SURU.
Reading edition
Y. Liipolan veistosta katsellessa.
Sua synkän surun alla ylistän, elämän hurma: viini huulien. Sain maljastasi poven polttehen ja muiston murheessakin viihtävän.
Mä tiesin kyllä lemmen pettävän ja siksi nautin siitä itkien; nyt painan pääni alas häveten, niin ett'en näkis armaan jättävän.
En syytä sua, onnein utukuva! Tää katkeruus on kohta unohtuva, kun opin elon alle altistumaan.
Sua rakastin ja siksi sulle annoin, min kalleimpana aarteenani kannoin, niin ett'et hukkuisi, sä kaunis, rumaan.