KUUDANKULKUA.
Reading edition
Kaksitoista kertaa kumeasti tornikellon ääni yöhön kaikaa, katukivet kapsahdellen raikaa, vaeltaja astuu vakavasti.
Kun vaan kuuhut loistaa kirkkahasti, aina kuuluu kengän-kapse silloin, kadullensa kiirehtii hän illoin, siinä astuskelee aamuun asti.
Mikä murhe miehen sydämellä? Liekö aatos synkkä, päivän-arka, vaiko menneen ajan karvas kaipuu.
Jos on armaan ajan muisto hellä, niin voi sua, vaeltaja-parka! Tuskin milloinkaan se täysin haipuu.