni soarnan yleneksennellä? Mie kun, sammu vartuoni, sammujen vetysieni keralla soarnan ylentelen.

Kaikki on, soavis hyväseni, siun soahkunastolaseskin sammujen vetysien valloissa näinä huomenessoalostisina.

Kaikki soarnumaises [lapsesi] ta i soarnajaisen [äitini] sammujen vetysien keralla soarnan koalellah näinä huomenessoalostisina, kun ei ole siun sulie soavehuisies näissä soarnan assuntasijasissa soarnan koalelomassa.

Etkö voi, kuulu hyväseni, kujin aivosien huomeneskuuroksuisien kujin ylenentä-aikasina kujin polvuhisilta Tuonelan kuuritshasijasilta [arkusta] kujin yleneksennellä yksillä kuumilla kunkkavetysillä [teevesille] omien kujin tovolnoisien [kylläisten] kunnivostolasies [arvopöytiesi, pyhien pöytiesi] peällä.

Mie kun, kurja vartuoni, kujin loajittelin kuumat kunkkavetyöt, kun olit kaikin aikasin kujin ensimäisinä omien kunnivostolasies peällä ta omien kahenloatusien kuvoamaisies [lapsiesi, sekä poikien että tyttärien] keralla ta i kaksien kujin olovien omakuntasies keralla ta i kurjan vartuoni keralla.

En voi, kurja vartuoni, kujinkana vähäsie kunkkavetysie kujin alennutella näinä huomenes-kuuroksuisina kunnivostolasies peällä, kun ei ole kuulu hyväseni sulie kukkahuisie omissa kunnivostolasissa yksillä kuuluilla kunkkavetysillä.

Etkö voi, kuulu hyväseni, hotj kujin vereksih ilmojen peällä puutuneihien [kadonneiden] kyynärpäijes varasih hotj kujin vähäsiks aikasiks miun kurjie eänisieni vassen [kurjan, vaikeroivan ääneni johdosta] kujin yleneksennellä, kun mie, kurja vartuoni, kurjien vetysieni kera siun kukkahuisies kujin ylentelen?

Kaikeks kuulu ikäsekseni lienöy kurjalla vartuollani näijen kujilliset kurjaset kujin akkiloitavaisiks.

En liene, kuulu hyväseni, koko kuulu ikäsessäni kujin yleneksentelömäh. kun ei voimin näinä huomeneskuuroksuisina kujin yleneksennellä miun kurjie eänisieni vassen yksillä kuumilla kunkkavetysillä.

On kuulu Spoassusen' kujin puuvutellun kuulu hyväseni sulat kukkahuot kuulu ilmasien peältä kujin yhettömiks.

Niin se lienöy kurjan vartuoni kurjat seänalaset [suuret mielipahat, sydänalaan koskevat] kuleksentelomah näistä kurjasista kurjien vetysien valtasista, niinkuin kuulu Spoassusen' kujin ankarimmat kuuroseähyöt [kuurosäät] kuleksenteloo toisin aikasin.

Niin lienöy sammun vartuoni sammut seänalaset sataiksentelomah [monia mielipahoja toisensa jälkeen] sammujen vetysien valtasissa, niinkuin soavehen Spoassusen' soarnan ankarimmat sajeseähyöt soarnan koaleloo."

Sitten taas samaan tapaan valveutellaan vainajaa murkinalle, "valjuskaverosille":

"Etkö voi, valkie hyväseni, valveuvuksennella yksillä valjuskaverosilla [ruoka-aterioille (ven. valenets = pieni nisuleipä)] näinä vallan auvosina huomenes-varreksuisina omien voalimaisies keralla ta i voalimaiseni keralla?

Emmä voi yksillä valjuskaverosilla valmisteliutuo kokonaisina huomenesvarreksuisina siun valkehuisittas.

Etkö voi, kaunis hyväseni, hotj kaitojen kalovehkätösies [kalvehtuneiden käsiesi] varasih kajon yleneksennellä omien kannikkastolasies peäh, hotj kajon vähäsiks aikasiks?

Ei voi kannettuises eikä kantajaiseni enkä kaiho vartuoni kajon loajittautuo siun kallehusittas näinä huomeneskaunistoisina kannikkastolasih [pöytään, jossa on leipäkannikoitakin].

Etkö voi, orhie hyväseni, hotj olkapeähysies varasih oimun yleneksennellä omien opinjastolasies [ruokapöytiesi (ven. obulnyj = ylellinen, runsas)] peällä yksillä opinjaverosilla [ruoka-aterioille] oimun aivosina huomenesoprennaisina omien kahenloatusien ottamaisies keralla ta orheih ilmoih seätelijäisiin ottajaiseni keralla?

Vet, ei voija siun omusittas, orhiesanani orhie hyväseni, oimun loajittautuo näinä huomenesoprennaisina. Kaikki ollah onehien vetysien valloissa kokonaiset huomenesoprennaiset.

Koko orhien ikäseni piettävät tuli opoalaiset, kun ei ole orhien hyväseni omusie yksillä opinjaverosilla.

Ei kuillana aikasin koko orhiessa ikäsessäni ole enämpi orhien hyväseni omusie yksillä opinjaverosilla."

Vainajan tilasta sekä hänen pirtissä olonsa aikana tapahtuneista seikoista voidaan todeta ja ennustaa tulevia kuolemantapauksia sekä muita seikkoja. Niinpä jos vainaja on pitemmän aikaa sulana eikä jäykisty, vaatii hän toisia vainajia jälkeensä. Samoin myös, jos kuoltua hänen silmänsä jäävät raolleen; vasen avoimeksi jäänyt silmä kutsuu naishenkilöä, oikea taas miespuolista. Jos kuolijassa hengenlähdön jälkeen, pesemisen päätyttyä, tavataan täi, joka mataa jalkoihin päin, kuolee talosta pian toinenkin henkilö, mutta jos syöpäläinen yrittää päähän päin, ei kuolema ole niin lähellä. Toisinaan tuohuksien tuli kuolinpirtissä häilää ja liehuu aivan omia aikojaan. Silloin muka anhelit liikkuvat vainajan ympärillä.

Joskus ilmestyy kuoliotalon pihalle pikkuisia lintuja [harmaita pieniä lintuja niinkuin "punaskarja", pulmusparvi]. Silloin ovat muka toiset vainajat tulleet tuolta ilmalta ottamaan vainajaa vastaan.

Jos joku pelkää kovasti vainajaa, kehoitetaan häntä nipistämään kuolleen vasenta kantapäätä kolmesti taikka kohottamaan kolmesti arkkua. Se karkoittaisi pelon. Mutta kovin arkaluontoisen ei pidä mennä sitä tekemään, eipä katsomaankaan vainajaa, sillä hän voisi silloin pelästyä ja saada ikuisen kalman. Lapsia ei uskalleta laskea kuolleen lähelle.

Mutta jos sattuu ukonilma nousemaan, kun ruumis on pirtissä, aletaan sitä kiireesti toimittaa hautaan, vaikkei kolmea vuorokautta vielä ole kulunutkaan. Ikkunat kuolleen kohdalla peitetään silloin vaatteella ja ikkunalaudalle lasketaan jokin kulunut rauta-ase — veitsi, keritsimet, vasara tai viikatteen kappale — ja kulunut viikatteen liippakivi. Mutta sittenkin voi ukkonen toisinaan vainajan panna, jopa niin, että hän halkieu ja rupieu vuotamah. [Ukonilmalla ei muuten pitäisi kenenkään olla pitkällään, ukkonen kun silloin helpommin iskee].