VI LUKU

Sally riensi vaunujen jäljissä, onnistuen tungoksessa pysyttämään ne näkyvissään, kunnes ne vierivät erään Strandilla olevan ravintolan avaraan pylväskäytävään, ja hän näki seurueen nousevan ajoneuvoista sekä katoavan sisälle rakennukseen. Traill ei ollut kertonut, että he teatterin jälkeen vielä menisivät illalliselle; tämä oli siis päätetty vasta myöhemmin. Sally koetti uskotella itselleen, että mrs Durlacher oli ehdottanut tätä, ja ettei Traill ollut voinut kieltäytyä, vaikka hänen jo teki mieli palata kotiin pikku tyttönsä luo. Mutta tämä kuvittelu ei tuonut hänen mieleensä lohtua.

Hän seisoi asemillaan muutaman hetken, katsellen herkeämättä ovea, jonka puuteroitu lakeija oli avannut Traillille ja hänen naisilleen. Tytön mieleen välähteli hurjia päähänpistoja. Erään niistä hän jo ajatteli toteuttaa. Hän aikoi rientää kotiin ja pukeutua kauneimpaan iltapukuunsa, jonka Traill oli erikoisesti valinnut hänelle, — ja sitten hänkin tulisi tähän samaan ravintolaan illalliselle. Hän odottelisi siellä tunnin, ehkäpä puolentoistakin, nähdäkseen lähtisikö Traill edelleen naistensa mukaan tahi palaisiko hän ravintolasta kotiin. Tyttö oli ehtinyt näin pitkälle ajatuksissaan, kun hänen viereensä pysähtyi muuan mies, joka Sallyn huomaamatta oli pariin kertaan kulkenut hänen sivuitseen, tyttöä kiinteästi tarkastellen.

"Odottelette jotakuta?" kysyi vieras sellaiseen liehittelevään sävyyn, joka vihjaa, että likaisempi esittely ei ole tarpeellista.

Sally hätkähti ja vetäytyi loitommalle puhuttelijasta, tuntien epämääräisen pelon tunkeutuvan kylmänä vuolteena suoniinsa, joissa mustasukkaisuuden mielettömyys riehui polttavana kuin laavavirta. Mies nauroi, peitelläkseen hämmästystään, ja silloin tyttö kääntyi pikaisesti ja riensi tiehensä. Kierrettyään väsymykseen saakka katuja ilman mitään päämäärää, hän vihdoin lähti kotiin, henkeen ja vereen asti nääntyneenä.

Hän sytytti Traillin etuhuoneessa kynttilän ja heittäytyi nojatuoliin odottelemaan miehen paluuta. Kului tunti, eikä hän kuullut mitään. Vihdoin hän sammutti valon, ajatellen, että Traill kummastelisi, tavatessaan hänet täällä itseään odottamassa. Tyttö uskoi edelleenkin, ettei mies varmaan tiennyt aavistaakaan hänen tuskaansa; kaikkein vähimmän Sally ymmärsi havitella, että hänet oli nähty teatterissa, tahi kadulla juoksemassa heidän vaunujensa jäljissä.

Noustessaan portaita ylös omaan kerrokseensa hän pysähtyi useat kerrat, kuullessaan vaunujen räminää kadulta. Mutta joka kerta vaunut jatkoivat matkaansa edelleen, pysähtymättä, ja hevosten kavioiden kopse hukkui epämääräiseen öiseen hälyyn, joka hetkeksikään taukoamatta alati soi kuuntelijan korvissa.

Ehtiessään makuuhuoneeseensa tyttö sytytti valot ja katsahti pukeutumispöytänsä suureen kuvastimeen.

"Jumalani!" hän kuiskasi kauhistuneena.

