SONETTI HELMILLE.
Reading edition
Mä muistan tummain silmiesi palon, hipiäs hivelevän kosketuksen, huultesi nautintohon kutsumuksen ja illan ruskon himmenevän valon.
Hämärä kattoi maat ja metsätalon, kun käsitysten katseltihin kuuta, ja muistat kai, sä rakas, paljon muuta, min näki vainen valkokoivut salon.
Me silloin hyvästeltiin viimekerta ja kaiho karkotettiin suudelmalla, vaan jälkeenpäin sä itkenytkin lienet.
Mä läksin luotas sydän vuotain verta, kaihoni karkoittelin kulkemalla. Sua aina muistan, sen kai, rakas, tienet.