ULOSANTAJAIN ESIPUHE
Juhani Aho translation
Tähän toistakymmentä vuotta sitten alkoi Z. Topelius koota "Mietekirjansa" hajanaisia lehtiä, jonka ensi suunnitelman hän jo oli laatinut v. 1870. Hänen tarkoituksensa oli antaa jälkimaailmalle tilaisuutta tutustua hänen personalliseen käsitykseensä ajan ja iankaikkisuuden suurista kysymyksistä, ei sen vuoksi, että hän olisi pannut mielipiteilleen mitään ratkaisevaa merkitystä, vaan koska hän tunsi sisällistä tarvetta esittää ne hedelminä pitkän elämän kokemuksista.
Alkuperäinen suunnitelma sisälsi paljon suuremman määrän kirjoituksia kuin mitä tekijä ehti sepittää. Nämä ovat vaan "Lehtisiä mietekirjastani", jotka nyt hänen kuoltuaan julaistaan. Puhtaaksi kirjoittaessaan ja järjestäessään eri kirjoituksia ovat ulosantajat seuranneet tekijän viimeistä suunnitelmaa: kirjan sisällöksi, mutta niitä lehtiä uudelleen painoon toimitettaessa, jotka ovat olleet julaistuina aikakauskirjoissa ja kalentereissa, on seurattu aikaisempia käsikirjoituksia, koska tekijä tuollaista lehteä satunnaisesti julaistessaan siihen usein kokosi ja supisti useampien kirjoitusten sisällön.
Kunkin kirjoituksen alla olevasta päiväyksestä näkyy, että kaikkein useimmat niistä ovat syntyneet v. 1895 eli vähän sen jälkeen kuin tekijä seitsemänkymmenen seitsemän vuoden vanhana oli parantunut hengenvaarallisesta taudista. Sen johdosta Mietekirjan suunta osaksi muuttui. Hengellinen sisältö tuli pääasiaksi, ja lehdet uudesta oikeinkirjoituksesta, naiskysymyksestä, kuvaamataiteesta, tieteistä, kuolemanrangaistuksesta, ruumiinpoltosta y.m. jäivät kirjoittamatta.
Muissakin suhteissa on tätä Topeliuksen viimeistä teosta pidettävä valmistumatonna. Siinä on aukkoja ja puutteita, joita tekijä työtään viimeistellessä aikoi täyttää. Siitä ovat osoitteena käsikirjoitukseen tehdyt reunamuistutukset. Mutta ainoastaan katkonaisimmat ja tekijän itsensä hylkäämät kirjoitukset ovat poisjätetyt. Eräs luku sodasta on ulotettu ja useita kertoja puhtaaksi kirjoitettu, viimeksi Helmikuun 12 p:nä 1898, joka oli viimeinen päivä, jolloin tekijä oli terveenä ja työvoimissaan.
Z. Topelius tunsi, enemmän kuin monet muut kirjailijat, vastuunalaisuutta lausumastaan sanasta. Hän sanoo eräässä tämän kirjan esipuheen katkelmassa: "Jokainen sana, Kaikkivaltiaan: tulkoon! yhtä paljon kuin lapsen soperrus, luopi oman ajatusmaailmansa. Sentähden ei mikään sana voi palata alkulähteeseensä jälkeä jättämättä. Luonnonäänet haihtuvat, ajatus semmoisenaan on itämätön siemen, mutta sana on teko, jolla on edesvastuunsa."
Helsingissä Lokakuulla 1898.