Sally tuskin uskoi katselevansa itseään kuvastimessa. Näinä muutamina tunteina, jotka olivat kuluneet siitä, kun Devenish kertoi hänelle kenen seurassa Traill oli lähtenyt teatteriin, tyttö oli vanhentunut, melkeinpä kuihtunut, hurjan kiintymyksensä syövyttävän tulen polttamana. Mustasukkaisuus oli rynnistänyt hävittävänä kuin erämaan palava samum-tuuli hänen ylitseen ja jättänyt jäljelle surullisen raunion. Hänen poskensa olivat tuhkanharmaat, ja syvälle painuneiden, luonnottomasti tuijottavien silmien alla oli mustat varjot, ikäänkuin pitkän valvonnan jäljiltä. Tyttö katseli säikähtyneenä tätä kurjaa naisraukkaa, joka peilistä tuijotti häneen melkeinpä mielipuolisin katsein; sitten hän äkisti tunsi suunsa käpristyvän kuivaksi nahaksi, ja hän tarttui vesikarahviin, nostaen sen huulilleen. Hän joi siitä pitkään, ajattelemattakaan käyttää juomalasia.

Vesi tyynnytti hänen kuumeista vertaan. Ajatukset kävivät selvemmiksi ja järjellisemmiksi; ne ikäänkuin palautuivat luonnollisiin uomiinsa.

Sally muisti, että Traill juuri edellisenä iltana oli laatinut heidän suhdettaan koskevan sopimuksen, jonka oli määrä turvata hänen elämäänsä. Turvata! Nyt hän mielestään ymmärsi Traillin tarkoituksen. "Jos minä kuolisin" — oli mies sanonut. Sokaisua! Traill vain oli tahtonut peittää hänen silmänsä, ettei hän voisi nähdä hänen todellista tarkoitustaan. Mutta nyt hän luuli ymmärtävänsä sen. Traill oli jo silloin päättänyt hyljätä hänet.

Tyttö aukaisi kiihtyneenä pöytälaatikkonsa ja otti esille paperiarkin. Siinä oli sopimuskirjan jäljennös.

Traill oli vaatinut häntä ottamaan sen haltuunsa ja tallettamaan sen.

"Siitä sinä näet sopimuksen yksityiskohdat", hän oli sanonut, ja tyttö oli, paperiin vilkaisemattakaan, pannut sen pöytälaatikkoonsa. Nyt hän levitti sen kuumeisella kiihkolla luettavakseen.

"Minun kuolemani sattuessa, tahi sen suhteen katketessa, mikä nyt yhdistää miss Sally Bishopia sekä minua toisiimme —"

Nämä ensimmäiset sanat luettuaan Sally rutisti paperin kouraansa. Eihän hän kaivannut enempiä todistuksia! Hän ei ymmärtänyt, että tällaista suhdetta koskevan välikirjan sanamuoto oli kirjoitettava tähän tapaan. Tyttö kuvitteli, että Traill oli viitannut kuolemantapauksen mahdollisuuteen vain näön vuoksi. Kolmessa vuodessa mies siis oli väsynyt, — kyllästynyt häneen. Sen vuoksi hän siis oli edellisenä iltana ollut kylmä ja välinpitämätön, tytön käydessä hänen luonaan valittamassa onnettomuuttaan. Sallyn posket kuumenivat, kun hän ajatteli, että mies kyllä oli ymmärtänyt hänen todellisen tarkoituksensa. Traill oli nähnyt sen; mutta hän oli kyllästynyt. Kuinka mies oli mahtanutkaan halveksia häntä! Traill oli käsittänyt hänet kokonaan väärin, — luullut että hän etsi omaa iloaan. Kuinka mies olisikaan voinut tietää, että Sally vain tahtoi miellyttää häntä ja tahtoi kuulla, että häntä yhä rakastettiin!

Häpeäntunnon rusentamana ja lopen uupuneena tyttö heittäytyi vuoteelleen riisuutumatta. Hän makasi siinä silmät kirveltävinä ja kuivina, ja sydän jyskytti hänen rinnassaan pakahtuakseen. Mutta kun hän kuuli Traillin askeleet portaissa, hän nousi pikaisesti ylös. Hän ryhtyi irroittamaan hattua päästään kuvastimen edessä, ja kun miehen koputus kuului ovelta, hän karkoittl pelon vivahdukset äänestään, pakoittaen sen soimaan ilostuneena, kun hän kutsui tulijan sisään.

