V LUKU.

Mutta Sally oli luvannut ajatella asiaa, ja se sai mr Arthurin unohtamaan kaiken muun. Hän oli yhä vielä metsästäjä, ja tyttö oli pakeneva saalis. Miehen veri kiersi nopeammin hänen suonissaan, kun hän ajatteli, että riista voisi päästä hänen käsistään. Hän päätti yhä järkähtämättömämmin, että tytön täytyy suostua hänen omakseen. Muistaessaan, kuinka tyttö oli kieltänyt rakastavansa häntä, tunsi mr Arthur nöyryytystä, mutta samalla sekin tunne yhä vain kiihoitti hänen valloiltamisvaistoaan. Alussa, jolloin hän oli uskonut tytön päätäpahkaa heittäytyvän hänen turviinsa, oli hän pitänyt Sallya paljon vähäpätöisempänä olentona kuin nyt, jolloin tyttö oli selvästi ilmaissut vastahakoisuutensa.

Kun mr Arthur kosintansa jälkeen meni levolle, oli tyttö alinomaa hänen ajatuksissaan. Ja kun hän vaipui uneen, häälyi hänen mielessään loputtomia unikuvia, joissa kaikissa Sally oli osallisena suudellen ja hyväillen häntä. Tyttö oli vallannut hänen sielunsa sen viimeistä sopukkaa myöten.

Sally itse vaipui uneen vasta myöhään Hänen palatessaan sisään istui Janet vuoteessaan lukien ja tupakoiden. Riisuutuessaan kertoi Sally hänelle tarkoin — sana sanalta — kaiken, mitä hänen ja mr Arthurin välillä oli tapahtunut. Sellainen on naisten tapa. Heidän muistinsa on tällaisissa asioissa ihmeteltävä.

"Ei hyödytä enää ajatella koko juttua", sanoi Janet, kun Sally vaikeni. "Sitä harkitessasi sinä vain tulet yhä enemmän huomanneeksi syitä, jotka pakottavat sinua vastaamaan kieltävästi. Tänä iltana on mr Arthurin ainoa tilaisuus mennyt sivuitse. Tiedäthän sen itsekin — eikö niin? Nyt sinä et enää milloinkaan voi suostua häneen."

Sally ryömi väsyneesti vuoteeseen ja kääri peitettä ympärilleen.

"Tahi suostutko?" kysyi Janet toistaen.

Sally mutisi kieltävästi jotain pielukseensa ja kääntyi tuijottelemaan vastassaan olevia räikeävärisiä seinäpapereita.

"Sally," alotti Janet jälleen, sulkien kirjansa ja viskaten savukepätkänsä tottuneesti avoimeen tulipesään. "Sally —"

"Niin?"

"Onko jokin toinen tiellä? Joku mies, johon olet tutustunut kaupungissa, kenties konttorissasi, — niinkö?"

Sally käännähti jälleen. "Ei ole", vastasi hän. Tyttö ei katsonut ystävätärtään silmiin, mutta hänen äänensä oli luja ja varma.

Miss Hallard istui hetken aikaa etunojossa vuoteessaan ja tarkasteli Sallya. Hänen aavistelunsa kävi yhä varmemmaksi. Hän ymmärsi, että Sally toimi jonkun hämärästi koetun vaikutelman pakoittamana, — vaikutelman, jonka hän kenties tajusi selvemmin kuin tyttö itse. Janet oli järkähtämätön tässä uskossaan, ja Sallyn äskeinen kieltävä vastaus yhä vain lujitti tätä hänen käsitystään. Kun teräväjärkinen nainen alkaa epäluuloisesti tarkata ystävätärtään, jonka hän hyvin tuntee, on melkein mahdotonta johtaa häntä kokonaan harhaan.

"Oletko sinä väsynyt?" kysyi Janet äkisti. "Tahi tekeydytkö vain väsyneeksi?"

"Miksikä minä tekeytyisin? Olen väsyksissä, — hirvittävästi."

