I "HENGEN IKÄVÄSTÄ".
Reading edition
Ilmari Kiannolle
Se huokaus on noussut rinnastani niin monta kertaa hengen itkiessä orpous-ikäväänsä mökkisessä, vaan aina hävennyt oon kaihoani.
Kun illoin astun mietepolkuani, niin silloin itken, kuivaan kyyneleni ja päätän jättää pienen tupaseni, vaan yhä sentään tallaan tanhuttani.
Mä tiedän, että elon huminassa käy niinkuin vanhan juopon kapakassa: saa rahalla niin että vietit kyltyy,
vaan sittenkin ne joskus henkiin herää ja salon sulomuistot esiin kerää, ja silloin vasta kaiho karvaaks' yltyy.