Ovi aukeni. Peilistä Sally näki miehen pysähtyvän kummastuneena ovelle. Hän kääntyi silloin, käsi edelleen hattuneulan nupissa, jota hän parhaillaan oli irroittamassa. Traillin huulet olivat puristetut tiukasti yhteen ja hänen silmänsä olivat ankarat ja armottomat. Tytön mieleen välähti, että Traill kenties sittenkin oli nähnyt hänen vakoilleen heitä, ja hän käsitti, että sitä mies ei koskaan antaisi hänelle anteeksi.

"Vasta äskenkö sinä tulit kotiin?" kysyi Traill, katsoen häntä tutkivasti.

Sally ei ollut näyttelijä. Moni toinen nainen hänen sijassaan olisi varmaan katsahtanut mieheen hämmästystä teeskennellen ja kysynyt, mistä sellainen kuulustelu aiheutui. Sally oli päättänyt, että hän ei tunnustaisi seuranneensa Traillin jälkiä, mutta hänen oli työläs valehdella, ja peitellä tekoaan.

"Olen ollut sisällä ehkä puolen tuntia", tyttö vastasi.

"Olitko sinä päivällisellä Devenishin seurassa?"

"Olin."

"Missä?"

Kysymykset jysähtivät Sallyn korviin tylyinä ja kiertelemättöminä. Hän mainitsi ravintolan, jossa he olivat aterioineet.

"Ja minne sitten lähdit?"

Tytöllä oli vastaus valmiina. Hän ei epäröinyt silmänräpäystäkään.

"Palace'en", sanoi hän.

"Palaec'en?" toisti Traill ja keihästi katseensa tytön silmiin.

Nyt Sally tiesi, että hänet oli huomattu teatterissa mutta hän päätti väittää jyrkästi, että Traill siinä oli erehtynyt.

"Olitko siellä loppuun saakka? Viivyitkö sinä ohjelman loppuun saakka?" jatkoi mies.

"Kyllä, — me viivyimme loppuun saakka".

Sally ajatteli, että hän saisi Devenishin vakuuttamaan sanansa tosiksi; olihan Devenish luvannut auttaa häntä, jos hän tarvitsi apua. Nyt hän tunsi tarvitsevansa.

"Mitä teit sen jälkeen, koska tulit kotiin vasta puoli tuntia sitten? Kello on nyt jo yksi".

Äkisti Sally oli ymmärtävinään, että Traill oli mustasukkainen. Hän ei ollut huomannut Sallya teatterissa; hän vain oli mustasukkainen. Tytön sydän keventyi ja hän huokasi kiitollisuudesta. Hän hiipi Traillin luo, ja hänen silmänsä sädehtivät määrätöntä rakkautta, jonka hän nyt oli valmis jättämään vaikka miehen, jalkojen tallattavaksi.

"Jack", — hän kirkasi — "Jack, ethän ole mustasukkainen? Devenish —"

Traillin nauru keskeytti hänet ja sen naurun kovuus viilsi hänen mieltään.

"Minne menit sen jälkeen?" toisti mies järkähtämättömästi.

"Illalliselle — me menimme syömään illallista, — samaan ravintolaan jälleen. Miksikä et tahdo sanoa minulle, jos olet mustasukkainen? Luuletko —"

"Mustasukkainen?" Mies tarttui Sallyn käsivarteen ja talutti tytön lähemmäksi valoa. Siinä hän pysähtyi ja kumartui katselemaan häntä suoraan silmäteriin, "Kaikki, mitä sinä nyt olet sanonut, on sulaa valetta"! puhui hän, "kirottua, häpeällistä valhetta. Sinä et käynyt Palace'ssa, sinä lähdit York-teatteriin. Sinä istuit alhaalla, kolmannella tuolirivissä, ja kohotit ohjelmalehden kasvojesi suojaksi, milloin luulit meidän katselevan sinne päin. Etkä sinä lähtenyt sitten illalliselle. Sinä juoksit meidän vaunujemme jäljissä Strandille; vakoilit meitä kaiken aikaa. Vai mustasukkainen? Minä? Suuri luoja! En! Miksikä minä olisin mustasukkainen? Mutta sanohan, — mitä sinä ajattelet menettelystäsi — nyt? Mitä sinä luulit sillä voittavasi?"

