KUINKA AJATUKSET KUIHTUVAT
Juhani Aho translation
Olen lukenut monenlaisia määritelmiä ajatuksesta. Filosoofi rakentelee ja sitoo sen mittausopillisiin viivoihin — runoilija ratsastelee sillä pilvissä ja painaa sen tunteiden vahaan — koronkiskuri lyö sen rahaksi, — suutari naulitsee sen kengän pohjaan — tylsämielinen tuijottaa siihen niinkuin huuhkaja päivään, mutta mikä se on, sitä ei voi kenkään sanoa. Se on minä, se on sinä, se on yhtaikaa kaikki ja ei mitään. Kuitenkin on se maailman valtias. Sen historia on maailman historia.
Koettakaamme sitä kuvin esittää — olettakaamme, että se on aalto: että se syntyy meressä ja vaipuu merehen takaisin. Että on lintu: joka lentää ja uupuu. Kukka: joka itää ja kuihtuu. Kautta vuosisatojen voi se kulkea, niinkuin valonsäde kautta avaruuksien, mutta ei ikuisesti — jos se on syntynyt ihmisen aivoissa — se vaipuu alas, uupuu, kuihtuu, sammuu. Siinä on sen rajoitus rajattomassa avaruudessa. Ikuisuuden ajatuksen — Jumalan ajatuksen edessä täytyy sen taipua tahtoen tai tahtomattaan.
Ajatukset ovat sielun kasvimaailma. Tahdotko tietää, kuinka ajatusmaailma itää, niin kysy sitä kevähältä! Kuinka kuihtuu, kysy syksyltä. Kevät katsoo aina eteenpäin, syksy aina jälelleen, mutta syksyllä on se etu, että voi katsoa eteenpäin uusiin keväihin. Siinä on vanhain onni.
Monet kuihtuneet ajatukset ovat vaan kuihtuneita kaprifolioita. Elä tuomitse niitä kuolemaan, ne ovat monikesäisiä. Anna niille sadetta, paistetta ja lämmintä ilmaa: ne voivat vielä tuoksua.
2.7.1890.