KALMISTOSSA.
Reading edition
Täällä mennyt sukukunta makaa, isä-, äiti-, muori-, vaarivainaa. Tuonen-tuntu katseen alas painaa, puissa humaa sävel surun-vakaa.
Hän, ken katsoo äärettyyden takaa, iäisyys, hän tietää tiemme määrän; hän yksin tuntee oikean ja väärän, ken ihmisille elonpäivät jakaa.
Kuljen murhemielin kumpuin yli, mietin: milloin aukee haudan syli, kutsuu sinne, miss' on taattovainaa.
Kuuhut valaa kylmää valoaan kinoksille vanhan kirkkomaan — kuolon kylmä käsi otsaa painaa.