Aluksi Sally oli kohdannut hänen katseensa vakavana, vaikkakin pelokkaana. Mutta kun Traill sitten sanoi: 'Mustasukkainen? Suuri luoja! En!' — silloin tyttö ymmärsi miehen äänestä ja hänen katseestaan, että hänen oli turha toivoa enää.

"Kuvitteletko sinä," jatkoi Traill säälimättömästi, "että minä olen elänyt näin sinun kanssasi sen vuoksi, että sinä huolellisesti valvoisit minun askeleitani?"

"Tein sen siksi," sanoi tyttö hiljaisesti, "kun tiedän, että sinua petetään."

"Petetään? Kuinka? Kuka pettää minua."

"Sisaresi."

"Kuinka hän pettää minua? Millä tavoin?"

Vaikka Sally itse oli kieltänyt Devenishtä kertomasta kenellekään, mitä he olivat puhelleet mrs Durlacherin ja hänen miehensä suhteista, niin nyt hän itse kertoi kaiken Traillille.

"Kas, siten sinä kerrot sivullisille," jatkoi Traill, "asioita, jotka minä luottamuksessa olen uskonut tietoosi perhesalaisuutena. Jumaliste! On ihanaa, ettemme me ole naimisissa. Onneksi sinulle ja onneksi minulle; sillä meidän ei nyt tarvitse sekoittaa nimiämme avioero-juttuun."

"Avioero?"

"Niin. Taivas! Luuletko, että me tämän jälkeen voimme elää yhdessä? Kuvitteletko, että minä sallisin vakoiltavan, nuuskittavan ja seurattavan askeleitani — ja että minä lisäksi keinuttelisin vainukoiraa polvellani?"

"Ah, Jack!" Tyttö kietoi kätensä hänen kaulaansa ja painoi päänsä tiukasti hänen povelleen. "Jack, minä olin mustasukkainen! Etkö huomaa sitä? Olin mustasukkainen sen tytön vuoksi."

Traill irroitti hänet säälittä ja työnsi hänet luotaan. "Oh, kirottua lörpötystä!" hän huudahti.

Tyttö vavahti. Hän oli tavotellut edes sääliä; mutta tuossa äänessä ei soinut armahduksen värettäkään. Epätoivoissaan hän tarttui miehen käteen, kohotti sen huulilleen, peitti sen suudelmilla ja kyyneleillä ja rukoili anteeksiantoa äärimmäisessä hädässään ja alennuksessaan.

"Maksaako nyt puhua anteeksiannosta?" sanoi Traill kylmästi, vapauttaen kätensä. "Asia on auttamaton. Minä yksin en ollut sinun järjettömyyten todistajana."

"Sisaresi?"

"Niin; hän ensiksi osotti sinut minulle."

"Olisin voinut sen arvatakin!" huudahti Sally katkerasti.

"Miksikä niin?"

"Hän vihaa minua. Ja hän tiesi, että sinä kiukustut, kun näet minut siellä."

"Loruja! Miksikä hän vihaisi sinua?"

"Oh, hän toivoo sinun kiintyvän toiseen naiseen. Ja nyt sinä pidätkin siitä toisesta, — pidätkö? Pidäthän?"

Traill kääntyi kiusaantuneena syrjään. "Me emme huoli kajota siihen", hän sanoi. "Minulla ei ole pienintäkään halua tällaiseen. Huomisaamuna minä jätän asuntoni. Sopimuskirjan mukaan huoneet jäävät sinun haltuusi vuokra-ajan loppuun saakka. Se kestää vielä kolme vuotta. Mutta sinä et saa vuokrata niitä muille."

Vuokrata! Hän saattoi nyt puhua vuokraamisesta! Tämän ajatuksen katkera iva houkutti onton naurun tytön huulille.