"Sitten sinä haluat kai nukkua?"

"Niin, en kernaasti puhelisi tänä iltana. Tahtoisitko sinä jutella?"

He säännöllisesti keskustelivat aina illoin, — milloin puvuista, milloin uskonnosta, milloin rakkaudesta tahi muutamien naisten ajattelemattomuudesta sekä hairahduksista. Janet kertoili epäilyttäviä juttuja taideopiskelijain sekä heidän malliensa elämästä, ja Sally kuunteli häntä ihmettelevin katsein, — hänen täytyi väliin pyytää ystävätärtään selittämään joitakin kohtia tarkemmin, koska hän ei voinut aina ymmärtää, mitä Janet tarkoitti sanoillaan. Näin he useasti jatkoivat puheinaan pimeässä siksi, kunnes jompikumpi heistä ei enää saanut vastausta johonkin kysymykseensä. Silloin hänkin, joka viimeiseksi oli pysynyt valveilla, kääntyi vuoteessa kyljelleen ja vaipui pian syvään uneen.

"Mikä sinua oikeastaan vaivaa tänä iltana?" uteli Janet. "Oletko pahoillasi, kun sanoit mr Arthurille, ettet rakasta häntä?"

"En tiedä."

"Uskon sinun pahoittelevan sitä,"

Janet ei ajatellut sinne päinkään, mutta hän arvasi, että Sally nyt vastaisi suoraan ja totuudenmukaisesti.

"Ei, minä en pahoittele", sanoi tyttö päättävästi. "En ensinkään."

"Miksikä sinä sitten olet tänä iltana niin masennuksissa?"

"Masennuksissa?" toisti Sally kysyvästi. Hän nousi istualleen ja kohensi pielustaan. "Oh, minähän en ole vielä rukoillut iltarukoustani." Hän työnsi peitteen yltään.

"Ethän kai nouse enää vuoteestasi, vai mitä?"

"Kyllä."

Tyttö liukui lattialle ja värähti, kun hänen jalkansa koskettivat kylmään korkkimattoon. Mutta hän laskeutui kuitenkin lattialle polvilleen, sillä hänestä tuntui, ettei rukouksella muuten ollut oikeata arvoa. Vanha tottumus, johon hänet oli kasvatettu kotona maalla, pikku pappilassa, piti yhä vielä hänet vallassaan. Hän ei uskonut enää mihinkään määrättyyn opinkappaleeseen tahi uskontunnustukseen, mutta kuitenkaan hän ei ainoanakaan iltana jättänyt rukoilematta ennen levolle menoaan. Hänen lapsuutensa aikainen usko oli aste asteelta menettänyt valtansa hänen sielussaan, mutta vanha, yksinkertainen tapa polvistua joka ilta anomaan jumaluuden turvaa ja johdatusta, säilyi yhä vääjäämättömänä sisäisenä tarpeena.

Kun Janet näki tytön lyyhistyvän polvilleen vuoteen viereen ja kätkevän kultahiuksisen päänsä ristiin liitettyjen käsiensä varaan, kääntyi hän poispäin ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Hän tiesi jo entuudelta, ettei Sally koskaan rukoillessaan kuullut hänen kysymyksiään eikä huolinut vastata niihin. Hän senvuoksi ei enää häirinnyt tyttöä, vaan kaivautui patjoihinsa totuttuun makuuasentoonsa ja päätti nukkua.

Mutta Sally virui polvillaan lattialla kauan, ja hänen hartiansa kohosivat kylmästä värähdellen tasaisesti hänen joka henkäyksellään. Sally Bishop, joka tuskin enää tiesi mitään apostolisesta uskontunnustuksesta ja jolle lunastusoppi oli vain hämärä ja merkityksetön käsite, lähetti siinä väsyneet huokauksensa tuntemattomalle jumalalle, anoen hänen johdatustaan. Ja kuitenkin tyttö samalla sisäisesti tunsi jo itse valinneensa tien, jota hän halusi kulkea.