ORVON SONETTI.
Reading edition
Ei niin, et, tyttöseni, suutelohon lempesi tulta tukahuttaa voi, sä jätä minut, naura, ilakoi, äläkä vaivu menneen muistelohon.
Mä tyydyn tyynin mielin kohtalohon; sä tyyneks' kerran saat kuin salon lampi. Ehk' ero oisi paljon katkerampi, jos vielä vaipuisimme nautintohon.
Hyvästi, armas! Kotiisi jo riennä, mä lähden mukanani mieli musta, jonka varjot valvoo onnein yli.
Sonetti soinnu, muiston-murhe liennä, tuo yksinkulkijalle lohdutusta. — Sua, tyttöseni, oottaa toinen syli.