"Luuletko sinä minun ryhtyvän vuokraajaksi?" hän kysyi vihlovalla äänellä. "Luuletko, että minä välitän, mitä minä teen, missä minä elän, kuinka minä elän?"

"Olet houkkio, ellet siitä välitä," huomautti Traill.

Tytön äänen hysteerinen sävy kammotti häntä. Traill ei halunnut olla osallisena missään hurjassa, mielettömässä kohtauksessa. Hän poistui hitaasti ovelle. Mutta kun tyttö näki hänen aikovan lähteä, näki hänen kätensä tapailevan ovenkahvaa, niin hän hillitsi kyyneleensä ja tukahutti nyyhkytyksensä. Hän ei voinut kestää ajatusta, että heidän suhteensa täytyisi päättyä näin vastenmieliseen hetkeen.

"Ei sinun tarvitse kiirehtiä pois," hän sanoi hiljaisesti. "Minä lupaan hallita itseäni, — lupaan, etten kiusaa sinua heikkoudellani. Jos sinä lähdet täältä huomisaamuna, niin etkö voisi viipyä nyt hiukan puhumassa minun kanssani?"

Tämä koruttomuus tyynnytti Traillin ärtynyttä mieltä, mutta se ei vähääkään järkyttänyt hänen päätöstään.

"Mitä puhuminen hyödyttäisi meitä?" hän kysyi tyynesti.

"Niin, me ehkä puhelemme nyt viimeisen kerran."

"Mutta silti se on yhtä hyödytöntä. Sinä vain tulisit siitä onnettomammaksi."

"Luuletko, että minä voin tulla onnettomammaksi kuin nyt olen?" kysyi tyttö.

Traill kohautti hartioitaan. Hän tunsi sisimmässään, ettei hän ollut aivan syytön tytön onnettomuuteen, mutta hän vakuutti itselleen yhä uudelleen ja uudelleen, että tyttö oli itse kaiken aiheuttanut. Olihan Traill heidän ensimmäisenä iltanaan kunniallisesti varoittanut tyttöä liittymästä hänen pariinsa; hän oli lähettänyt tytön pois luotaan; mutta Sally oli kuitenkin tullut takaisin. Vastuu oli tytön. Ja kuitenkin, — mies tunsi nyt olevansa julma ja itsekäs. Sen vuoksi hän toivoi tämän osansa päättyvän niin pian kuin suinkin. Hän ei halunnut pitkittää sitä keskustelulla, jonka kuluessa hän lisäksi tiesi olevansa pakotettu — oman tunnonrauhansa vuoksi — olevansa pakotettu yhä enemmän raatelemaan tytön mieltä.

"Minä en tullut nyt tänne, sinun luoksesi, keskustelemaan asioista," hän sanoi. "Minun nähdäkseni kaikki on selvää ja itsestään ymmärrettävää. Kun minä näin sinun seuraavan meidän vaunujamme, — juosten pitkin katuojia, — silloin minä jo päätin kaiken. Sinä teet nyt viisaimmin, kun luet sopimus-jäljennöksen, ja jos arvelet, että minä olen ollut saituri, niin voit huomauttaa siitä minulle huomisaamuna. Minä lähden kotoa vasta yhdeltätoista."

Hän aukaisi oven, poistui, ja sulki sen jälleen takanaan. Sally kuunteli hänen jokaista askeltaan, kun Traill pimeässä hitaasti laskeutui alas portaita omaan kerrokseensa. Tytön suu oli avoimena ja hänen silmänsä tuijottivat jäykästi oveen, sille kohtaa, jossa hän oli nähnyt viimeksi Traillin kasvot. Kun hän sitten kuuli miehen askelten pysähtyvän alapuolellaan makuukamarissa, eikä enää erottanut mitään, hän lysähti hervottomana lattialle ja valitti joka hengähdyksellään:

"Oh — oh — oh!"

Traill, joka parhaillaan oli riisuutumassa, kuuli sen. Murahtaen hän kiskaisi paidan yltään päänsä yli ja paiskasi sen raivokkaasti nurkkakomeroon, pesemättömien liinavaatteidensa joukkoon.