ELÄMÄ

Sanokaa minulle, arvoisat herrat filosoofit, fysioloogit ja runoilijat: mitä on elämä? Eipä silti, ett'en voisi elää sitä ajattelematta, mutta onhan hetkiä, jolloin tekee mieli kysyä.

No niin, vastataan minulle: elämä on ilmiö, fyysillinen ja älyllinen, ruumiillinen ja henkinen. Elämä on kyky liikkua, tuntea, ajatella, vastaanottaa vaikutuksia. Elämä on aivojen, sydämmen, keuhkojen, hermojen toimintaa, verenkulkua, hengitystä kaikkine niihin kuuluvine seikkoineen. Muutamat lisäävät: se on tietoisuus; Spencer sanoo: se on yhteys ympäristön kanssa. Onko vielä useampia vastauksia? On, lukemattomia. Hyvä. Sanokaa minulle nyt, mikä on valekuollut, tylsämielinen, mielipuoli, suonenvedon kangistama? Onko hän elävä vai kuollut?

Onko vaikea määritellä näin laajaa käsitettä. Voi sanoa Calderonin tavoin: elämä on unelma. Tai Salomonin tavoin: elämä on varjo, savu. Tai kreikkalaisen viisaan tavoin: elämä on savun varjo, skia kapnes.

Ehkä uskallan minä vaatimattomasti lisätä: elämä on elimellisesti kiertokulkua heikkoudesta heikkouteen, jonka keskellä on verrannollinen voima. Elämä on psykillisesti ja henkisesti kysymysten kiertokulkua, ja vastauksista riippuu sen tulos.

Yksi on varma: että kullakin elämällä on tarkoituksensa, tehtävänsä ja ett'ei mikään elämä häviä jäljettömiin itseensä ja ympäristöönsä nähden. Mitä varten se muuten olisi olemassa? Ei ole mitään sattumaa luomakunnassa, ei mitään hyödytöntä tai tarkoituksetonta. Meistä näyttää siltä kuin tuhlaileisi luonto äärettömästi synnyttäessään elämää, joka pian katoaa ja kuitenkin on häviö uuden elämän ehto.

Tässä avartuu näköpiiri, ja vastaväitteiden luku lisääntyy moninkertaisesti. Kenen on edesvastaus epäonnistuneesta elämästä, jonka jälet pysyvät? Perityt taipumukset, yhteiskunnan kasvatus ovat tehneet kurjan ja rikoksentekijän semmoisiksi.

Turhaa kaunistelua. Jos kaikki rikokset ja kaikki kurjuus ovat toisten tuottamia, ei ihmiskunta ole muuta kuin tahdoton lammaslauma. Jos ulkoapäin tulevat vaikutukset olisivat yksin määrääviä, olisi kaikki mekaniikkaa. Näitä vaikutuksia vastaan, jotka meitä kaikkialla ympäröivät, meitä uhkaavat, meitä kiusaavat, on meillä vastapainona tahdon vapaus. Tahdon kasvatuksesta ja vastustusvoimasta riippuu lopulta kaikki. Vapautus edesvastauksesta tulee vasta sitten, kun ulkonainen pakko tai siveellinen syyntakeettomuus on todistettavasti hervaissut tahdon vapauden.

Minun nuoruudessani ei ollut Darwinia, mutta oli kuitenkin jo mielipiteitä, jotka pitivät kiinni generatio aequivoca'sta, puolustivat elämän syntymistä suoraan elottomasta aineesta. Mooseksen luomishistoria oli luonnonfilosoofien ivan esineenä. Oken esitti viehättävän olettamisen ensimmäisen ihmisen synnystä. Ihminen oli auringon valon, ilman ja kosteuden vaikutuksesta syntynyt suuren intialaisen kukan kuvussa, joka oli niin suuri ja ruokainen, että se voi kantaa lasta kahden tai kolmen vuoden vanhaksi. Runollista! Entäpä uskottavaa?

Sitten tuli uusi tiede, biologia, joka alkoi tarkemmin tutkia generatio aequivoca'a. Ja katso, silloin huomattiin tarkimpien tutkimusten kautta, että missä ei elimellistä elämää ennen ollut olemassa, siinä oli mahdoton synnyttää elämää suoraan aineesta! Elämä syntyy ainoastaan elämästä, ilman korkeampaa herätystä on ja pysyy aine kuolleena. Jokainen uusi elämä on uusi luomistoimi. Hyvästi, protoplasma, alkulima, kehitysteoria kaikkine siihen kuuluvineen!

En ole tarvinnut Henry Drummondin vakuutusta tästä totuudesta, jossa usko ja tieto yhtyvät täydellisessä sopusoinnussa. Olen pienestä pitäen vihannut materialistista maailmankatsomusta. Ihmishengen etsiminen aivoista ja elävän elimistön etsiminen raadosta on minusta aina ollut yhtä arvotonta kuin että ihmisruumis olisi hiiltä, vetyä, happea, typpeä, fosforia ja kalkkia. Miksi tonkia liassa, kun on saanut silmät katsoakseen ylös? Ihminen on tuhkaan puettu henki! Ihmisyys ei yksin riitä. Ilman jumaluutta päättyy kaikki ihmisyys auttamattomasti eläimellisyyteen.

Ei ole minulla mitään syytä oman elämänkatsantoni vuoksi halveksia muiden katsantoa. Tunnustan materialismin voiman analyysin teossa. Mutta sitä nimetöntä sisällistä maailmaa, jonka idealismi asettaa ainaiseen ja erottamattomaan yhteyteen ulkoapäin tulevain vaikutusten kanssa, en voi koskaan kieltää. Tämä sisäinen maailma, sen veriset taistelut, sen riemuisat voitot, sen surkeat tappiot, sen syntiinlankeemus ja ylösnousemus annossa, sen vaihtelut, toiveet, surut ja ilot ovat näkymättöminä olleet elämäni koko todellisuus, jota vastoin ulkonaiset tapahtumat ovat vaan koskettaneet sen kehää.

Kaikki luonnossa katsoo elämää korkeimmaksi hyväksi ja puolustaa sitä vaistomaisesti. Ihminen yksin näkee ja hakee jotain korkeampaa. Hän yksin voi kärsimättömyydessään katsoa elämää kuormaksi. Kuolemanrangaistusta ja itsemurhaa ei saa asettaa yläpuolelle siveellistä maailmanjärjestystä.

Ja kuitenkin on elämä kaikkine mahdollisuuksineen rikkaista rikkainta. "Kun se parhaimmillaan on ollut, on se ollut vaivaa ja työtä." Niin, parasta ja hyödyllisintä ihmiselämässä on sen työ rakkaudessa ja uskossa.

18.6.1895.